Gösta Serlachiuksen taidesäätiö on perustettu Mäntässä vuonna 1933 hoitamaan ja ylläpitämään vuorineuvos Gösta Serlachiuksen (1876–1942) keräämää taidekokoelmaa.[1][2] Säätiön tehtävinä oli myös rakentaa ja ylläpitää museota sekä kaunistaa Mänttää taiteella. Taidesäätiön kokoelmat sisältävät nykyisin yli 10 000 teosta. Se tunnetaan erityisesti Suomen kultakauden taiteen ja vanhan eurooppalaisen taiteen kokoelmistaan. Taidesäätiön kokoelmiin sisältyy myös 1900-luvun varhaista modernismia ja kasvava kokoelma nykytaidetta. Sen kulttuurihistorialliset kokoelmat sisältävät esineistöä, arkistoaineistoja ja valokuvia.[3]
Taidesäätiön juuret ovat Serlachiuksen teollisuussuvun kiinnostuksessa taiteeseen ja sen keräämiseen. Kauppaneuvos Gustaf Adolf Serlachius (1830–1901) käynnisti vuonna 1868 Mäntässä puuhiomon ja laajensi yhtiön toimintaa runsaan kolmenkymmenen vuoden ajan. Hän tutustui taidemaalari Akseli Gallen-Kallelaan ja kuvanveistäjä Emil Wikströmiin ja toimi heidän mesenaattinaan tukien heitä rahallisesti ja tilausteoksilla.[1]
G. A. Serlachiuksen veljenpoika Gösta Serlachius (1876–1942), jatkoi setänsä elämäntyötä Mäntässä perheyrityksen johdossa ja taidemesenaattina. Nuoresta saakka taidetta kerännyt vuorineuvos Gösta Serlachius oli aikansa merkittävimpiä suomalaisia taidevaikuttajia.
Gösta Serlachius oli ystävystynyt setänsä G. A. Serlachiuksen kautta Akseli Gallen-Kallelan kanssa ja osti tämän teoksia aina kun mahdollista. Taiteilijan kuolema vuonna 1931 ja Serlachiuksen itsensä saamat sydänkohtaukset samana vuonna saivat hänet pohtimaan mittavan taidekokoelman säilymistä myös hänen kuolemansa jälkeen.[4] Anomus taidesäätiön perustamisesta jätettiin vuonna 1933. Perustamisvaiheessa Serlachius lahjoitti säätiölle taidekokoelmansa, johon kuului yli 200 teosta. Säätiön talouden hän turvasi lahjoittamalla lähes 3 000 G. A. Serlachius Osakeyhtiön osaketta sekä kiinteistöjä taidesäätiölle.[5][6]
Säätiön myötä Gösta Serlachiuksen keskeiseksi tavoitteeksi tuli taidemuseon rakentaminen Mänttään.[7] Museota suunniteltiin läpi 1930-luvun Mäntän keskustaan, Serlachius-yhtiön pääkonttorin viereen Koskelanlammen rantaan.[8] Museosta oli määrä tulla Serlachiuksen rakennuttajauran huipputeos.[9] Museosuunnitelman arkkitehtina toimi Jarl Eklund, joka väsyi siihen, että Serlachius ja hänen yli-insinöörinsä Warner Silfversparre puuttuivat kaikkiin yksityiskohtiin. Kun yhteistyö ei sujunut, Serlachius alkoi harkita Alvar Aallon pyytämistä museon suunnittelijaksi. Samaan aikaan hän tutustui museorakentamiseen maailmanlaajuisesti tutustuen tilaratkaisuihin, valaistukseen sekä teknisiin ratkaisuihin kuten lämmitykseen ja ilmastointiin.[10] Vuonna 1940 vuorineuvos tilasi lopulta uuden museosuunnitelman Toivo Anttilalta. Hänenkään suunnitelmansa ei tyydyttänyt Serlachiusta, joka antoi työn seuraavaksi Uno Ullbergille. Hänen suunnitelmansa valmistui syksyllä 1942.[11] Kauan suunniteltu museorakennus jäi lopulta toteutumatta, kun Serlachius kuoli lokakuussa 1942. Taidekokoelma asetettiin lopulta näytteille vuorineuvoksen kodin, Joenniemen kartanon alakerran saleihin vuonna 1945.[8]
Taidesäätiö Gösta Serlachiuksen jälkeen
Gösta Serlachiuksen kuoleman jälkeen taidesäätiötä johti vuosina 1943–1976 hänen poikansa, vuorineuvos Ralph Erik Serlachius (1901–1980). Myös hänen aikanaan säätiön taidekokoelmia kartutettiin perustamiskirjassa määritellyn hankintapolitiikan mukaisesti.[6][12] Joenniemen kartano siirtyi vuonna 1972 Gösta Serlachiuksen perillisiltä taidesäätiön omistukseen.[8][13] Vuonna 1973 taidesäätiölle palkattiin ensimmäinen päätoiminen museoalan koulutuksen saanut intendentti, Maritta Pitkänen[6], josta tuli sittemmin museon johtaja vuoteen 2009 asti.[14]
Vuonna 1976 R. Erik Serlachiuksen pojasta, Gustaf Serlachiuksesta (1935–2009) tuli taidesäätiön isännistön puheenjohtaja ja taidesäätiön hallituksen puheenjohtaja vuonna 1980.[6] 1990-luvun alku oli taidesäätiölle taloudellisesti hankala, ja siksi museo suljettiin säästösyistä talvikaudella 1991–1992.[6] Gustaf Serlachiuksen kaudella taidesäätiö osti vuonna 2000 Mäntästä G. A. Serlachius Osakeyhtiön entisen pääkonttorin ja perusti Serlachiusten, suomalaisen metsäteollisuuden ja Mäntän tehdasyhteisön historiaa esittelevän museon[15], joka tunnetaan nykyisin Serlachius Pääkonttorina.
