Hanamachi (jap.花街; suom.kukkaiskylä, kukkien kaupunki) tai Kiotossa kagai[1] on kaupungin alue, jossa elää ja työskentelee geishoja ja maikoja. Suomeksi hanamacheihin saatetaan viitata myös sanalla geisha-alue. Niitä on ainakin Kiotossa ja Tokiossa. Geishoja työskentelee myös muissakin kaupungeissa.
Kukkiin viittaava nimi saattaa olla peräisin hanamacheissa kukkivista puista tai alueen kauniista geishoista.[2]
Jokaisessa hanamachissa on geishojen rekisteröintitoimisto eli kenban, johon alueella työskentelevän geishan on kuuluttava. Kenban hoitaa geishojen varauksia, palkkoja ja aikatauluja. Hanamacheissa on myös geishataloja eli okiyoita tai geigiyoita, joissa maikot ja uransa alkuvaiheessa olevat geishat asuvat. Japanissa geishataloja kutsutaan myös teehuoneiksi[3]. Geishatalojen on kuuluttava geishatalojen liittoon.[4]
Asiakkaita geishat ja maikot voivat tavata esimerkiksi hanamachin ravintoloissa (ryōtei, ochaya, machiai, machiya). Jotta ravintolassa voisi työskennellä geishoja, ravintolan on kuuluttava alueen ravintolayhdistykseen (ryōtei kumiai). Geishat eivät saa työskennellä muissa ravintoloissa kuin hanamachin ravintolayhdistykseen liittyneissä ravintoloissa. Ravintoloissa ei valmisteta ruokaa, vaan ne tuodaan sinne ryōria-nimisistä tukkuliikkeistä.[4] Ravintoloiden lisäksi hanamachissa saattaa olla majataloja.[5]
Hanamachit kaupungeittain
Kioto
Kiotossa toimii viisi geisha-aluetta eli kiotolaisittain kagaita, joista kaikki paitsi Kamishichiken sijaitsevat keskenään samalla seudulla. Gion Kobu ja Gion Higashi olivat alkujaan samaa kagaita, mutta erosivat vuonna 1881. Gion Higashi on kahdesta alueesta pienempi.[6] 2000-luvulta lähtien Shimabaraa ei ole enää laskettu kagaiksi, koska siellä ei ole enää työskennellyt geishoja.[7][8] Kagait eroavat toisistaan ainakin siinä, että kukin niistä tarjoaa koulutusta eri tanssiperinteessä. Eri alueilla koulutetut maikot ja geikot siis tanssivat hieman eri lailla.[9]
Joka kevät kussakin kagaissa Gion Higashia lukuunottamatta pidetään tanssitapahtuma, joissa maikot ja geikot esiintyvät julkisesti pääsymaksua vastaan. Tavallisesti maikot ja geikot esiintyvät lähinnä vakioasiakkaille. Tapahtumat ovat Gion Kobun maikojen ja geikojen esittämä Miyako Odori, Kamishichikenin Kitano Odori, Miyagawa-chōn Kyo Odori ja Pontochōn Kamogawa Odori.[9] Marraskuisin Gion Higashin maikot ja geikot esiintyvät Gion Odorissa. Loka–marraskuisin myös kaikilla muilla Kioton geisha-alueilla on syysesityksiä. Kevätesitysten tavoin myös ne ovat suunnattu suuremmalle yleisölle.[10]
Vesterinen, Ilmari: Geishat ja muita etnologisia kirjoituksia. Hämeenlinna: Karisto, 1992. ISBN 951-23-3168-3.
Viitteet
↑Mizobuchi, Hiroshi: The Kagai in Kyoto : Legendary Beauty of Geiko and Maiko, s. 14. Kääntänyt Aya Okubo. Mitsumura Suiko Shoin Publishing, 2015. ISBN 978-4-8381-0526-7(englanniksi)