Igor Ivanovitš Setšin (ven. Игорь Иванович Сечин, 7. syyskuuta 1960 Leningrad, Neuvostoliitto) on venäläinen liikemies ja poliitikko, jota pidetään yhtenä presidentti Vladimir Putinin lähimmistä miehistä. Hän on toiminut muun muassa Putinin hallituksen varapääministerinä ja öljy-yhtiö Rosneftin johdossa.
Setšin jakaa Putinin kanssa yhteisen menneisyyden KGB:ssä ja Pietarin kaupunginhallinnossa. Setšin toimi 1980-luvulla portugalin kielen tulkkina Mosambikissa ja Angolassa. Pietarin kaupunginhallintoon hän siirtyi 1991 ja lähti sieltä Putinin kanssa Moskovaan 1996.[1]
Setšin kuuluu Kremlin niin sanottuihin silovikkeihin, johon kuuluu kovan linjan nationalisteja. Hän toimi kuitenkin pitkään lähinnä poliittisena taustavoimana, mutta vuonna 2008 Dmitri Medvedev teki hänestä varapääministerin. Setšin toimi varapääministerinä vuoteen 2012, jolloin Putin palasi Venäjän presidentiksi.[2] Toukokuusta 2012 hän on toiminut öljy-yhtiö Rosneftin presidenttinä.[3] Setšin oli 2003 vaikuttamassa Jukosin hajottamiseen ja myös sen arvokkaimman osan myymiseen pilkkahinnalla Rosneftille. Jukosin entinen johtaja Mihail Hodorkovski on syyttänyt Setšiniä häntä vastaan nostettujen rikossyytteiden ajamisesta.[1]
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|