Iltalehden Tuomas Riskala toteaa raikkaana draamakomediana alkavan elokuvan muuttuvan loppua kohti aina vain tummasävyisemmäksi psykodraamaksi. Tunnelman ja tyylilajin muutos on ihailtavan joustavaa ja orgaanista, eikä elokuva päästä missään vaiheessa otteestaan, hän analysoi ja lisää tapahtumien koskettavan ja kouraisevan samaan tapaan kuin Zaida Bergrothin kiitetyssä esikoisteoksessa Skavabölen pojat.[8]
Hyvä poika on Ilta-Sanomien Tarmo Poussun mukaan "intiimi ja intensiivinen elokuva, jonka henkilöt tuntuvat kaikessa särmikkyydessään tavattoman tosilta." Ohjaaja Bergroth kykenee hänen mukaansa kasvattamaan jännitettä tasaisesti eikä päästä tarinaa karkaamaan käsistä edes lopun dramaattisissa käänteissä.[9]
Kulttuurivihkojen Eero Hirvenoja kirjoitti, että "Bergrothin elokuvassa tunteet käyvät ylikierroksilla, mutta ohjaajan ja Jan Forsströmin psykologisesti johdonmukainen käsikirjoitus pitää kokonaisuuden kasassa".[10].
Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä Leena Virtanen kutsuu Hyvä poikaa pienen mittakaavan elokuvaksi, jossa on iso lataus. "Sen rytmitys on musikaalisen tarkkaa, ja kuvaus tasapainoilee rauhan ja levottomuuden välillä, kuten juuri tähän elokuvaan sopii", hän kirjoittaa.[11]
Uusisuomi.fi:n Mikko Piela katsoo, että Zaida Bergrothin toinen pitkä elokuva on harvinaisen onnistunut kesäinen draama, jossa näyttelijätäräidin ja hänen poikansa kieroutunut suhde myllertyy hallitun intensiivisesti kohti tummasävyistä tragediaa.[1]
Lähteet
↑ abMikko Piela: Hyvä poikaUusisuomi.fi. 24.3.2011. Arkistoitu 20.4.2014. Viitattu 29.4.2011.
↑Hyvä poika Elonet. (Esitystiedot), viitattu 28.9.2018