Lokakuun vallankumouksen seurauksena käynnistyneessä Venäjän sisällissodassabolševikit uhkasivat Matuszewskia kuolemantuomiolla. Vastavetona siihen hän oli helmikuussa 1918 valloittamassa Minskiä, ja puolalaisjoukoissa hän oli valloittamassa kaupungin bolševikkivaruskuntaa. Sen jälkeen hänestä tuli kaupungin komendantti. Käynnissä olleen maailmansodan toinen osapuoli eli saksalaiset olivat myös julistaneet hänelle kuolemantuomion. Tämän vuoksi hän siirtyi Kiovaan. Toukokuussa 1918 Matuszewski osallistui vallankaappaukseen, jossa yritettiin syrjäyttää puolalaisjoukkojen kenraali Dowbor-Muśnicki. Kaappaus kuitenkin epäonnistui, ja Matuszewski siirtyi takaisin Kiovaan.
Itsenäisen Puolan johtotehtävissä
Ignacy Matuszewski takana oikealla Walery Sławekin hallituksessa vuonna 1930. Maan silloinen todellinen johtaja marsalkka Józef Piłsudski toimi vuosien 1926–1935 hallituksissa sotaministerinä.
Puola sai itsenäisyyden Piłsudskin johdolla marraskuussa 1918 maailmansodan päättyessä keisarillisen Saksan tappioon. Matuszewski oli sitten mukana sodassa, joka käytiin Puolaan hyökännyttä Neuvosto-Venäjää vastaan. Hän osallistui myös sodan päättäneisiin kevään 1921 Riian rauhanneuvotteluihin. Vuosina 1923–1924 käydyn diplomaattikoulutuksen jälkeen hän siirtyi sotilasasiamieheksiRoomaan Puolan hallituksen puolustusministeriön edustajana. Joulukuussa 1924 hänet ylennettiin everstiksi, ja palattuaan sotilasasiamiehen tehtävästä takaisin Varsovaan vuonna 1926 hänet siirrettiin armeijan palveluksesta reserviin.
Vuoden 1926 vallankaappauksessa Matuszewski kuului kaappausta johtaneen marsalkka Józef Piłsudskin kannattajiin, ns. everstijunttaan. Vuosina 1926–1928 hän toimi Puolan lähettiläänä Budapestissä ja sen jälkeen vuosina 1929–1931 valtiovarainministerinä Kazimierz Bartelin ja Walery Sławekin hallituksissa. Vuosina 1932–1936 hän toimi päätoimittajana puolalaisessa viikkojulkaisussa Gazeta Polska. Vuonna 1937 hän sai kirjallisista ansioistaan Puolan kirjallisuusakatemian palkinnon.[1]
Pakolaisuudessa
1930-luvun loppupuoliskolla Matuszewski joutui Piłsudskin kuoleman jälkeisten vallanpitäjien kanssa vastakkainasetteluun. Hänen kirjoituksensa, joissa hän toi esille huolensa Puolan tulevasta kohtalosta, otettiin vastaan ristiriitaisesti. Matuszewski toi julkisesti esille huolensa Puolan kohtalonsa mahdollisesta sodasta Saksan kanssa. Puolan kannalta katastrofaaliseen tilanteeseen jouduttiinkin toisen maailmansodan käynnistyttyä juuri syyskuun alussa 1939 Saksan hyökkäyksellä Puolaan. Hän oli sodan sytyttyä mukana ryhmässä, joka evakuoi Puolan valtion kultavarantoa Puolan pakolaishallituksen käyttöön. Lopetettuaan yhteistyön pakolaishallituksen johtajan eversti Władysław Sikorskin kanssa hän siirtyi syyskuussa 1941 Ranskan, Espanjan, Portugalin ja Brasilian kautta Yhdysvaltoihin. Matuszewski vastusti kirjoituksissaan Sikorskin Neuvostoliitto-politiikkaa, johon liittyi mm. Sikorski–Maiski sopimus.[2]
Sodan aikana Yhdysvalloissa ollessaan Matuszewski oli perustamassa muiden puolalaisten pakolaispoliitikkojen kanssa Yhdysvaltojen puolalaisia kulttuuriorganisaatioita. Toisaalta hän omalla toiminnallaan pyrki vaikuttamaan Yhdysvalloissa yleiseen asenneilmastoon, jolla vastustettaisiin Puolan luovuttamista Stalinin valtapiiriin.
Matuszewski kuoli yllättäen New Yorkissa 3. elokuuta 1946. Hän oli naimisissa vuodesta 1928 puolalaisen yleisurheilun olympiavoittajan Halina Konopackan kanssa. Konopacka oli urheilu-uransa jälkeen myös miehensä Matuszewskin tavoin kirjailija ja runoilija.[3]
Matuszewski oli vuodesta 1928–1939 Puolan edustajana Kansainvälisessä olympiakomiteassa.[4][5]
