Gustav Jonson

Kenraalimajuri Gustav Jonson vuonna 1938.

Gustav Jonson (7. tammikuuta 1880 Päri Viljandinmaa Liivinmaan kuvernementti15. marraskuuta 1942 Tšeljabinsk Neuvostoliitto) oli Venäjän keisarillisessa armeijassa, Viron armeijassa ja Neuvostoliiton armeijassa palvellut sotilas; viime vaiheessa kenraaliluutnantin arvossa.[1]

Keisarillisen Venäjän vuodet

Viljandinmaalla syntynyt ja kasvanut Gustav Jonson siirtyi aluksi opiskelemaan Tarttoon ja sen jälkeen Riikaan kaupan alan instituutissa. Hän osallistui opiskelijamielenosoituksiin Venäjän ensimmäisen vallankumouksen aikana, ja sen seurauksena hänet erotettiin instituutista vuonna 1905. Hän siirtyi sen jälkeen Saksaan, jossa hän aloitti opiskelun Dresdenin teknillisessä koulussa.[1] Hän kuitenkin joutui keskeyttämään opintonsa varojen puutteen vuoksi, palasi Riikaan ja jatkoi siellä opintojaan vuoteen 1907 asti.

Gustav Jonson siirtyi vapaaehtoisena lokakuussa 1908 Venäjän armeijaan sijoituspaikkana ratsuväen tykistöyksikkö Daugavpilsissä, jossa hän palveli syyskuuhun 1909. Tammikuussa 1910 hänet ylennettiin upseeriksi. Asepalveluksensa jälkeen hän työskenteli Riian paino- ja mittakamarissa helmikuusta 1912 elokuuhun 1914.[1]

Ensimmäisen maailmansodan puhjettua elokuussa 1914 hänet kutsuttiin jälleen armeijaan, ja vuonna 1915 hänet siirrettiin 2. Kaukasian armeijaan. Sen riveissä hän taisteli maailmansodassa Venäjän keisarikunnan 10. armeijassa Luoteis- ja Länsirintamalla. Hänelle myönnettiin mm. Pyhän Yrjön miekka vuoden 1917 kesätaisteluissa. Lokakuussa 1917 hänet ylennettiin kapteeniksi.[1]

Venäjän vallankumouksen vuodet

Marraskuussa 1917 Gustav Jonson jätti Venäjän armeijan ja siirtyi Viroon Viron maaneuvoston kutsusta osallistuakseen Viron armeijan rakentamiseen. Alussa muodostettiin virolaisia ​​jalkaväkiyksiköitä, jotka saksalaiset kuitenkin riisuivat ja hajottivat välittömästi miehitettyään Viron helmikuussa 1918. Jonson lähti Virosta ja pakeni Venäjälle, mutta helmikuussa 1918 punakaarti vangitsi siirtäen hänet Petrogradin Krestyn vankilaan.[1]

Itsenäisen Viron armeijassa

Gustav Jonson vapautettiin maaliskuussa solmitun Brest-Litovskin rauhan jälkeen vankilasta ja palasi Viroon marraskuussa 1918. Hänestä tuli 1. ratsuväkirykmentin komentaja, vuodesta 1919 lähtien everstiluutnantiksi ylennettynä.[2] Hän osallistui Viron vapaussotaan taistellen puna-armeijaa ja Baltian Landeswehria vastaan. Hänelle myönnettiin Viron vapaudenristin I luokka, ja hän sai myös valtiolta lahjaksi 50 hehtaarin maatilan Tartumaalta.[1]

Vuosina 1921-1923 hän opiskeli Viron sotakorkeakoulussa ja ylennettiin everstiksi vuonna 1923.[2] Viron sotakorkeakoulun jälkeen hän harjoitteli Ranskan armeijassa. Sodan jälkeisenä aikana hänellä oli useita johtotehtäviä Viron asevoimissa, ja hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 24. helmikuuta 1928.[2] Huhtikuussa 1939 hän eläköityi jäi reserviin.[1]

Vuosina 1939-1940 hän toimi presidentti Pätsin apulaisena. Lisäksi hän oli Viron itsenäisyyden vuosina useiden erilaisten julkisten järjestöjen, yhdistysten ja liittojen puheenjohtaja ja jäsen.[1]

Kenraalimajuri Gustav Jonsonin muistomerkki hänen synnyiseudullaan Pärissä Viljandinmaalla. Kuvassa Jonson sotilasarvo on kenraalimajuri, jonka hän sai Viron tasavallan armeijassa. Kenraaliluutnantin arvon hän sai neuvostomiehityksen alaisessa armeijassa.

