Haysin ohjeisto, viralliselta nimeltään elokuvien tuotantosäännöstö (engl. Motion Picture Production Code) oli vuosien 1930–1968 aikana yhdysvaltalaisiaelokuvia säädellyt ohjeisto, joka määräsi elokuvayhtiöt itsesensuuriin. Se kielsi elokuvista muun muassa alastomuuden, monenlaiset viittaukset seksuaalisuuteen, rikollisuuden ihannoinnin, huumeet ja ylenmääräisen juopottelun, uskonnon rienaamisen, sekä rotujen väliset sukupuolisuhteet ja seka-avioliitot.[1] Haysin ohjeisto sai nimensä Will H. Haysista, joka johti ohjeiston määrittelyä vuodesta 1922 lähtien. Haysin ohjeiston merkitys alkoi vähentyä 1950-luvulla, ja se korvattiin vuonna 1968 nykyisellä elokuvien luokittelujärjestelmällä.[2]
Yhdysvaltain elokuvatuotanto taisteli 1920-luvun alussa huonoa julkisuuskuvaansa vastaan. Elokuvien suorasukaisuus ja joidenkin tunnettujen elokuvantekijöiden elämäntyyli herättivät moraalista närkästystä osassa yleisöä.[1] Monissa kaupungeissa ja osavaltioissa oli myös säädetty lakeja, joiden tavoitteena oli elokuvien ennakkosensurointi. Kongressissakin suunniteltiin liittovaltion lakia, joka säätelisi elokuvien sisältöä. Elokuvatuottajat perustivat siksi Motion Picture Producers and Distributors of America -järjestön (MPDDA) ja lupasivat tuoda moraalin elokuviin.[2] Järjestön tehtävänä oli varmistaa elokuvien sopivuus, jotta ne eivät joutuisi valtion viranomaisten tai osavaltioiden sensuurin kynsiin.[3]
Järjestön ensimmäiseksi johtajaksi palkattiin vuonna 1922 Will H. Hays. Absolutistina ja presbyteeriseurakunnan vanhimpana tunnettu Hays nähtiin sopivana ulkopuolisena, joka pystyisi tuomaan yhteiskunnan luottamuksen elokuvateollisuuden moraaliin.[4]
Hays loi 36 kohdan listan aiheista, joita elokuvissa ei tulisi esiintyä, tai joita tulisi käsitellä varoen.[3] Ohjeistusta ei kuitenkaan noudatettu, sillä sitä ei valvottu eikä sen rikkomisesta ollut määrätty minkäänlaisia rangaistuksia.[1] Haysin toimisto julkaisi myös mustan listan näyttelijöistä ja muista elokuva-alan työntekijöistä, joita ei tulisi palkata, sekä lisäsi näyttelijöiden sopimuksiin moraalisia lisäehtoja. Tämän seurauksena monen juhlimiseen mieltyneen näyttelijän ura hiipui, mutta elokuvien moraalittomuudet keräsivät edelleen valituksia.[2]
Haysin ohjeiston synty
Vuonna 1930 Hays julkaisi tuotantosäännöstön Production Code, joka tunnettiin myös "Haysin ohjeistona" ("Hays Code"). Samalla MPPDA perusti Studio Relations Committee -komitean, joka nimettiin vuonna 1934 uudestaan Production Code Administrationiksi. Komitean vastuulla oli säännöstön toteutuksen valvominen.[3] Komitealla ei kuitenkaan edelleen ollut minkäänlaista pakottamismekanismia, vaan se perustui elokuva-alan itsesäätelyyn.[4]
Vuoden 1930 ohjeisto antoi lisäksi aikaisempaa yksityiskohtaisempia ohjeita siitä, kuinka tarkasti rikoksia, väkivaltaa, huumeita, alkoholia, seksiä, alastomuutta, rivouksia, kiroamista, pukeutumista, tanssimista, uskontoa, muita kansoja, sekä muita sopimattomia tai herkkiä aiheita tulee välttää esittämästä, jotta elokuva saisi hyväksynnän.[5]
Ohjeiston käyttöönotto vuonna 1934
