Horten Ho IX (myös Horten Go 229 ja Gotha Go 229[2]) oli saksalainen toisen maailmansodan lopun kokeellinen suihkulentokone. Kaksi prototyyppiä valmistui vuosien 1944–1945 aikana. Kolmas prototyyppi oli tekeillä. Konetyypistä oli tarkoitus tulla hävittäjä.
Konetyypin suunnittelivat Hortenin veljekset, Walter ja Reimar – ja heistä etenkin viimeksi mainittu. Kaikki Hortenien suunnittelemat koneet olivat lentäviä siipiä.
Hortenin veljekset aloittivat 1920-luvulla erilaisten lentävien siipien suunnittelun, joilla veljekset osallistuivat lennokkikilpailuihin.[4] Kyseisen mallin suunnittelu aloitettiin jo vuonna 1931, mutta keskeytettiin. Suunnittelu alkoi uudelleen 1943 Horten Ho IX -nimellä ja Saksan ilmailuministeriö RLM teki tilauksen 40 koneesta. Joulukuussa 1944 Ho 229 V1 saatiin valmiiksi Gothaer Waggonfabrikissa (entinen autotehdas Gothassa). Ensimmäinen koelento 18. joulukuuta 1944 onnistui ongelmitta. Toinen (V2) koelento päättyi maahansyöksyyn toisen moottorin sammuttua.[5] Juuri ennen sodan loppua 1945 koneen kehitystyö julistettiin saatetuksi valmiiksi. Ho 229 V3 runko oli lähes valmis kun Yhdysvaltojen joukot löysivät sen 14. huhtikuuta 1945.[1][6] Siivet löytyivät eri paikasta lähialueelta.[6] Keskeneräiset prototyyppiversiot V4, V5 ja V6 olivat yökäyttöön suunniteltuja.[7]
Ho 229:n tuotantoversiossa olisi ollut paineistettu ohjaamo ja moottoreiksi suunniteltiin BMW 003 -suihkumoottoreita. Moottorityyppi ei kuitenkaan ehtinyt valmistua, joten prototyypeissä käytettiin Junkers Jumo 004 -suihkumoottoreita.[7] Prototyypin paineistamattoman ohjaamon vuoksi pilotin oli käytettävä painepukua lennon aikana. Sodasta säästynyt prototyyppi kuljetettiin sodan jälkeen operaatio Paperclipin puitteissa Yhdysvaltoihin. Kone on esitteillä Udvar-Hazy Centerissä Washingtonin ilmailu- ja avaruusmuseossa, jossa se on restauroitavana.[8]
Horten Ho 229 varastoituna Yhdysvalloissa
Koneen suunnittelussa yksi lähtökohta ilmanvastuksen vähentäminen, jota olisi ainoastaan siiven tuottaman nosteen sivuvaikutuksena.[7]
Ho 229 olisi lähes täyttänyt Hermann Göringin 1 000-1 000-1 000-vaatimuksen (1 000 kilometrin tuntivauhti, 1 000 kilometrin lentomatka, 1 000 kilon pommikuorma) ja sai rahoituksen.[3] Göring oli ilmoittanut ettei aio enää hyväksyä uusia kaksimoottorisia elleivät ne täyttäisi tätä vaatimusta.[7]
Koneen muotoilu oli edistyksellinen, heijastaen vähän tutka-aaltoja takaisin ja sitä voidaan täten kutsua ensimmäiseksi häivelentokoneeksi.[9] Hortenin veljekset olivat siis kehittämässä tutkalle lähes näkymätöntä lentokonetta. Tätä tarkoitusta edistämään koneen pinta pinnoitettiin ohuella sahanpurun ja hiilipölyn seoksella.[1] Tavoite oli absorboida tutkajärjestelmien sähkömagneettista säteilyä, kuten brittien käyttämän Chain Home varoitusjärjestelmän tapauksessa.[2] Seoksen esiintymistä käytetyissä prototyypeissä on tutkittu, ja eräissä kohdissa on havaittu heikkoa absorboitumista.[10]
Koneen teknologiassa oli kuitenkin aikansa rajoitteita ja piiloutuminen tutkalta oli rajattu tiettyyn suuntaan koneen ja tutkan välillä.lähde? Kone kuitenkin oli riittävän vaikeasti havaittava ja riittävän nopea, jotta se olisi ehtinyt Lontooseen ennen torjuntahävittäjien nousua ilmaan.[11]
