Padilla de León opiskeli Manilassa ja Yhdysvalloissa. Hän perusti Himig Ng Lahi -kokoonpanon, joka kiersi Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Hän piti viikottaisia radio-ohjelmia vuosina 1947–1985 ja oli aktiivinen luennoitsija filippiiniläisen musiikin sekä kulttuurin aiheista. Padilla de Leóniin tuotantoon kuuluu vähintään 327 sävellystä. Padilla de León sävelsi ensimmäisen täysimittaisen filippiiniläisen oopperan, José Rizalin romaaniin pohjautuvan Noli me tangeren (1957). Hän sävelsi myös toisen oopperan, El filibusterismon (1970) Rizalin toisen romaanin pohjalta. Noli me tangere on pysynyt esitetyimpänä filippiiniläisenä oopperana. Padilla de León sävelsi myös muun muassa kamarimusiikkia, konserttoja, pianomusiikkia, elokuvamusiikkia, kuoroteoksia ja lauluja, kuten lastenlauluja. Hän sävelsi joululaulunPasko na Naman ja Manilan pitkälti tuhouduttua toisessa maailmansodassa teoksen Payapang Daigdig. Lisäksi Padilla de León käänsi espanjastatagalogiksi Filippiinien kansallislaulun Lupang Hinirang.[1]
Padilla de León sai monia palkintoja ja tunnustuksia. 8. joulukuuta 1997 hän sai postuumisti Filippiinien kansallistaiteilijan arvonimen presidentti Fidel V. Ramosilta. Padilla de León oli naimisissa Iluminada Bonus Mendozan kanssa ja sai kuusi lasta.[1]