Punaisten antauduttua Lahdessa 1. toukokuuta 1918 siirrettiin kaupunkiin noin 22 000[3] punakaartilaista ja itää kohti pyrkinyttä pakolaista. Heitä sijoitettiin aluksi kouluihin ja teollisuuslaitoksiin. Niiden täytyttyä vangit koottiin Fellmanin kartanon maille,[4] jonne syntyi Fellmanin pelloksi kutsuttu väliaikainen leiri.[5] Vangit siirrettiin toisille paikkakunnille ja Hennalan vankileirille 15.5.1918 mennessä.[6] Lahdessa kirjattiin Marjo Liukkosen lisensiaatintyön mukaan pidätyskortit yli 2200 naisesta ja 289 alle 15-vuotiaasta lapsesta.[1] Saman tutkimuksen mukaan Lahdessa teloitettiin ampumalla 218 naista, joista nuorin oli 14-vuotias, ilman oikeudenkäyntiä ja myös lapsista monet kuolivat leirillä.[7]
Hennalan vankileirillä oli huomattavasti enemmän vankeja, kuin mitä kasarmialueelle olisi siedettävästi mahtunut ja siksi sen huolto oli lähes mahdotonta.[4] Päivittäinen ruoka-annos koostui suolasilakan puolikkaasta ja pienistä leivänpaloista. Vankien on kerrottu kuorineen alueella kasvaneita koivuja saadakseen nilaa syötäväksi. Osa vangeista teki työtä ja he saivat suuremman ruoka-annoksen.[8] Leirillä toimi myös valtiorikosoikeus, joka jakoi summittaisesti ankaria tuomioita usein pelkkien kuulopuheiden perusteella. Teloitettujen lisäksi Hennalassa kuoli vankeja myös nälkään sekä erilaisiin kulkutauteihin,[4] mutta heitä surmattiin myös ilman oikeudenkäyntiä. Liukkosen tutkimuksessa selvisi, että naiset eivät olleet maataloudessa työskenteleviä piikoja ja maatyöläisiä, kuten tuolloin enemmistö suomalaisista työläisnaisista oli. Teloitetut naiset olivat tehtaissa työskennelleitä kaupunkilaisnaisia ja lähes kaikki naissotilaita.[9]
Liukkosen tutkimuksen perusteella naisten kohtaloon saattoi vaikuttaa myös saksalaisten sotilaiden pyrkimys pelastaa naisia teloituksista ja jopa ulos leiriltä. Saksalaissotilaat herättivät ärtymystä suomalaissotilaiden keskuudessa, koska he suhtautuivat avoimen pilkallisesti suomalaisten sotilastaitoihin. Myös saksalaissotilaiden parempi menestys sodassa, naismaailmassa ja kaupungin kerman parissa aiheutti kateutta suomalaisissa.[9]
Hennalan vankileirin vartioiden esimiehenä ja kenttäoikeuden tuomarina 5.5.-21.5. toimi majuri Hans Kalm. Hänen miehistönsä koostui lähinnä Evon ja Tuomarniemen metsänvartijakoulujen oppilaista.[10] Lahdessa ammuttiin toukokuun kolmen ensimmäisen viikon aikana yli 500 vankia.[6] Toukokuun 9. tai 10. päivä teloitettiin 152 naisvankia Lahdessa Mustankallion hautausmaalla.[11] Nuorin Lahdessa teloitettu naisvanki oli vain 14-vuotias.[2][12] Leirillä oli myös vangittujen naisten pieniä lapsia.[8] Punakaartien johtajista Hennalassa ammuttiin yleisesikuntapäällikkönä toiminut Ali Aaltonen, jonka Hans Kalm tiettävästi teloitti henkilökohtaisesti.[6]
Teloitukset tapahtuivat toukokuussa Mustankallion hautausmaalla sekä Hennalassa kirjailija Väinö Linnankin mainitseman kasarmi vitosen takana olevassa kuusikossa. Vangit haudattiin teloituspaikoille. Valtiorikosoikeudessa kuolemaan tuomitut (alle 50 tuomittua) ammuttiin syksyllä Hennalan venäläisten hautausmaan kappelin seinää vasten. Vangeille on pystytetty muistomerkit Mustankallion hautausmaalle, Hennalaan Punaisten hautausmaalle vuonna 1949 sekä vuonna 1978 Fellmaninpuistoon.[3] Hennalan vankileiri eli Lahden Pakkotyölaitos tyhjennettiin viimeisistä vangeista 1. lokakuuta 1919.[4]
Hennalan merkitys
Hennalan muisto säilyi Lahdessa paikallisten asukkaiden mielissä vuosikymmeniä.[4] Myös muualla maassa leiristä muodostui Tammisaaren ohella kaikkien tunnetuin sisällissodan jälkeisistä lukuisista vankileireistä, ja sen koettiin symboloivan koko sodan hävinneen osapuolen kärsimyksiä.[13] Hennalan vankileiri on vuosikymmenten saatossa esiintynyt myös lukuisissa kaunokirjallisissa teoksissa, näytelmissä ja musiikkikappaleissa, muun muassa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa.[14][15]