National Legion of Decency -järjestö uhkasi vuonna 1934 elokuvatuottajia maanlaajuisella boikotilla, jos elokuvien moraali ei kehittyisi. Hays määräsi samana vuonna uuden säädöstön, johon tuli sakkorangaistuksia ja jonka mukaan jokainen elokuva olisi tarkistettava Haysin toimistolla. Lisäksi yksikään elokuva ei pääsisi laajaan teatterilevitykseen, jos siltä puuttuisi Haysin toimiston hyväksyntä.[4] Tällöin elokuva-alan itsesensuuri varsinaisesti alkoi.[3]
Ohjeistoon tehtiin useita muutoksia, tarkennuksia, poistoja ja lisäyksiä myöhempinä vuosikymmeninä. Esimerkiksi armomurhan esittäminen hyväksyttävänä tuli kielletyksi 1950-luvun puolivälissä. Toisaalta valkoisen orjakaupan esittämisestä tuli samaan aikaan hyväksyttävää, kunhan sitä ei näytetty yksityiskohtaisesti.[3]
Elokuvayhtiöt alkoivat noudattaa Haysin ohjeistoa vapaaehtoisesti, minkä ansiosta niiden ei enää tarvinnut pelätä viranomaisten sensuuria.[1] Romaanien ja näytelmien rankkoja ja väkivaltaisia kohtauksia siistittiin elokuvaversioihin. Tuulen viemää -elokuvan (1939) synnytyskohtaus näytettiin varjokuvina seinällä. Jotkin kielteiset pappihahmot siirrettiin muihin ammatteihin, kuten kyttyräselkäinen nimihahmo elokuvassa Notre Damen kellonsoittaja (1939). Koviksetkin joutuivat kiroilun sijaan sanomaan "Voi pojat!", sillä jopa sana "hitto" (engl. "damn") oli kielletty; tunnettu esimerkki sen käytöstä on Rhett Butlerin loppurepliikki elokuvassa Tuulen viemää, mikä toi elokuvan tuottajalle 5 000 dollarin sakon.[6]
Sensuurin ulkopuolelle jäivät usein taiteellisina pidetyt William Shakespearen näytelmistä tehdyt elokuvat. Jotkin piirroselokuvat, kuten Tex AverynRed Hot Riding Hood (1943) saivat myös sellaisia vapauksia niin kielenkäytön kuin väkivallankin suhteen, joita näytellyt elokuvat eivät saaneet. Toisaalta Betty Boop -animaatioiden seksuaalisuus vesitettiin kokonaan.[6]
Elokuvantekijät oppivat myös kiertämään ohjeistusta. Alfred Hitchcock kertoi ottaneensa Haysin ohjeistuksen haasteena ja halusi rakentaa suutelukohtauksen, joka olisi teknisesti sääntöjen mukainen mutta niiden hengen vastainen. Elokuvasuudelman sallittu enimmäiskesto oli vain kolme sekuntia, mutta Hitchcockin elokuvassa Notorious – kohtalon avain (1946) on peräti kolmeminuuttinen suutelujakso, koska tähtien huulet irtoavat välillä toisistaan. Seksin näyttämisen kielto kasvatti muutenkin elokuvasuudelman merkitystä amerikkalaisessa elokuvassa.[7]
Haysin ohjeiston on arveltu vaikuttaneen siihen, että yhdysvaltalaisiin elokuviin syntyi jyrkkä kahtiajako hyvän ja pahan välille. Myös helppojen onnellisten loppujen yleistymisen on arveltu olleen seurausta ohjeistosta.[6]
Ohjeiston merkityksen väheneminen ja sen lakkautus
1950-luvulla Haysin ohjeiston vaikutus elokuviin alkoi höltyä, sillä televisio ja ulkomaiset elokuvat kilpailivat yhdysvaltalaisen teatterielokuvan kanssa suosiosta kotimarkkinoilla. Jotkin elokuvat kuten Kultainen käsivarsi (1955) ja Piukat paikat (1959) olivatkin jo monin tavoin ohjeiston vastaisia.[1] 1960-luvun Kuka pelkää Virginia Woolfia? (1966) ja Blow-Up – erään suudelman jälkeen (1966) olivat esimerkkejä yhä selvemmin ohjeistuksenvastaisista elokuvista, kun elokuvayhtiöt lakkasivat kokonaan välittämättä ennakkosensuurista, jota ei enää pystytty valvomaankaan.[6]