Neuvostovallan aika

Viron neuvostomiehityksen yhteydessä, Johan Laidonerin syrjäyttämisen jälkeen Jonson nimitettiin Viron armeijan uudeksi komentajaksi. Kun Viron armeija liitettiin Puna-armeijaan, hän säilytti joukkojen johdon, ja elokuussa 1940 hänestä tuli juuri muodostetun Neuvostoliiton XXII alueellisen armeijakunnnan komentaja. Tässä tehtävässä Jonson nimitettiin kenraaliluutnantiksi 29. joulukuuta 1940.[2] Hän kuitenkin menetti komentajuutensa kenraalimajuri Aleksandr Ksenofontoville ja siirtyi Moskovaan 10. kesäkuuta jatkokoulutusta varten ja asettuakseen käytettäväksi muihin puna-armeijan tehtäviin. Hänet pidätettiin vähän ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon 19. kesäkuuta 1941 vakoilusta epäiltynä ja teloitettiin 15. toukokuuta 1942 leirillä lähellä Tšeljabinskia.[1]

Hänen vaimonsa ja tyttärensä pakenivat Toisen maailmansodan aikana länteen.[1]

Lähteet

  1. a b c d e f g h i j Jaak Pihlak: Viljandi kihelkond ja vabaduse risti vennad Viljandi museuum. Viitattu 26.9.2024. (viroksi)
  2. a b c d Jonson, Gustav generals.dk. Viitattu 26.9.2024. (englanniksi)

Read other articles:

Kolostrum sapi dalam bentuk cair dan bubuk Kolostrum (dari bahasa latin colostrum) atau jolong adalah susu yang dihasilkan oleh kelenjar susu dalam tahap akhir kehamilan dan beberapa hari setelah kelahiran bayi.[1]Kolostrum manusia dan sapi warnanya kekuningan dan kental. Kolostrum penting bagi bayi mamalia (termasuk manusia) karena mengandung banyak gizi dan zat-zat pertahanan tubuh. Kolostrum mengandung banyak karbohidrat, protein, dan antibodi, dan sedikit lemak (yang sulit dicerna...

 

American politician This article relies largely or entirely on a single source. Relevant discussion may be found on the talk page. Please help improve this article by introducing citations to additional sources.Find sources: William W. Rucker – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (November 2007) William Waller RuckerMember of the U.S. House of Representativesfrom Missouri's 2nd districtIn officeMarch 4, 1899 – March 3, 19...

 

Part of a series on the History of Paris Middle Ages Renaissance 17th century 18th century Under Napoleon Restoration Under Louis-Philippe Second Empire Renovation Belle Époque World War I Interwar period World War II Postwar See also Timeline Architectural history Music Demographics Mayors Parks Writers  France portalvte The center of Paris in 1550, by Olivier Truschet and Germain Hoyau.The Pont aux Meuniers, or miller's bridge, in 1580 19th century engraving by Hoffbrauer. The Ho...

Ne doit pas être confondu avec Gy (Haute-Saône). Pour les articles homonymes, voir Gy. Gy Armoiries Drapeau Administration Pays Suisse Canton Genève Communes limitrophes Veigy-Foncenex, Machilly, Jussy, Meinier, Corsier Maire Mandat Antoine Cornut (Agyr) 2020-2025 NPA 1251 No OFS 6624 Démographie Gentilé Gytan Population permanente 499 hab. (31 décembre 2022) Densité 152 hab./km2 Langue Français Géographie Coordonnées 46° 15′ 00″ nord, 6° 15...

