Hyvien ihmisten kylä on alun perin yhdeksänosainen suomalainen draamasarja, joka esitettiin ensimmäisen kerran Yleisradion kanavilla vuonna 1993. Sarja on esitetty uusintana vuonna 2010 leikattuna viideksi noin 50-minuuttiseksi jaksoksi.
Hyvien ihmisten kylä sijoittuu vuoteen 1980. Suomen presidenttinä on Urho Kekkonen, YYA-sopimus on voimassa ja suomalaiset urheilijat menestyvät Moskovan olympialaisissa. Turkistarhaaja Reino Toppari (Tapio Liinoja) tuo kotitilalleen vaimonsa Emilian (Jaana Järvinen) Vaasasta asti. Naapurit ovat nyreissään, kun eivät saaneet kutsua häihin. Mutta vasta sitten tilanne muuttuu vakavaksi, kun nuoren parin postilaatikkoon ilmestyy aatteeltaan väärän värinen sanomalehti.[1]
Sarja kuvattiin Ylihärmän Kankaankylässä ja Alahärmässä. Siinä oli alun perin yhdeksän puolituntista jaksoa. Vuoden 2010 esitykseen sarja leikattiin ja osia yhdistettiin viiteen 50-minuuttiseen osaan.[1] Sarjaan mahtuu monenlaista tapahtumaa neuvostoliittolaisen kenraalin vierailusta urheilukentän vihkiäisiin, bingoa ja kunnallisvaaleja unohtamatta.
Näyttelijät
Päärooleissa
Muissa rooleissa
Lähteet