Vuonna 1968 Haysin ohjeisto korvattiin lopullisesti nykyisellä katsojien ikään perustuvalla luokittelujärjestelmällä. Sen myötä aikuisten elokuvista tuli nopeasti vielä paljon entistä uskaliaampia.[1]
Määritellään, että alla olevassa listassa olevat asiat eivät saa esiintyä tämän yhdistyksen julkaisemissa elokuvissa riippumatta tavasta, jolla niitä käsitellään:
Kärkevä kiroilu – välitekstissä tai huulilla – mukaan lukien sanat "Jumala", "Herra", "Jeesus", "Kristus" (paitsi jos niitä käytetään kunnioittavasti asianmukaisissa uskonnollisissa seremonioissa), "helvetti", "kirottu", "Juma" ja kaikki muut rivot ja karkeat ilmaisut kirjoitustavasta riippumatta
Millainen tahansa estoton tai vihjaileva alastomuus – näkyvänä tai silhuettina; ja mikä tahansa irstas tai estoton huomautus siitä muilta elokuvan hahmoilta
Jonkin kansan, rodun tai uskon tahallinen loukkaaminen
Lisäksi määritellään, että erityistä huolellisuutta tulee noudattaa alla olevien aiheiden käsittelyn suhteen, jotta karkeus ja vihjailevuus saadaan kitkettyä ja hyvä maku korostuu:
Lipun käyttö
Kansainväliset suhteet (vältetään antamasta huonoa kuvaa toisen maan uskonnosta, historiasta, instituutioista, näkyvistä henkilöistä ja kansalaisista)
Varkaus, ryöstö, kassakaappiin murtautuminen, ja junien, kaivosten, rakennusten ym. räjäyttäminen (ajatellen sitä mitä liian tarkka kuvaus näistä saa vähäjärkisen tekemään)
Yhtään sellaista elokuvaa ei tuoteta, joka alentaa katsojansa moraalin tasoa. Siksi katsojan myötätuntoa ei saa koskaan asettaa rikoksen, väärinteon, pahuuden tai synnin puolelle.
Vain kunnollisia elämänihanteita esitetään, draaman ja viihteen vaatimusten rajoissa.
Lakia, luonnon tai ihmisen, ei pilkata, eikä sen rikkomista esitetä myönteisessä valossa.
I. Lain vastaiset rikokset
Näitä ei koskaan tule esittää niin että tarjotaan myötätuntoa lain ja oikeuden vastaisille rikoksille tai houkutellaan jäljittelemään niitä.
1. Murha
a) Murhan tekniikkaa ei tule esittää niin että se houkuttelee jäljittelemään.
b) Raakoja surmia ei tule esittää yksityiskohtaisesti.
c) Nykyaikaan sijoitettua kostoa ei tule oikeuttaa.
2. Rikoksen keinoja ei tule esitellä yksityiskohtaisesti.
a) Varkauksien, ryöstöjen, kassakaappiin murtautumisten, tai junien, kaivosten, rakennusten ym. räjäyttämisten keinoja ei tule esitellä yksityiskohtaisesti.
b) Tuhopoltoille on samat varotoimenpiteet.
c) Tuliaseiden käytön on rajoituttava olennaiseen.
d) Salakuljetuksen keinoja ei tule esitellä.
3. Huumekauppaa ei saa esittää tavalla, joka herättää uteliaisuutta huumeiden käyttöön tai myyntiin; myöskään huumeiden käyttöä tai sen seurauksia yksityiskohtaisesti kuvaavia kohtauksia ei hyväksytä.
II. Seksi
Avioliiton ja kodin pyhyyttä varjellaan. Elokuvissa ei alempitasoisia seksisuhteita tule esittää hyväksyttyinä tai yleisinä.
1. Aviorikosta ja luvatonta seksiä, joskus tarpeellista juonielementtiä, ei saa esittää yksityiskohtaisesti tai oikeutettuna, tai hyvältä näyttävänä.
2. Intohimokohtaukset
a) Näitä ei saa olla paitsi kun ne ovat ehdottomasti tarpeellisia juonen kannalta.
b) Ylettömiä ja himokkaita suudelmia, himokkaita halauksia, vihjailevia asentoja ja eleitä ei tule esittää.
c) Yleisesti ottaen, intohimo tule esittää niin ettei se herätä alempia ja säädyttömämpiä tunteita.
