Yhdysvaltalaisen televisiosarjan House of the Dragonin toista tuotantokautta alettiin esittää Max-palvelussa 17. kesäkuuta 2024, ja päätöksensä kausi sai 4. elokuuta. Kausi sisältää kahdeksan 60 minuutin pituista jaksoa, eli kaksi jaksoa vähemmän kuin ensimmäisellä tuotantokaudella. Ensimmäisen kauden tavoin kausi perustuu George R. R. Martinin kirjoittamaan Tuli ja veri -romaaniin (2018).
Tuotantokausi keräsi myönteisiä ennakkoarvioita.[1][2][3] Toinen kausi on ensimmäistä suoraviivaisempi, eikä se sisällä aikahyppyjä ja hahmojen näyttelijänvaihdoksia.[4]
Kun House of the Dragonin ensimmäisen kauden ensimmäisen jakso julkaistiin ja siitä tuli vuoden 2022 katsotuin ja HBO:n kaikkien aikojen katsotuin ensi-iltaesitys,[5] HBO tilasi sarjalle toisen tuotantokauden.[6] Ensimmäisen kauden showrunner ja kolme jaksoa ohjannut Miguel Sapochnik ilmoitti, ettei palaa sarjan tuotantoon toiselle kaudelle.[7]Ryan Condal, toinen showrunnereista, jatkoi kuitenkin vetäjänä ja käsikirjoittajana. Tekijätiimiin liittyi myös Game of Thrones -jaksoja ohjannut Alan Taylor.[8] George R.R. Martin ei liittynyt toisen kauden käsikirjoittajiin ja ilmoitti, että hänen huomionsa oli The Winds of Winter -kirjassa, Tulen ja jään laulu -sarjan kuudennessa osassa.[9]
Toisen kauden kuvaukset alkoivat huhtikuussa 2023 ja päättyivät saman vuoden syyskuussa.[8][10] Kuvaukset etenivät suunnitelmien mukaan Hollywoodin käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakoista huolimatta, sillä kauden käsikirjoitus oli valmis ennen käsikirjoittajien lakon alkua, ja sarjan näyttelijät kuuluvat brittiläiseen Equity-ammattiliittoon lakkoilevan SAG-AFTRA:n sijaan.[11] Marraskuussa 2023 ilmoitettiin, että tuotantokausi on jälkituotannossa.[12] Sen teaser-traileri julkaistiin joulukuussa 2023,[13] ja kausi sai ensi-iltansa 17. kesäkuuta 2024.[14]
Toinen kausi on pituudeltaan kahdeksan jaksoa, vaikka alkuperäisessä suunnitelmassa jaksoja oli ensimmäisen kauden tapaan kymmenen. HBO:n mukaan jaksomäärää ei vähennetty taloudellisista vaan tarinallisista syistä.[15]
Juoni
Kuningas Viserys I:n kuolema on synnyttänyt Westerosissa valtataistelun: kuningatar Alicent Hightowerin poika, prinssi Aegon II Targaryen on julistettu kuninkaaksi, vaikka Viserys oli nimennyt perillisekseen tyttärensä Rhaenyran, Aegonin siskopuolen.[1] Rhaenyralla on tukenaan Velaryon-suvun suuri laivastomahti, ja hän on lähettänyt poikansa Jacaerys ja Lucerys Velaryonin eri puolille valtakuntaa etsimään lisää liittolaisia. Kun prinssi Lucerys joutuu Aegonin nuoremman veljen Aemond Targaryenin surmaamaksi, Rhaenyran kostonhimoinen kuningaspuoliso Daemon Targaryen päättää lähettää salamurhaajia tappamaan Aemondin. Targaryenin sukua uhkaa sisällissota.
Toisen tuotantokauden soundtrack-albumiHouse of the Dragon: Season 2 (Soundtrack from the HBO Series) julkaistiin WaterTower Musicin kautta 5. elokuuta 2024. Tuotantokauden musiikin sävelsi Ramin Djawadi, joka vastasi musiikista myös sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella sekä televisiosarjassa Game of Thrones.[17]