Herman Saastamoinen
Henkilötiedot
Syntynyt	22. toukokuuta 1850 Pielaveden Vuonamonlahti, nyk. Keitele
Kuollut	28. huhtikuuta 1920 Kuopio
Kansalaisuus	Suomi
Ammatti	Yrittäjä, yritysjohtaja
Vanhemmat	Heikki Tanelinpoika ja Reetta Kaisa
Siviilisääty	Naimisissa
Puoliso	Alexandra Sofia Saastamoinen (o.s. Tengman)
Lapset	Armas Herman, Onni Herman, Yrjö Herman
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Herman Saastamoinen (22. toukokuuta 1850 Vuonamonlahti, Pielavesi (nyk. Keitele) – 28. huhtikuuta 1920 Kuopio^[1][2]) oli suomalainen kauppaneuvos (1904) ja suuryrittäjä. Hänet tunnetaan erityisesti hänen vuonna 1876 perustamastaan perheyhtiö Saastamoisesta. Hänen sukunsa perintöä on myös mittavista taidekokoelmistaan tunnettu Saastamoisen säätiö.

Herman Saastamoisen vanhemmat olivat Heikki Tanelinpoika Saastamoinen (1796–1867) ja Reetta Kaisa o.s. Saastamoinen (1823–1854).^[3] Vuosien 1866–1868 nälänhätä tappoi Pohjois-Savossa noin 7 500 ihmistä, joista jopa pari tuhatta kuoli Saastamoisen kotiseudulla Pielavedellä. Herman aikuistui siis poikkeuksellisen vaikeissa olosuhteissa.^[3]

Saastamoinen valitsi kauppiasuran ja päätti edetä sitä kohti määrätietoisesti. Vuonna 1869 Pielavedellä maakauppaa pitänyt Petter Qwick kertoi vuosikymmeniä myöhemmin keskustelustaan nuoren Hermanin kanssa, jonka hän kertoi kysyneen "Mitä pitäisi tehdä, jotta pääsisi kauppamieheksi?".^[3][4] Qwick oli kertonut kauppiaalta vaadittavista taidoista ja suositteli niiden hankkimiseksi esimerkiksi Kuopioon kauppa-apulaiseksi pestautumista. Qwick neuvoi Saastamoista myös säästämään apulaisen palkasta elämällä niukasti pääomaa oman liikkeen avaamiseksi.^[3] Tarvittavaa koulutusta Saastamoinen hankki keväästä 1870 kevääseen 1871 välisenä aikana yksityisopetuksessa.

Palattuaan toviksi kotimaisemiinsa Pielaveden Vuonamolle, Hermania odotti tieto kotitilan myynnistä. Hänen veljensä oli toukokuussa 1870 muuttanut tilan rahaksi, mikä merkitsi että tilattoman Hermanin elannon hankkimisvaihtoehdot kotimaisemissa kävivät vähiin.^[5]

Saimaan kanavan sekä itäsuomalaisten kaupunkien kansainvälisen kaupan avaaminen sai Hermanin jälleen suuntaamaan katseensa lukuisten muiden aikalaistensa tavoin Kuopioon. 21-vuotias Herman Saastamoinen saapui Pielaveden Vuonamosta Kuopioon toukokuun lopussa 1871. Hän etsi kauppa-apulaisen paikkaa ja päätyi lopulta Christian Hiltusen sekatavarakauppaan.^[3]

1870-luvulla Kuopion seudulla kauppias oli nuorten poikien suosikkiammatti muutamien menestyneiden esimerkkien takia (mm. Gust. Raninin ja J. Michelssonin kauppahuoneet). Kova kohtalo kohtasi kuitenkin useimpia yrittäjäksi ryhtyneitä vuosikymmenen lopulla seuranneen laman aikana. Lamasta selvisivät edellä nimeltä mainittujen lisäksi muun muassa Birger Hallman, T:mi Lignell & Piispanen, T:mi Savolainen & Co. ja Z. Engström.^[3]