Vuonna 2009 säätiön hallituksen puheenjohtajana aloitti Gösta Serlachiuksen tyttären pojanpoika, diplomiekonomi Henrik de la Chapelle.[16] Hänen johdollaan taidesäätiölle laadittiin uusi strategia, jonka pohjalta kahden museon organisaatiot yhdistettiin.[17]
Tehtaanperustajan veljenpoika, Gösta Serlachius (1876–1942) jatkoi setänsä tehtaan johtajana. Ensimmäiset taideteoksensa hän hankki 1800-luvun loppupuolella. Vuorineuvos oli intohimoinen taideharrastaja ja aikansa merkittävimpiä suomalaisia taidevaikuttajia. Hän halusi tuoda taiteen koko kansan saataville. Hän oli tutustunut setänsä kautta Gallen-Kallelaan, josta tuli hänen ystävänsä, mutta myös keskeinen taiteilija hänen kokoelmaansa: hän hankki kaikkiaan noin 70 Gallen-Kallelan teosta. Muita Serlachiuksen hyviä taiteilijaystäviä olivat Eric O. W. Ehrström, taiteilija ja konservaattori, joka neuvoi vuorineuvosta tämän taidehankinnoissa.[8]
Vaikka Serlachiuksen tulot kasvoivat, hänellä ei ollut koskaan varaa kaikkien häntä kiinnostavien teosten hankintaan. Ajoittain tiukoissakin taloustilanteissa hän kuitenkin hankki tärkeäksi kokemansa teokset. Hänen taidekokoelmansa käsitti hänen viimeisinä vuosinaan noin 500 teosta.[8]
Porilaisten marssi, yksityiskohta, Albert Edelfelt, 1892
Vanhemman eurooppalaisen taiteen keräämisestä Gösta Serlachius kiinnostui työnsä kautta matkustellessaan sotien välisenä aikana niin Lontoossa, Pariisissa, Tukholmassa, Venäjällä ja Saksassa. Vaikka hän käyttikin teoshankintojensa tukena asiantuntijoina, hän luotti kuitenkin viime kädessä omaan keräilijänvaistoonsa.[8]
Kokoelmaan kuuluu noin sata vanhan eurooppalaisen maalaustaiteen arvoteosta, joista vanhimmat ovat 1500-luvulta. Kokoelmaan kuuluu myös muinaisen Egyptin ja Kiinan esineitä, taidetta, jotka edustavat impressionismia ja 1900-alun modernismia sekä puureliefejä, seinämaalauksia, kivi- ja pronssiveistoksia ja ajankohtaista nykytaidetta.[8]
Gösta Serlachiuksen taidesäätiön taidekokoelma
Gösta Serlachiuksen kuoleman jälkeen vastuu taidekokoelmasta siirtyi Gösta Serlachiuksen taidesäätiön isännistölle (myöhemmin hallitukselle). Kokoelman kartuttamisessa haluttiin vahvistaa Gösta Serlachiuksen keräilytoiminnan painopisteitä: Suomen kultakauden taidetta ja Gallen-Kallelan tuotantoa.[8]
Viimeiset vanhan eurooppalaisen taiteen hankinnat tehtiin 1950–1960-luvuilla, kun maalaustaiteen hinnat olivat sodan jälkeen kohtuullisella tasolla.[8]
Eräs tunnetuimmista maalauksista on vuonna 1957 hankittu Claude Monet'n teos Heinäsuova ilta-auringossa, jonka aitous varmistettiin vuonna 2015, jolloin taulun maalipinnan alta löytyi Jyväskylän yliopiston hyperspektrikameralla signeeraus. Aitous vahvistettiin myös pigmentti- ja kangaskuituanalyysillä.[20][21][22]
Myös Camille Pissarron guassityö Ruohikossa lepäävä paimentyttö ja Ilja Repinin Rouva Rivoirin muotokuva hankittiin R. Erik Serlachiuksen aikana.[8][19]
1950-luvulla säätiön tunnetuimmat teokset vierailivat esimerkiksi Tampereen, Turun ja Imatran taidemuseoissa. Helsingissä kokoelma on käynyt kolmesti: vuonna 1919 Ateneumissa, vuonna 1948 Taidehallissa ja vuonna 1980 uudelleen Ateneumissa, jolloin siellä esiteltiin yli 300 kokoelman teosta. Näyttelyn yhteydessä Olli Valkonen, Ateneumin johtaja kiitti Gösta Serlachiuksen panosta taiteen keräilijänä ja mesenaattina, jolla on ollut "kantava merkitys maamme taiteelle ja taidemuseotoiminnalle. Yksittäiset teokset ovat kiertäneet näyttelyissä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. 80 Akseli Gallen-Kallelan teosta oli esillä Tukholmassa Prins Eugens Waldemarsuddessa vuonna 1990 ja vuonna 1992 noin 40 hänen teostaan vieraili Pariisin Suomi-instituutissa. Vuonna 2015 kokoelman keskeisiä kultakauden teoksia esiteltiin Hammissa Saksassa Gustav Lübcke Museumissa Sehnsucht Finnland -näyttelyssä.[8]
