HMCS Niagara (viirinumero I57) oli Kanadan laivaston Town-luokan hävittäjä toisessa maailmansodassa.
Valmistus
Yhdysvaltain laivasto tilasi Wickes-luokan (Newport-luokan tyypin C) aluksen USS Thatcherin (Destroyer No. 162 ja runkonumero DD-162) Bethlehem Shipbuild Corporationin Fore Riverin telakalta Quincystä Massachusettsista, missä köli laskettiin 8. helmikuuta 1918. Alus laskettiin vesille 31. elokuuta kumminaan kontra-amiraali Thatcherin jälkeläinen neiti Doris Bentley ja liitettiin Yhdysvaltain laivastoon 14. tammikuuta 1919 ensimmäisenä päällikkönään komentajakapteeni Henry M. Kiefer. Aluksen varsinainen päällikkö komentajakapteeni Francis W. Rockwell otti aluksen vastaan 25. tammikuuta.[1][2]
Palvelus
Keväällä 1919 vastaanottotestien päätyttyä Thatcher liitettiin Yhdysvaltain Atlantin laivastoon. Alus oli pelastusaluksena toukokuusta 1919 alkaen turvaamassa Atlantin ylilentäneitä NC-lentoveneitä. Newfoundlandin ja Azorien välille oli perustettu 20 valvonta- ja pelastuspistettä ja alus oli pisteessä 9 vuorotellen sisaralustensa USS Walkerin ja USS Crosbyn kanssa. Alus sai radio- ja näköyhteyden lentoveneisiin, jotka jatkoivat matkaansa Lissaboniin Portugaliin.[1]
Operaatiosta vapauduttuaan alus palasi normaaliin rauhanajan palvelukseen koululaivaksi Yhdysvaltain itärannikolle, josta se siirrettiin länsirannikolle Yhdysvaltain Tyynenmeren laivastoon syksyllä 1921. Thatcher osallistui koulutukseen ja harjoituksiin San Diegon edustalla, kunnes se poistettiin 7. kesäkuuta 1922 San Diegossa palveluksesta.[1]
Alus makasi ankkuroituna San Diegossa aina kesään 1939 saakka. Toisen maailmansodan alettua Euroopassa Saksan hyökättyä Puolaan 1. syyskuuta 1939 Yhdysvallat päätti nostaa valmiuttaan. Thatcher palautettiin 18. joulukuuta palvelukseen San Diegossa päällikkönään komentajakapteeni Henry E. Richter aloittaen länsirannikolla koeajot ja kouluttautumisen.[1]
Alus siirrettiin Atlantille seuraavana keväänä ja se läpäisi Panaman kanavan 1. huhtikuuta 1940. Alus aloitti puolueettomuuden valvonnan sekä jatkoi kesän koulutusta itärannikolla ja Meksikonlahdella. Euroopan tilanteen muuttuessa Ranskan luhistumisen ja Italian sotaan liittymisen jälkeen sekä Britannian kuninkaallisen laivaston saattajiksi kelpaavien alusten kärsittyä merkittäviä tappioita Norjan rannikolla sekä Dunkerquen evakuoinnissa Britannian pääministeri Winston Churchill pyysi Yhdysvalloilta apua.[1]
Yhdysvaltain presidentti Roosevelt tarjosi viittäkymmentä hävittäjää maksuna tukikohdista Karibianmerellä. Thatcher merkittiin luovutettavaksi ja se irrotettiin Atlantin laivueen hävittäjäviirikkö 69:stä siirrettäväksi Kanadan laivastolle. Alus saapui viiden sisaraluksensa kanssa 20. syyskuuta Halifaxiin Nova Scotiaan, jossa se poistettiin 24. syyskuuta Yhdysvaltain laivastosta. Alus poistettiin Yhdysvaltain alusluettelosta vasta 8. tammikuuta 1941.[1]
Alus liitettiin 24. syyskuuta 1940 Kanadan laivastoon mahdollisesti nimellä HMCS Thatcher ennen alusten virallista nimeämistä, jolloin sen nimeksi tuli HMCS Niagara.[2]
HMCS Niagara
Alus oli lokakuun paikallissaattajana Halifaxissa, kunnes se määrättiin muutostöitä varten Britteinsaarille. Alus siirrettiin 30. marraskuuta Devonportin telakalle, mistä se palasi palvelukseen maaliskuussa 1941 liitettynä 4. saattajaryhmään (engl. 4th Escort Group, EG4) suojaamaan läntisen reitin (engl. Western Approach Command) alaisia saattueita. Syynä tähän oli Newfoundlandin saattajaosaston (engl. Newfoundland Escort Force, NEF) kokoamisen viiveet.[2]
Toukokuussa alus lähti länteen matkanneen saattueen suojana St. Johnsiin Newfoundlandiin liittyäkseen perustettuun NEF:iin. Alus saattoi 28. elokuuta yhdessä HMS Burwellin ja neljän sukellusveneentorjuntatroolarin kanssa antautuneen Saksan laivaston sukellusveneen U-570 Islantiin.[2]
Alus siirrettiin 15. syyskuuta Halifaxissa huollettavaksi telakalle, mistä se palasi palvelukseen 15. marraskuuta liittyen koeajojen päätyttyä läntiseen saattajaosastoon (engl. Western Escort Force) suojaamaan Atlantin saattueita. Alus kärsi rakenteellisia vaurioita myrskyssä 12. tammikuuta 1942 ja se siirrettiin 14. tammikuuta Clydessä telakalle. Alus palasi 10. helmikuuta palvelukseen aloittaen matkansa St. Johniin liittyäkseen osastoonsa.[2]
Maaliskuussa alus siirrettiin läntiseen saattajaosastoon (engl. Western Local Escort Force). Se pelasti 9. maaliskuuta eloonjääneet yhdysvaltalaiselta rahtialukselta Independence Hallilta, joka oli haaksirikkoutunut 7. maaliskuuta ollessaan saattueessa SC73. Alus pelasti huhtikuussa kahdesta pelastusveneestä rahtialus Rio Blancon eloonjääneet. Huhtikuusta heinäkuuhun alus oli telakalla Halifaxissa.[2]
Palvelukseen palattuaan alus jatkoi WLEF:ssä, josta se siirrettiin toukokuussa 1943 kanadalaiseen saattajaosasto W2:een (engl. Canadian Escort Group Unit W2). Tammi-helmikuussa 1944 alus oli telakalle ja se poistettiin maaliskuussa operatiivisesta käytöstä sekä siirrettiin torpedokoulutukseen Halifaxiin. Alus poistettiin palveluksesta ja sijoitettiin poistolistalle 15. syyskuuta 1945. Alus myytiin International Iron and Steelille romutettavaksi 27. toukokuuta 1946. Se hinattiin Hamiltoniin, jonne alus saapui 12. joulukuuta 1947 romutettavaksi.[2]
Lähteet
- Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5 (englanniksi)
- Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7 (englanniksi)
Viitteet
.jpg)
.svg){kind=small}