Franz Ernst Neumann (11. syyskuuta 1798 Joachimsthal, Brandenburg – 23. toukokuuta 1895 Königsberg) oli saksalainen matemaatikko, fyysikko ja mineralogi.[1]
Elämä ja ura
Vuonna 1815 hän keskeytti opintonsa Berliinissä osallistuakseen vapaaehtoisena Napoleonin vastaiseen sotaretkeen ja haavoittui Lignyn taistelussa. Sen jälkeen hän pääsi Berliinin yliopistoon teologian opiskelijaksi, mutta suuntautui pian luonnontieteiden pariin. Neumannin varhaiset työt kiteiden parissa toivat hänelle mainetta, minkä ansiosta hänet nimitettiin Königsbergin yliopistoon dosentiksi. Hänestä tuli siellä vuonna 1829 mineralogian ja fysiikan professori. Vuonna 1831 hän muotoili molekyylilämmön lain (Neumannin laki) laajentamalla alkuaineiden lämpöä koskevaa lakia toteamalla, että yhdisteen molekyylilämpö on sen yhdysosien atomilämpöjen summa. Neumann julkaisi teoriansa sähkömagneettisesta induktiosta kahdessa artikkelissa (1845, 1847). Hän antoi niissä merkittävän panoksen sähködynamiikan matemaattiseen teoriaan ja vahvisti artikkeleissa matemaattisesti sähkövirtojen induktiolakeja. Hän osallistui myös matematiikan ja optiikan tutkimukseen, etenkin sovellettuna kaksoistaittumiseen, kristallografiaan ja sähkömagnetismiin.[1]
Lähteet
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Tieteilijät | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
.jpg)