Suurin osa puodeista keskittyi säätyläisten ylellisyystavaroihin, joiden myynnissä ei ollut nähtävissä kasvua. Alueen väen ruokintaan tarvittiin lisää viljaa, jonka tuonti Pietarista avasi uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Niin sanotusta Kalashnikovin viljapörssistä kuljetettiin esimerkiksi Hackman & Co:n aluksilla Kuopioon ruisjauhomattoja, joita saavuttiin maalta varta vasten ostamaan. Saastamoinen havaitsi alan tukkukaupassa piilevät mahdollisuudet työskennellessään Hiltusen kauppa-apulaisena, kuten myös Gustaf Ranin, joka luopui vähittäiskaupasta kokonaan vuoteen 1875 mennessä keskittyen pelkkään viljan, jauhojen ja suolan tukkukauppaan. Hiltunen teki bisnestä puolestaan siirtomaatavaroilla, kuten kahvilla. 1870 perustettu Hiltusen liike kasvoi neljässä vuodessa kaupungin kolmanneksi suurimmaksi, mutta se ei auttanut, kun lama ja omistajan suosima leveä elämäntapa kohtasivat vieden viidentenä toimintavuonna puodin konkurssiin.^[3] Saastamoisen on arveltu saaneen työnantajaansa kohdanneista ongelmista myöhempää uraansa ajatellen arvokasta oppia.^[6]

Herman Saastamoisen oli siirryttävä toisen Hiltusen, Andersin palvelukseen. Hiltunen ei ottanut osaa voikauppaan, mutta salli Saastamoisen harjoittaa sitä suojeluksessaan. Saastamoinen toi voita maailmalta ja myi sen Robert Rissasen vientiliikkeelle. Voikaupan parissa onnistuminen loi uskoa ja mainetta Saastamoisen oman liikkeen perustamiseksi. Kilpailutilanne ja alan sisäinen liikehdintä sai hänet valitsemaan sekatavarakaupan. Saastamoisen oma liiketoiminta alkoi elokuussa 1876, kun hän osti J. P. Lappalaisen tavaravaraston ja kaupan torin laidasta. Kauppaporvarioikeudet hän sai 27. syyskuuta Kuopion 136:ntena kauppiaana. Kaupassa myytiin muun muassa pietarilaista jauhoa, suurimoita, tupakkaa sekä Lyypekistä tuotettuja siirtomaatavaroita kuten mausteita, suolaa, sokeria ja viinaa.^[3][7] Saastamoinen kohdisti liiketoimintansa maalta saapuviin ja otti maksuvälineenä muun muassa voita, jolla maksoi edelleen Lyypekkiin. Laman jälkeinen vähäinen kilpailu mahdollisti myös toiminnan laajentamisen. Vuonna 1880 tilaa saatiin lisää, kun Saastamoinen osti Savolaisen kauppakartanon torin laidasta. Samana vuonna kaikki kuitenkin paloivat viimeistä myöten, eivätkä vakuutuskorvaukset kattaneet kaikkia tappioita.^[3] Sunnuntain 4. heinäkuuta 1880 vastaisena yönä tapahtuneessa tulipalossa tuhoutui yhdeksän myymälää. Saastamoinen jatkoi toimintaansa tilapäisissä tiloissa "herra H. Alceniuksen kartanossa".^[8]

Tulipalon kokeneena Saastamoinen teetti seuraavan rakennuksen kivestä. Kesällä 1881 alkanut rakennustyö valmistui seuraavana vuonna. Saastamoisen uusi ja kallis kaksikerroksinen kauppakartano oli syntynyt. Talossa sijaitsi myös kauppiaan oma asunto, varastoja sekä talli, jossa oli kotitarpeiksi tuohon aikaan tavanomaiset muutama lehmä, kanoja ja sikoja.^[3] Saastamoisella ei ollut itsellään vaadittavia pääomia, joten hän velkautui raskaasti kunnes toimintatuotot hiljalleen kattoivat velat. Rahansa Saastamoisen liike teki tukkumyynnillä ja laajamittaisella välitystoiminnalla. Hiljalleen torin laitaan rakentui myös Saastamoisen kulmana tunnettu kortteli, jonka omistuksen myötä Herman omisti ison osan torin ympärystä.^[3] Saastamoinen valtasi samaan aikaan toimintansa aloittaneen Birger Hallmanin kanssa pikkuhiljaa markkinoita vakiintuneilta Gust. Raninilta ja Lignell & Piispaselta ja laajeni sinne suuntaan maakuntaa missä kilpailu ei ollut jo ennestään kovaa. Saastamoinen totesi myöhemmin tehneensä omaisuutensa perustan nimenomaan voikaupalla (eli lyhensi alkuvuosina sillä velkoja): "Voilla olen omaisuuteni perustan luonut", hän kuvasi sukulaisilleen.^[3][9]