 

Artikel ini tidak memiliki referensi atau sumber tepercaya sehingga isinya tidak bisa dipastikan. Tolong bantu perbaiki artikel ini dengan menambahkan referensi yang layak. Tulisan tanpa sumber dapat dipertanyakan dan dihapus sewaktu-waktu.Cari sumber: SMA Negeri 2 Bengkulu – berita · surat kabar · buku · cendekiawan · JSTOR SMA Negeri 2 Kota Bengkulu Cyber SchoolInformasiDidirikan1973Kepala SekolahDr. Bihanudin, S.Pd, M.PdJurusan atau peminatanMI...

 

Municipality of Slovenia Municipality in SloveniaMunicipality of Dol pri Ljubljani Občina Dol pri LjubljaniMunicipality Coat of armsLocation of the Municipality of Dol pri Ljubljani in SloveniaCoordinates: 46°05′N 14°36′E / 46.083°N 14.600°E / 46.083; 14.600Country SloveniaGovernment • MayorŽeljko SavićArea • Total33.3 km2 (12.9 sq mi)Population (2021)[1] • Total6,333 • Density1...

Unincorporated community in Washington, United StatesMarshall, WashingtonUnincorporated communityMarshall, WashingtonCoordinates: 47°33′54″N 117°29′58″W / 47.56500°N 117.49944°W / 47.56500; -117.49944CountryUnited StatesStateWashingtonCountySpokaneElevation2,234 ft (681 m)Time zoneUTC-8 (Pacific (PST)) • Summer (DST)UTC-7 (PDT)ZIP code99020Area code509GNIS feature ID1509691[1] Marshall is an unincorporated community in Spokane...

 

Supreme Court of the United StatesBurger CourtWarren Court ← → Rehnquist CourtJune 23, 1969 – September 26, 1986(17 years, 95 days)SeatSupreme Court BuildingWashington, D.C.No. of positions9Burger Court decisions This is a partial chronological list of cases decided by the United States Supreme Court during the Burger Court, the tenure of Chief Justice Warren Earl Burger from June 23, 1969 through September 26, 1986. Case name Citation Summary Anderson's-Black Rock,...

 

この項目では、ローマ皇帝フラウィウス・エウゲニウスについて説明しています。その他のエウゲニウスについては「エウゲニウス (曖昧さ回避)」をご覧ください。 エウゲニウスEugenius 西ローマ皇帝(対立皇帝) エウゲニウスの硬貨在位 392年8月22日 - 394年9月6日死去 394年9月6日フリギドゥステンプレートを表示 フラウィウス・エウゲニウス(Flavius Eugenius、生年不詳 - ...

Ria IrawanLahirChandra Ariati Dewi Irawan(1969-07-24)24 Juli 1969Jakarta, IndonesiaMeninggal6 Januari 2020(2020-01-06) (umur 50)Jakarta, IndonesiaNama lainRia IrawanPekerjaan Aktris Penyanyi Tahun aktif1973–2020Suami/istri Yuma Wiranatakusumah ​ ​(m. 1997; c. 1999)​ Mayky Wongkar ​ ​(m. 2016; meninggal 2020)​ Orang tuaBambang Irawan (ayah) Ade Irawan (ibu)KerabatDewi Irawan (kakak...

 

Довжанський замок Довжанський замок на карті 1528 р. 48°24′00″ пн. ш. 23°16′00″ сх. д. / 48.40000° пн. ш. 23.26667° сх. д. / 48.40000; 23.26667ТипзамокКраїна Україна : ISO3166-1 alpha-3:UKR; ISO3166-1 цифровий:804; РозташуванняЗакарпатська областьХустський районс. Дов�...

 

Korean traditional military hat BeonggeojiKorean nameHangul벙거지· 전립· 병립Hanjanone· 戰笠· 兵笠Revised Romanizationbeonggeoji· jeonnip· byeongnipMcCune–Reischauerbŏnggeoji· chonnip· byŏngnip A beonggeoji (Korean: 벙거지), also known as bingli (Chinese: 兵笠), is a style of traditional Korean headgear from the Joseon period. It was worn by local magistrates, lower-ranking military officers, and servants of yangban (noblemen). It is also called jeonni...

