Heidinkämmekät (Calanthe) on kämmekkäkasvisuku (heimo Orchidaceae), johon kuuluu noin 150 lajia. Lajeja tavataan laajalla alueella Afrikassa, Aasiassa ja Australaasiassa. Heidinkämmeköitä kasvaa lähinnä Aasiassa, joitakin myös Etelä-Afrikassa.[1]
Tuntomerkit
Heidinkämmekät jakaantuvat kahteen tyyppiin. Toinen on ikivihreä, toinen pudottaa lehtensä syksyisin. Heidinkämmekät kasvavat maassa ja suosivat kasvuympäristönään kalkkikallion päällä olevaa paksua humusta. Ne kukkivat tyypillisesti joulukuussa.[1]
Heidinkämmekät ovat enimmäkseen maassa kasvavia. Niillä on suuri valesipuli, josta lähtee kookkaita, ohuita ja laskoksellisia lehtiä, jotka joillakin lajeilla kuihtuvat tropiikin kuivan kauden ajaksi.[2]
Kukat ovat keltaisia, valkoisia tai vaaleanpunaisia, ja ne sijaitsevat terttumaisissa kukinnoissa, joiden varret kasvavat valesipulien tyveltä. Kukissa on pitkänomainen, alaspäin osoittava huuli, jossa on 3–4 eri suuntiin siirottavaa liuskaa.[2]
Lajeja
Kaikkiaan heidinkämmeköitä tunnetaan noin 260 lajia.[3] Siroheidinkämmekkä (Calanthe vestita) ja somaheidinkämmekkä (Calanthe Vestita-ryhmä) ovat huonekasveja.[4] Suomenkielisellä nimellä tunnetaan myös rusoheidinkämmekkä (Calanthe sylvatica).
Käyttö huonekasvina
Heidinkämmeköitä kasvatetaan huonekasveina. Huonekasvina suvun lajit vaativat talvisin lepokauden kuivana, huoneenlämmössä. Ne tarvitsevat runsaasti vettä, mutta eivät suvaitse jatkuvaa kasvualustan kosteutta. Kasvupaikka on lämmin eikä liian aurinkoinen. Heidinkämmeköitä lisätään jakamalla suuria bulbiryhmiä.[1]
Lähteet
Viitteet
- ↑ a b c Enkvist-Lundberg, Marie: Calanthe vestita. Orkidealehti, 2000, 33. vsk, nro 1. Suomen Orkideaseura. ISSN 0359-2022
- ↑ a b Botanica, s. 166.
- ↑ Stevens 2001
- ↑ Räty ja Alanko 2004, s. 38.
Aiheesta muualla