Työskennellessään Wienin kätilösairaalan johtajana Semmelweis havaitsi vuonna 1847, että lääketieteen ylioppilaiden ja kätilöiden hoitamien synnytysten jälkeisessä äitiyskuolleisuudessa (lapsivuodekuolleisuus) oli erittäin suuri ero. Lääkärien ja alan ylioppilaiden osastolla kuolleisuus oli huomattavasti korkeampi (13–18 %) kuin koulutettujen kätilöjen tai kätilöharjoittelijoiden osastolla (2 %).[3]
Semmelweis opiskeli lääketiedettä Pestin ja Wienin yliopistoissa. Hän suoritti lääketieteen tohtorin tutkinnon Wienissä vuonna 1844 ja nimitettiin Wienin kaupunginsairaalan synnytysklinikan johtajan Johann Kleinin apulaiseksi. Pian Semmelweisia alkoi askarruttaa lapsivuodekuume, joka oli vakava ongelma kaikissa Euroopan synnytyssairaaloissa. Useimmat synnytykset tapahtuivat tuohon aikaan kotona, mutta vähävaraiset tai komplikaatioista kärsivät tulivat yleensä synnytyssairaaloihin, joissa lapsivuodekuolleisuus oli jopa 25–30 %. Vallitsevan käsityksen mukaan lapsivuodekuumeen tartunnan syitä olivat sairaaloiden tilanahtaus, huono ilmanvaihto, imetyksen aloittaminen tai miasma. Semmelweisin esimies Klein ajatteli useiden aikalaistensa tavoin, että lapsivuodekuumeen puhkeamista ei voinut mitenkään estää. Esimiehensä vastustuksesta huolimatta Semmelweis ryhtyi kuitenkin tutkimaan taudin syitä tarkemmin.[1][4]
Semmelweis huomasi, että synnytysklinikan ensimmäisellä osastolla lapsivuodekuumeen aiheuttamat kuolleisuusluvut olivat kaksin- tai kolminkertaiset verrattuna toiseen osastoon, vaikka osastot olivat kaikin puolin identtiset. Ainoa ero oli siinä, että ensimmäisellä osastolla opetettiin lääketieteen opiskelijoita ja toisella osastolla kätilöitä. Semmelweis päätteli, että opiskelijat saattoivat tartuttaa tutkimiinsa raskaana oleviin potilaisiin jotain, joka aiheutti sairastumisen. Eräs Semmelweisin lääkäriystävä kuoli saatuaan haavan lapsivuodekuumeeseen kuolleen naisen ruumiinavauksessa. Tapauksen perusteella Semmelweis päätteli, että lapsivuodekuumeeseen kuolleiden ruumiinavauksista suoraan synnytysosastolle tulevat opiskelijat toivat tulehduksen mukanaan ja tartuttivat sen terveisiin äiteihin. Semmelweis antoi määräyksen, että opiskelijoiden oli aina pestävä kätensä kloorivesiastiassa ennen kuin he saivat tutkia raskaana olevia potilaita.[1]
Semmelweisin ohjeiden ansiosta synnytysklinikan ensimmäisen osaston kuolleisuusluvut laskivat 18,27 prosentista 1,27 prosenttiin, eikä yksikään nainen kuollut lapsivuoteeseen maaliskuun ja elokuun välisenä aikana vuonna 1848. Wienin nuoret lääkärit ymmärsivät Semmelweisin havainnon arvon ja antoivat hänelle kaiken tukensa. Semmelweisin esimies Klein sen sijaan suhtautui alaisensa ajatuksiin epäilevästi, sillä hän uskoi taudin syyn olevan miasma.[1][4]
Vuonna 1848, ns. Euroopan hulluna vuotena, läpi Euroopan syttyi vallankumouksia, joita innoittivat liberalismin, sosialismin ja nationalismin aatteet. Semmelweis osallistui aktiivisesti Wienin liikehdintään. Vallankumouksen hiivuttua Semmelweisin poliittinen aktiivisuus alkoi vaikeuttaa hänen työuraansa. Vuonna 1849 Semmelweis menetti virkansa synnytysklinikalla. Hän haki kätilöopin opettajan paikkaa Wienin yliopistossa, mutta hakemus hylättiin. Pian tämän jälkeen Semmelweis piti Wienin lääketieteellisessä yhdistyksessä menestyksekkään luennon aiheesta ”Lapsivuodekuumeen syy”. Samaan aikaan hän haki uudelleen opettajan paikkaa Wienin yliopistossa. Semmelweis sai paikan, mutta hänen opetustyötään rajoitettiin tavalla, jota hän piti nöyryyttävänä.[1]
Pestin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan professorit vuonna 1863. Semmelweis ylärivissä neljäntenä vasemmalta.
Semmelweis lähti Wienistä vuonna 1850 ja palasi Pestiin, jossa sai vuonna 1855 Pestin yliopiston obstetriikan professorin viran. Semmelweis avasi myös yksityisvastaanoton ja meni naimisiin. Unkarissa Semmelweisin suositukset otettiin laajalti käyttöön. Semmelweis hylkäsi vuonna 1857 hänelle tarjotun obstetriikan oppituolin Zürichin yliopistossa. Wienissä Semmelweisiin suhtauduttiin yhä vihamielisesti, ja Wiener Medizinische Wochenschrift –lehden toimittaja kirjoitti, että oli aika lopettaa höpötys käsien pesusta kloorivedellä.[1]
Semmelweis työskenteli seuraavat kuusi vuotta Pestin St. Rochus -sairaalassa. Sen synnytysosastolla puhkesi vakava lapsivuodekuumeen epidemia, ja Semmelweisin johtamien toimenpiteiden ansiosta kuolleisuusluvut saatiin putoamaan 0,85 prosenttiin. Samaan aikaan Prahassa ja Wienissä kuolleisuusluvut olivat 10–15 % .[1]
Vuonna 1861 Semmelweis julkaisi pääteoksensa Die Ätiologie, der Begriff und die Prophylaxis des Kindbettfiebers. Hän lähetti kirjan kaikille eri maiden merkittävimmille obstetriikan asiantuntijoille ja lääketieteellisille yhdistyksille. Vastaanotto oli kuitenkin viileää, sillä arvovaltaiset tahot vastustivat Semmelweisin näkemyksiä. Muun muassa maineikas patologi Rudolf Virchow ei hyväksynyt Semmelweisin päätelmiä. Vähättely ja kylmä suhtautuminen ajoivat Semmelweisin lopulta hermoromahdukseen vuonna 1865. Hänet vietiin mielisairaalaan, jossa hän pian kuoli. Kohtalon oikusta Semmelweis kuoli aiemmin tekemässään leikkauksessa saamaansa haavaan, joka oli tulehtunut.[1]
Virkaveljet kokivat Semmelweisin havainnot nöyryytyksenä – ja vaikka äitien ja lasten henget pelastuivatkin havainnon ja desinfiointimääräyksen johdosta, sittemmin ”äitien ja lasten pelastaja” kunnioitettua Semmelweisia nöyryytettiin niin, että hän kuoli lopulta mielisairaalassa.[5]
Perintö
Budapestin lääketieteellinen yliopisto on nykyään hänen nimeään kantava Semmelweis-yliopisto.
Semmelweisin uranuurtajatyö antoi lähtökohdan englantilaiselle kirurgi Joseph Listerille, joka kehitti antiseptiikan perusteet: hän käytti karbolihappoon kastettuja siteitä ja myöhemmin sumutinta, joka levitti karbolisumua leikkaussalin ilmaan.[5] Lister piti Semmelweisin työtä suuressa arvossa.[1]