此條目没有列出任何参考或来源。 (2023年11月20日)維基百科所有的內容都應該可供查證。请协助補充可靠来源以改善这篇条目。无法查证的內容可能會因為異議提出而被移除。 天生歌姬A-Lin的录音室专辑发行日期2008年8月15日格式CD、數位音樂下載录制时间2008年类型華語流行音樂唱片公司愛貝克思A-Lin专辑年表 愛 請問怎麼走(2007年)愛 請問怎麼走2007 天生歌姬(2008年) 以前 ...

 

Tamil Hindu poet-saint For other uses, see Andal (disambiguation). AndalPainting of AndalPersonalBornKothai7th century CESrivilliputhurDiedSrirangam, TiruchirappalliReligionHinduismSpouseRanganatha (according to Sri Vaishnava tradition)OrganizationPhilosophySri VaishnavismReligious careerReincarnationBhudevi (according to Sri Vaishnava tradition), Vijaya LakshmiLiterary worksTiruppavai, Nachiyar Tirumoli This article contains Tamil script. Without proper rendering support, you may see questio...

 

Crise da abdicação de Eduardo VIII Crise da abdicação de Eduardo VIIIInstrumento de Abdicação, assinado por Eduardo VIII e seus três irmãos Participantes Eduardo VIIIWallis, Duquesa de Windsor Localização Reino Unido Data 1936 Resultado abdicação de Eduardo VIII do trono britânico ascensão de Jorge VI do Reino Unido A crise da abdicação, ocorrida em 1936, foi uma crise constitucional no Império Britânico provocada pela proposta do rei Eduardo VIII de se casar com Wallis Sim...

Pour un article plus général, voir Collaboration en France. Si ce bandeau n'est plus pertinent, retirez-le. Cliquez ici pour en savoir plus. Certaines informations figurant dans cet article ou cette section devraient être mieux reliées aux sources mentionnées dans les sections « Bibliographie », « Sources » ou « Liens externes » (mars 2016). Vous pouvez améliorer la vérifiabilité en associant ces informations à des références à l'aide d'appels ...

 

Sport hall in Besançon Palais des Sports (Besançon) The Palais des Sports (Besançon), also known as Palais des sports Ghani-Yalouz, is an indoor sports arena, located in Besançon, France. The capacity of the arena is 4,000 people. The stadium is named after Ghani Yalouz, a French former Olympic wrestler.[1] History Construction work on Besançon's Palais des Sports began on February 19, 1965, and it was inaugurated on February 10, 1967. At the beginning of the 21st century, a majo...

 

This article has multiple issues. Please help improve it or discuss these issues on the talk page. (Learn how and when to remove these messages) You can help expand this article with text translated from the corresponding article in Vietnamese. (November 2019) Click [show] for important translation instructions. View a machine-translated version of the Vietnamese article. Machine translation, like DeepL or Google Translate, is a useful starting point for translations, but translators mus...

Igreja de São Cristóvão de Rio Mau is a church in Vila do Conde, Portugal. It is classified as a National Monument. Rio Mau Romanesque Church History This is a monastery church with a simple Romanesque construction, consisting of a nave with a timber roof and a rectangular apse.[1] It is dedicated to St. Christopher. This small church is all that remains from an ancient monastery, founded in the 11th century, and belonging to the Canons Regular of St. Augustine. The earliest refere...

 

حرب الوديعة جزء من الحرب الباردة خريطة جمهورية اليمن الديمقراطية الشعبية. معلومات عامة التاريخ 27 نوفمبر - 6 ديسمبر 1969م الموقع الوديعة وشرورة - الحدود السعودية اليمنية. النتيجة أنتصار وسيطرة الجيش السعودي على شرورة والوديعة المتحاربون  السعودية  اليمن الجنوبي القادة �...