Etelä-Nigerian protektoraatti

Etelä-Nigerian protektoraatti
Southern Nigeria Protectorate
1900–1914
lippu vaakuna

Etelä-Nigeria punaisella, Britannian muut hallitsemat alueet vaaleanpunaisella vuonna 1913.
Etelä-Nigeria punaisella, Britannian muut hallitsemat alueet vaaleanpunaisella vuonna 1913.

Valtiomuoto perustuslaillinen monarkia
osa  Brittiläistä Länsi-Afrikkaa
Monarkki Viktoria (1900–1901)
Edvard VII (1901–1910)
Yrjö V (1910–1914)
Pääkaupunki Lagos
  6.455027°N, 3.384082°E
Pinta-ala
– yhteensä 206 888 km² 
Väkiluku (1911) 7 855 749
Uskonnot kristinusko, odinani, joruba, islam, Afrikan perinteiset uskonnot
Historia
– perustettiin 1. tammikuuta 1900
– lakkautettiin 1. tammikuuta 1914
Viralliset kielet englanti
Kielet joruba, igbo, ibibio, bini, ikwerre, etche, ijo-kielet
Valuutta Englannin punta (1900–1913)
Brittiläisen Länsi-Afrikan punta (1913–1914)
Kansallislaulu ”God Save the Queen” / ”God Save the King”
Seuraaja  Nigerian siirtomaa ja protektoraatti

Etelä-Nigerian protektoraatti (engl. Southern Nigeria Protectorate) oli vuosina 1900–1914 brittiläisen imperiumin protektoraatti nykyisen Nigerian rannikkoalueilla.[1]

Lagosin siirtomaa liitettiin protektoraattiin vuonna 1906, jolloin alueen viralliseksi nimeksi muuttui Etelä-Nigerian siirtomaa ja protektoraatti. Vuonna 1914 Etelä-Nigeria yhdistettiin Pohjois-Nigerian protektoraatin kanssa, jolloin kokonaisuudesta tuli Nigerian siirtomaa ja protektoraatti. Yhdistäminen tehtiin ennemminkin taloudellisista kuin poliittisista syistä. Yhdistämisen toteutti brittivirkamies Frederick Lugard.[2]

Historia

Britannia oli sekaantunut Nigerian rannikkoon 1600-luvun orjakaupan ajoista. Brittikauppiaat toivat tavallisia valmistettuja tuotteita ja vaihtoivat ne sisämaan orjiin. Britit pitivät alueen olosuhteita liian ankarina ja tauteja vaarallisina. He eivät halunneet liikkua sisämaahan, eivätkä jättää laivojaan tai tehtaitaan. Rannikko suojasi helteeltä ja vähensi tautien saannin riskiä. Paikkaa kutsuttiinkin ”valkoisen miehen haudaksi”. Orjakaupan tarjoaman mahdollisuuksien sekä tuottojen vuoksi monet eurooppalaiset tosin ottivat riskin vaikeissa olosuhteissa.[3]

1700-luvun loppua kohden brittiyritykset olivat miltei täysin syrjäyttäneet muiden valtioiden yritykset Nigerian rannikolla. Tästä huolimatta eurooppalaisten pääasiallisena kauppatavarana olivat silti orjat. Rannikon heimot olivat runsasväkisiä ja vaikutusvaltaisia. Heimot hyötyivät myös orjakaupasta ja vaihtoivat orjia eurooppalaisten parempiin aseisiin. Britit pitivät tehtaansa sekä linnakkeensa suurien jokien suilla, jotka laskivat Benininlahteen ja Bonnynlahteen.[3]

Kun Britannia kielsi orjakaupan 1800-luvun alussa, kauppatavaraksi tuli palmuöljy. Palmuöljykaupasta tuli niin tärkeää, että aluetta alettiin kutsua ’Öljyjoeksi’ (engl. Oil Rivers. Palmuöljyä tarvittiin voiteluaineeksi uusille koneille teollisessa Euroopassa, ja siitä tehtiin myös saippuaa.[3]

Britannian kuninkaallinen laivasto kasvatti vaikutustaan alueella, sillä se yritti kukistaa vielä jatkuvan orjakaupan. Britannian orjakaupan kielto oli ollut yksipuolista, sillä muut Euroopan valtiot vielä jatkoivat sitä. Joet ja saaret tarjosivat orjakauppiaille erinomaisia piilopaikkoja. Kuninkaallinen laivasto miehitti läheisen Fernando Pon saaren tukikohdakseen. Espanja tosin vaati saarta takaisin vuonna 1855, minkä johdosta kuninkaallinen laivasto siirsi tukikohtansa Lagosin saarelle vuonna 1861. Kuudesosa laivastosta varattiin estämään orjakauppaa.[3]

Britit olivat olleet tyytyväisiä asuttaessaan vain rannikkoa ja joensuita. 1880-luvulla ranskalaiset esittivät haluavansa lisätä vaikutustaan alueella. He olivat lähettäneet retkikuntia Länsi-Afrikasta ympäröimään Kultarannikon ja Sierra Leonen siirtomaita. Britit yrittivät estää saman tapahtumista myös Etelä-Nigerian tapauksessa. George Goldie oli liikemies, joka oli kiinnostunut alueesta. Hän käytti United African Company -kauppakomppaniaansa ostaakseen maata alueelta ja yhdistääkseen sen Britannian alueeseen.[3]

Myös saksalaisten saapuminen alueelle kannusti brittejä toimenpiteisiin. He olivat liittäneet Togomaan ja Kamerunin imperiumiinsa ja näyttivät myös haluavansa lisää alueita. Tässä vaiheessa Euroopan suurvallat pitivät Berliinin konferenssin selvittääkseen asian alueiden omistuksesta.[3]

Otto von Bismarckia kiinnosti kolonialismi vain siksi, että se kasvattaisi hänen vaikutusvaltaansa Euroopassa. Britannian piti ilmaista haluavansa niin Pohjois- kuin Etelä-Nigeriankin, tai muuten se vaarantaisi alueiden joutumista Ranskalle tai Saksalle.[3]

Pohjois-Nigeria ja Etelä-Nigeria yhdistettiin vuonna 1914.[3]

Lähteet

  1. ↑ Nigeria – Nigeria as a colony Encyclopædia Britannica. Viitattu 25.5.2017. (englanniksi)
  2. ↑ Frederick John Dealtry Lugard Encyclopedia Britannica. 2023. Viitattu 12.10.2023.
  3. ↑ a b c d e f g h Southern Nigeria Protectorate The British Empire. Viitattu 17.7.2018. (englanniksi)