Francesco Alberoni (31. joulukuuta 1929 Borgonovo Val Tidone, Italia – 14. elokuuta 2023 Milano, Italia[1][2]) oli italialainen sosiologi. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Rakastuminen (Innamoramento e amore, 1979), Erotiikka (L'erotismo, 1986) ja Kateus (Gli invidiosi, 1991)[3]. Hän toimi professorina eri yliopistoissa ja Italian valtiollisen yleisradioyhtiön RAIn johtotehtävissä.
Alberonin teoksessa Il volo nuziale (1992, suom. Häälento, 1995) hän kuvaa parinmuodostusta baaritiskiperspektiivin yläpuolelta. Hän näkee naisten liikkeen kohti halutuimpia miehiä. Hän katsoo, että naista vetää puoleensa sellainen mies, jota oman yhteisön jäsenet pitävät parhaana ja haluttavimpana. Nuorilla naisilla taas on yhteiskunnassa kohtalaisen korkea arvoaste. Nuoret tytöt voivat siis kirjoittajan mukaan hakea partneria halutuimpien miesten keskuudesta.[4]
Alberonista tuli vuonna 1964 Università Cattolica del Sacro Cuoren sosiologian professori, ja vuosina 1968–1970 hän oli Trenton yliopiston rehtorina. Tämän jälkeen hän toimi professorina Catanian ja Milanon yliopistoissa. Yleisradioyhtiö RAIn johtajana hän oli vuodet 2002–2005 ja Centro Sperimentale di Cinematografian presidenttinä 2002–2012.[1]
Teoksia
- L'elite senza potere (1963)
- Statu Nascenti (1968)
- Classi e generazioni (1970)
- Italia in trasformazione (1976)
- Movimento e istituzione (1977)
- Innamoramento e amore (1979, suom. Rakastuminen, 1984)
- Le ragioni del bene e del male (1981)
- L'albero della vita (1982)
- L'amicizia (1984, suom. Ystävyys, 1989)
- L'erotismo (1986, suom. Erotiikka, 1988)
- I giovani verso il Duemila (1986)
- Pubblico & privato (1987)
- L'altruismo e la morale (1989, suom. Hyvä ja paha, 1990)
|
- Genesi (1989)
- Gli invidiosi (1991, suom. Kateus, 1993)
- Il volo nuziale (1992, suom. Häälento, 1995)
- Valori (1993)
- L'ottimismo (1994)
- Ti amo (1996)
- Il primo amore (1997)
- Abbiate coraggio (1998)
- Le sorgenti dei sogni (2000)
- La speranza (2001)
- L'arte del commando (2002)
- Il mistero dell'innamoramento (2003)
- Sesso e amore (2005)
|
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Tieteilijät | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|