Apteekkari Hugo Lignell ja kauppiaat Hallman, Lindqvist, Raninen, Savolainen ja Saastamoinen perustivat voikauppaan keskittyvän yhtiön vuonna 1884 helpottaakseen voin hankintaa ja maksimoidakseen sen kaupasta saatavan tuoton.^[3] Ehtona oli kaikkien osapuolten voikaupan keskittäminen yhtiöön, mistä livennyt Raninen aiheutti myöhemmin yhtiön purkautumisen. Hallman, Savolainen ja Saastamoinen perustivat uuden "Kauppa-yhtiön" vuonna 1887 joka jatkoi kunnes valui tappiolle 1894.^[3] Kannattavuus laski pääosin valmistuneen Savon radan takia, koska voikuljetus siirtyi sinne (1892 vesikuljetukset olivat enää 1/80 vuoden 1889 tasosta), mutta se oli aluksi vesikuljetusta kalliimpaa. Maalaiset olivat myös alkaneet myydä voinsa ilman välikäsiä.^[3][10]

Saastamoinen avasi uuden liiketoiminta-alueen samoihin aikoihin kun Kuopion kaupungintalon rakentamisen suunnittelu oli kuumimmillaan. Hän laajensi 1880-luvulla vähittäiskauppaa ja lopulta houkutteli vuokralaisia kauppakartanoonsa perustaen lopulta "ostoskeskuksen", joka oli eräänlainen tavaratalo. Suurista suunnitelmista huolimatta jättikauppakeskusta ei kuitenkaan syntynyt ja vuosikymmenen lopulla oli uuden aluevaltauksen vuoro. Saastamoinen osti 1887 viipurilaisen Rosenius & Sesemanin konkurssipesältä Karttulan Syvänniemessä sijainneen sahan. Kauppa ei aluksi liittynyt rullakauppaan tai sahatoiminnan aloittamiseen, vaan oli tarpeen koska toinen, Saastamoiselle voitynnyreitä toimittava saha oli palanut ja sen takia voivarasto oli vaarassa pilaantua.^[3] Kaupan myötä Saastamoinen sai myös satoja hehtaareja maata. Birger Hallman ja Kuopion pormestari Frans Oskar Möller tarvittiin kuitenkin mukaan, että pääoma saatiin riittämään sahan käynnistämiseen. Saastamoinen myi myöhemmin nurkissa pyörineen koivukeppierän Pietarin tekstiiliteollisuudelle ja huomasi siinä uuden liiketoimintamahdollisuuden. Tämän johdosta hän päätyi kiertämään Euroopassa tutkimassa alan tuotantolaitoksia. Suomeen palattuaan Saastamoinen kyseli rullatehtaan vaatimien koneiden hintaa ja näin hänestä tuli pikkuhiljaa tehtailija. Pääomat olivat kuitenkin toiminnan aloituskustannuksiin nähden jälleen liian pienet.^[3]

Vuonna 1889 perustettiin uusi yhtiö aloittamaan rullatehdas. Hallman, Möller ja Saastamoinen saivat kokoon silloisen 90 000 markan pääoman, joka oli noin kolmasosa siitä mitä alan suurpelureilla Kaukaalla ja Tornatorilla oli siihen aikaan. Saastamoinen myi tehtaan osakeyhtiölle ja matkusti Venäjälle tutustumaan alaan. Siellä hän havaitsi tullipolitiikan olevan kiristymässä, mikä tarkoitti jatkossa sitä, ettei keisarikuntaan kannattanut tuoda enää lankaa ja kankaita vaan sitä oli tehtävä itse.^[3] Kaukas ja Tornator laajensivat, mikä sai Hallmanin ja Möllerin epäröimään. Saastamoisen oli ostettava osakkaat ulos Lyypekistä ja Pietarista lainatuilla rahoilla. Takuina käytettiin varastoja ja tilojen kiinnityksiä. Lisäksi taakkana oli vastikään tehdyt koneinvestoinnit. Sahatavaralle oli kuitenkin kysyntää, mikä mahdollisti rullatehtaan kehittämisen pitkällä aikajänteellä.^[3]

1890–91 Saastamoinen sai ensimmäisen lankojen koetilauksensa myytyä Pietariin ja aloitti Euroopan laajuisen markkinointikirjeiden lähetyskampanjan. Maailmalta tuli koetilauksia, mutta suurin voitto oli Nevskij Nitoshnyj Manufakturin kanssa tehty määräaikaissopimus. Tullipolitiikka piti ja kaikki alan toimijat kauppasivat itään. 1890-luvun eurooppalaisesta lamasta Saastamoinen selvisi kiinteiden sopimusten turvin. Kysyntä laski, mutta myös sahan raaka-aineena käytetyn koivuropsin hinta romahti. Saastamoisella oli pääomaa, jolla hän saattoi täyttää raaka-ainevarastot. Tämä osoittautui erittäin kannattavaksi liikkeeksi nousukauden käynnistyessä. Kun Kaukas ja Tornator kärsivät toimitusvaikeuksista, toimitti Saastamoisen Syvänniemen tehdas tavaraa maailmalle.^[3]