3. Viettely tai raiskaus
a) Näihin ei tulisi koskaan muuta kuin vihjata, ja silloinkin vain kun se on juonen kannalta olennaista. Niiden tekotapaa ei saa koskaan näyttää yksityiskohtaisesti.
b) Ne eivät koskaan sovi komediaan.
4. Seksuaalinen perversio tai siihen viittaaminenkin on kiellettyä.
5. Valkoista orjakauppaa ei tule käsitellä.
6. Valkoisten ja mustien väliset sukupuolisuhteet ovat kiellettyjä.
7. Sukupuolihygienia ja sukupuolitaudit eivät sovellu teattereissa näytettäviin elokuviin.
8. Varsinaista synnytystä, näkyvänä tai silhuettina, ei tule koskaan näyttää.
9. Lasten sukuelimiä ei tule koskaan näyttää.
III. Karkeus
Hyvän maun ja yleisön hienotunteisen huomioon ottamisen tulisi aina määrätä alhaisten, inhottavien, epämiellyttävien, vaikkakaan ei välttämättä pahojen, aiheiden käsittelyä.
IV. Rivous
Rivous on kiellettyä niin sanoissa, eleissä, viittauksissa, lauluissa, vitseissä tai vihjailussa (silloinkin kun vain osa yleisöstä ymmärtää sen).
V. Kiroilu
Kärkevä kiroilu ja mikä tahansa muu karkea tai rienaava ilmaisu, edes yleinen, ovat kiellettyjä. Production Code Administration ei anna hyväksyntää muun muassa seuraavien sanojen ja ilmausten käytölle: [luettelo sopimattomista englanninkielisistä sanoista ja ilmaisuista, ml. etnisesti halventavista nimityksistä].
VI. Pukeutuminen
1. Täyttä alastomuutta ei koskaan sallita. Tähän kuuluu alastomuus näkyvänä tai silhuettina, tai mikä tahansa jonkun elokuvan hahmon estoton huomautus siitä.
2. Riisuutumiskohtauksia tulisi välttää, eikä koskaan näyttää ilman juonen vaatimusta.
3. Säädytön tai kohtuuton paljastelu on kielletty.
4. Tanssiasut, joiden tarkoitus on paljastaa kohtuuttomasti tai sallia säädyttömät liikkeet, on kielletty.
VII. Tanssit
1. Seksuaalisiin tekoihin tai säädyttömään intohimoon viittaavat tai niitä esittävät tanssit on kielletty.
2. Irstaita liikkeitä korostavia tansseja on pidettävä rivoina.
VIII. Uskonto
1. Mikään elokuva tai kohtaus ei saa pilkata mitään uskonnollista uskoa.
2. Pappeja ei saa esittää pappeina koomisesti tai rikollisina.
3. Minkä tahansa tietyn uskonnon seremonioita tulee käsitellä tarkasti ja kunnioittaen.
IX. Paikat
1. Makuuhuoneita tulee käsitellä hyvällä maulla ja hienovaraisesti.
X. Kansalliset tunteet
1. Lippua tulee käyttää johdonmukaisen kunnioittavasti.
2. Kaikkien kansojen historia, instituutiot, näkyvät henkilöt ja kansalaiset tulee esittää reilusti.
XI. Tekstit
Hekumallisia, säädyttömiä tai rivoja välitekstejä ei tule käyttää.
XII. Vastenmieliset aiheet
Seuraavia aiheita tulee käsitellä hyvän maun tarkoissa rajoissa.
1. Varsinainen hirttäminen tai sähköteloitus laillisena rangaistuksena rikoksesta
↑ abcHays, William Harrison (Answers.com) West's Encyclopedia of American Law. 1998. The Gale Group, Inc. Viitattu 31.5.2010. (englanniksi)
↑ abcLewis, Jon: Hollywood v. Hard Core: How the Struggle Over Censorship Created the Modern Film Industry, s. 301–307. Määritä julkaisija!ISBN 978-0-8147-5142-8Teoksen verkkoversio Viitattu 22.6.2013.