Taidekokoelmaan on hankittu vielä 2010-luvullakin muun muassa Alvar Cawénin, Helene Schjerfbeckin, Hugo Simbergin, Magnus Enckellin, Ellen Thesleffin ja Tyko Sallisen teoksia.[8]
Vuonna 2017 kokoelmaan kuului yli 10 000 teosta ja se oli yksi Pohjoismaiden huomattavimmista yksityisistä taidekokoelmista. Kokoelma on kasvanut muun muassa
Eric O. W. ja Olga Ehrströmin testamenttikokoelmalla,
useilla Serlachius-suvun jäsenten lahjoituksilla,
kreivi Louis Sparrelta hankitulla teoskokonaisuudella,
Lennart Segertstrålen jäämistökokoelmalla,
Lars-Olof Robert Stigellin testamenttikokoelmalla ja
2010-luvulla vastaanotetulla Kokoelma Kivijärvi -säätiön lahjoituskokoelmalla.[8]
Taidesäätiön kokoelmaa täydennetään edelleen. Vuodesta 2009 lähtien kokoelmaan on hankittu nykytaidetta perustajan periaatteita noudattaen. Vuoteen 2017 mennessä nykytaiteen teoksia oli yli 300. [8] Viime aikojenselvennä merkittävimpiin hankintoihin lukeutuu Akseli Gallen-Kallelan varhaistuotantoon kuuluva maalaus Talonpoikaiselämää (1887), jonka taiteilija on maalannut oleskellessaan Ekolan torpassa Keuruulla.lähde?
Taidesäätiö oli ostanut maalauksen Lukemaan opetteleva tyttöPehr Hilleströmin teoksena, mutta vuonna 2015 paljastui, että maalauksessa oleva signeeraus "Pehr Hillerström" oli väärennös, ja taulun oikea tekijä oli Ida Silfverberg.[23]
Kulttuurihistoriallinen kokoelma
Säätiöllä on myös kulttuurihistoriallisia kokoelmia. Näihin kuuluvat esimerkiksi yhtiön toimintaa ja tuotteita esittelevät esineet ja tuotenäytteet[24] sekä alueen paikallishistoriaa ja henkilöitä kuvaavat valokuvat, Serlachiusten kirjearkistot ja muistitietokokoelma [25]
Organisaatio
Vuonna 2019 taidesäätiön hallitukseen kuuluivat [6] Serlachiuksen sukuyhdistyksen edustajina:
puheenjohtaja Henrik de la Chapelle, varapuheenjohtaja Susanna Serlachius-Pressler, Christina Serlachius-Reenpää ja Gösta Serlachius. Antti Linnovaara edustaa Suomen Taideakatemiaa, Marie-Sofie Lundström Åbo Akademitä ja Anna-Kaisa Ant-Wuorinen Suomen taiteilijaseuraa.
↑Hänninen, Helena: ”Taidesäätiön perustaminen”, Nimeään kantava. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö ja sen kokoelma, s. 39–41. Kustannusosakeyhtiö Parvs, 2023.
↑ abcdefghijklmnopTarja Talvitie (toim.): Kymmenen polkua kokoelmaan, s. 9-15. Serlachius-museot, 2018.
↑Hänninen, Helena: Nimeään kantava. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö ja sen kokoelma. s. 67. Kustannusosakeyhtiö Parvs, 2023.
↑Hänninen, Helena: Nimeään kantava, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö ja sen kokoelma, s. 68–69. Kustannusosakeyhtiö Parvs, 2023.
↑Oula Silvennoinen: Paperisydän, s. 428-430. Serlachius-museot, 2012.
↑Hänninen, Helena: Nimeään kantava. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö ja sen kokoelma, s. 153. Kustannusosakeyhtiö Parvs, 2023.
↑Hänninen, Helena: Nimeään kantava. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö ja sen kokoelma, s. 139. Kustannusosakeyhtiö Parvs, 2023.
↑Hänninen, Helena: ”Museon toiminnan turvaaminen”, Nimeään kantava. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö ja sen kokoelma, s. 233–235. Kustannusoakeyhtiö Parvs, 2023.