Pääartikkeli: Saastamoinen (yritys)

Kuopion torin laidalla sijainneesta sekatavaraliikkeestä aloittanut Saastamoisen perheyritys laajeni 1900-luvun kuluessa monialayritykseksi toimialoinaan metsäteollisuus sekä tukku- ja vähittäiskauppa. Toiminta-alue laajeni myös koko Pohjois-Savoon, Kainuuseen, Keski-Suomeen ja Pohjois-Karjalaan. Perheyrityksen jäseniä osallistui laajamittaisesti myös paikallis- ja valtionpolitiikkaan.^[3]

Saastamoisen perheyhtiö tunnetaan kenties parhaiten aikanaan maailman suurimmasta lankarullatehtaasta, kun taas kilpailija Hallman perusti vastaavasti Kuopioon 1840-luvulla tulitikkutehtaan, josta tuli vuoteen 1923 mennessä maailman suurin (myytiin pois ja lopetettiin 1926).^[11] Saastamoinen tunnetaan myös brändeistä kuten Sasmox-levy, Hermannin Herkku -vehnäjauhot, Heps-tavaratalo]] (sittemmin Anttila) ja Pops-ruokakaupat. 1970-luvun puolivälissä Saastamoisella oli Apti-niminen yhdentoista Suomen eri kaupungeissa sijaitsevan (Helsinki, Tampere, Pori, Kotka, Nakkila ja Vantaa) ravintolan ketju, jonka Alkon tytäryhtiöt Kantaravintolat Oy ja Yhtyneet Ravintolat Oy ostivat vuonna 1977^[12][13]. Perheyhtiö sai paljon julkisuutta 1970-luvun talousvaikeuksistaan, mutta selvisi kunnes vuonna 1996 toiminta päättyi Saastamoinen Oy:n konkurssiin.^[3]

Helmikuussa 1882 Herman Saastamoinen avioitui Pohjois-Ruotsin Jarhosta olevan ruukinpatruunan Carl Fredrik Tengmanin tyttären, Alexandra Sofian (k. 1898) kanssa. Perheen lapset mm. Pohjois-Savon jääkäriliikkeen alullepanija, Suomen Tanskan ja Yhdysvaltojen suurlähettiläs Armas Herman (14. huhtikuuta 1886–1932),^[14] vuorineuvos Onni Herman (20. syyskuuta 1895–1966)^[14] ja ministeri Yrjö Herman (1888–1967) jatkoivat myöhemmin perheyrityksen toimintaa 1960-luvulle asti, jolloin kolmas sukupolvi otti vetovastuun (Onnin tytär, FM Liisa Karttunen ja tämän puoliso, valtiovarainministeri Osmo P. Karttunen).^[3]

Hermanin luottomies K. A. Widenius oli korvannut vuonna 1918 Tanskaan lähteneen Armaksen yhtiön prokuristina. Häneltä tuli vain elokuuhun 1918 kestäneen toimikautensa aikana idea yhtiöittää koko Hermanin omaisuus (suuri osa oli metsää, jota Herman oli koonnut vuosien varrella eikä ollut juuri ollenkaan käyttänyt niitä raaka-ainetuotantoon). Tämä järjestely toteutettiin ja se sitoi veljekset yhtiöön, koska kenelläkään ei ollut varoja ostaa muita ulos. 1920 perustetun H. Saastamoinen & Pojat Oy pääomaksi tuli 3,5 miljoonaa markkaa. Perinnön jako onnistui osakkeita siirtämällä, joita tuli lisäksi myös Oy H. Saastamoinen Ltd:stä, jonka alla teollisuustoimintaa pyöritettiin.^[3]

• Hietakari, Eero: Herman Saastamoinen: savolainen yrittäjä murroskaudelta. Kuopio: H. Saastamoinen Oy, 1968.
• Paaskoski, Jyrki: Vastuu ja velvoitus : kolme sukupolvea Saastamoisen perheyrityksessä. Helsinki: Saastamoisen säätiö, 2005. ISBN 951-95627-3-7

• Jyrki Paaskoski: Herman Saastamoinen. Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2009. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Syvänniemen (nykyisin kylä Karttulassa) historia (Arkistoitu – Internet Archive)
• Fagerlund, Bengt 1998. Kuopion legendaariset kauppaneuvokset Gust. Ranin, Herman Saastamoinen, Birger Hallman, Lauri Hallman. Kuopio : Kuopion Isänmaallinen Seura