Hänet tunnetaan laajemmin vuoden 1925 Pariisin kansainvälisen taideteollisuusnäyttelyn Suomen osastosta, johon hän suunnitteli arkkitehtuurin, valitsi näyttelyesineet ja teki kunniasalin kattomaalaukset.
Vuosina 1931–1932 Ericsson toteutti sarjan graafisia teoksia, joiden aihepiirinä olivat 1918 sisällissodan tapahtumat. Ericsson oli sodan lopulla määrätty Hennalan vankileirille vartijan tehtäviin, joten hänellä oli aiheesta omakohtaista kokemusta.[2]
Viimeisinä elinvuosinaan Ericsson oli poikansa Christoffer H. Ericssonin mukaan suuntautumassa entistä selvemmin maalaustaiteeseen.
Ericssonin monipuolinen ura kesti vain runsaan vuosikymmenen ja katkesi syksyllä 1933 auto-onnettomuuteen. Siinä kuoli myös hänen vaimonsa Mariquita o.s. Björnberg, jonka isä oli Fredrik Geronimo Björnberg.[3] Ericsson ja hänen vaimonsa sekä kirjallisuudentutkija, dosentti Erik Kihlman ja tämän vaimo Gunnel Kihlman saivat surmansa maanantai-iltana 16. lokakuuta 1933, kun heidän autonsa syöksyi Porvoossa Porvoonjokeen. Surmansa saaneet olivat vierailleet kirjailija Jarl Hemmerin luona Porvoon Runoilijakodissa, ja paluumatkalla heidän autonsa tuli kovalla vauhdilla alas Nikolainkatua, rikkoi risteyksessä korokkeella olleen tieviitan ja syöksyi jokeen. Auton kuljettajana oli taiteilija Ericsson, joka myös omisti myös auton. Autossa olleet eivät tunteneet Porvoota ja luulivat että Nikolainkatu jatkui suoraan Porvoonjoen ylittävälle sillalle. Ericsson yritti viime hetkellä välttää jokeen ajamisen tekemällä jyrkän käännöksen mutta tällöin auto syöksyi syrjittäin jokeen, kääntyi vielä ympäri ja jäi etuosansa varassa joen pohjaan. Onnettomuuden uhrit saatiin noin 15 minuutin kuluttua pois autosta mutta elvyttämistoimet eivät enää onnistuneet.[4][5][6][7]
↑Anttonen, Erkki: ”Ericsson, Henry (1898–1933)”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 619–620. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6Teoksen verkkoversio (viitattu 23.10.2014).
↑Kuka kukin oli. Wikisource (viite lähteeksi nimille ja sukulaisuuksille).