Forsman (suku)
Forsman on Pohjanmaalta lähtöisin oleva suomalainen suku, jonka sukuhaaroista osassa nimi on suomennettu muotoon Koskimies ja yhdessä sukuhaarassa muotoon Yrjö-Koskinen. Kaksi sukuhaaraa on myös aateloitu. Suku oli pitkään pappissuku, mutta myöhemmin siitä on tullut runsaasti sivistyneistön edustajia ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Suomessa on kuitenkin myös monia muita Forsman-nimisiä sukuja, jotka eivät ole sukua keskenään.[1]
Suvun vanhin tunnettu kantaisä on 1500-luvun alkupuolella Ruotsin Ångermanlandissa kirkkoherrana toiminut Nicolaus Petri. Hänen pojanpojan poikansa, majuri Johan Persson Forsman asettui 1600-luvulla asumaan Pohjanmaalle, ja hänen jälkeläisissään oli poika Johan Forsmanista alkaen pappeja kuudessa polvessa peräkkäin. Pääosa suvun päähaaran merkittävistä henkilöistä on nuoremman Johan Forsmanin pojanpojan pojan, lääninrovasti Zachris Forsmanin (1763–1839) jälkeläisiä. Näihin kuuluvat myös Koskimies-nimiset sekä vuonna 1884 aateloituun vapaaherralliseen Yrjö-Koskinen-sukuun kuuluvat. Johan Forsmanin nuoremmasta pojasta polveutuu toinen sukuhaara, joka myös aateloitiin, vuonna 1856 nimellä Forsman.[1]
Jäseniä
Forsman-nimisiä
Aatelisia
Aatelittomia Forsman-nimisiä
- Zachris Forsman (1763–1839), lääninrovasti
- Georg Jakob Forsman (1798–1875), kirkkoherra, rovasti, filosofian tohtori
- Yrjö Sakari Forsman (1830–1903), professori, senaattori, vapaaherrallisen Yrjö-Koskinen-suvun kantaisä
- Carl Julian Forsman (1835–1888), varatuomari
- Jaakko Forsman (1867–1946), professori, historiantutkija
- Rafael Forsman (1898–1977), kirjallisuudentutkija (vuodesta 1926 Koskimies)
- Akseli Forsman (1869–1943), lääkintöhallituksen pääjohtaja (vuodesta 1906 Koskimies)
- Jaakko Forsman (1839–1899), professori, yliopiston rehtori
- Juho Rudolf Forsman (1841–1903), valtiopäiväedustaja
- Helmi Forsman (1869–1947), Tampereen talouskoulun johtaja (vuodesta 1906 Koskimies)
- Ernesti Forsman (1843–1922), senaattori, Viipurin hovioikeuden presidentti
- Carl Rudolf Forsman (1802–1882), rovasti, rehtori, lääninrovasti ja Tammikuun valiokunnan jäsen
- Zakris Forsman (1805–1851), kirkkoherra
- Gustaf Erik Forsman (1811–1866), Ylistaron lappalainen
- Oskar Wilhelm Forsman (1815–1886)
- Anna Paasikivi, o. s. Forsman (1869–1931), opettaja ja koulunjohtaja, J. K. Paasikiven ensimmäinen puoliso
- John-Väinö Forsman (s. 1924), säveltäjä
- Dick Forsman (s. 1953), kirjailija, valokuvaaja
Yrjö-Koskinen-nimisiä
Koskimies-nimisiä
- Kaarlo Koskimies (1851–1918), opettaja ja suomentaja
- A. V. Koskimies (1856–1929), professori
- Juho Koskimies (1859–1936), piispa
- Eevertti Kustaa Koskimies (1865–1938), suomalainen herännäispappi
- Akseli Koskimies (1869–1943), lääkintöhallituksen pääjohtaja
- Helmi Koskimies (1869–1947), Tampereen talouskoulun johtaja
- Iivari Koskimies (1873–1929), muusikko
- Helmi Gulin, o. s. Koskimies (1879–1965), kirjailija, piispa Eelis Gulinin puoliso
- Kaarlo Koskimies (1881–1951), päätoimittaja
Lähteet
- ↑ a b c Veli-Matti Autio: Forsman (1500 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 8.6.2004 (päivitetty 17.4.2008). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Satu Koskimies Tammi. Viitattu 10.1.2012.
Aiheesta muualla
|
|