Ester Helenius

Ester Helenius
Ester Helenius vuonna 1939.
Ester Helenius vuonna 1939.
Henkilötiedot
Koko nimi Ester Emmy Maria Helenius
Syntynyt16. toukokuuta 1875
Lapinjärvi
Kuollut12. lokakuuta 1955 (80 vuotta)
Helsinki

Ester Emmy Maria Helenius (16. toukokuuta 1875 Lapinjärvi12. lokakuuta 1955 Helsinki) oli suomalainen taidemaalari. Hän oli ilmaisutavaltaan intuitiivinen ja ilmaisultaan runsas koloristi. Maalaukset olivat valoa, väriä ja intensiivistä tunnetta.[1]

Elämä

Heleniuksen vanhemmat olivat Lapinjärven kirkkoherrana toiminut pastori Mathias Helenius ja Thérèsia o.s. Cederhvarf. Ester oli kahdeksanlapsisen perheen viides lapsi. Varsinaiseksi kotiseudukseen Helenius tunsi Virolahden pappilan seudun, missä hän oppi suomen kielen ja kiinnostui myös kansanihmisistä. Vuosina 1887–1892 hän opiskeli Viipurin ruotsalaisessa tyttökoulussa.[2]

Helenius opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1892–1898 opettajanaan Helene Schjerfbeck. Hänen töitään oli ensi kerran esillä Suomen Taiteilijain näyttelyssä 1896. Hän asetti töitään näytteille Suomen taiteilijain näyttelyissä 1890-luvulta alkaen. Vuosina 1936–1937 Helenius opetti Vapaassa Taidekoulussa.[3]

Piirustuskoulun opiskeluaikana Helenius maalasi muotokuvia. Muita taiteilijan varhaistuotannon aiheita olivat henkilötutkielmat Virolahden tutuista ihmisistä. Hän teki heistä öljyväri- ja vesivärimaalauksia sekä etsauksia. Heleniuksen ensimmäinen varsinainen merkkiteos oli Pelimannit (1908).[4]

Helenius oli kiinnostunut suomalaisesta kansankulttuurista. Hän kierteli ja merkitsi aktiivisesti muistiin vanhoja rekilauluja Virolahdella ja Säkkijärvellä. Vuonna 1915 hän julkaisi keräyksensä tulokset kokoelmana.[5] Hän piti myös konsertin, jossa hän luutulla itseään säestäen esitti osia kokoelmastaan. Jostakin syystä koko tilanne oli fiasko, mutta se kuvaa Heleniuksen estotonta ja innostuvaa temperamenttia.[1]

Helenius teki opintomatkan Pariisiin ja Italiaan 1899–1900 ja opiskeli vähän aikaa Pariisissa Eugène Carrièren johdolla. Hän työskenteli myös 1910–1930-luvulla useasti Pariisissa erimittaisia jaksoja ja kerran myös Espanjassa. Pariisissa hän kävi piirtämässä Grande Chaumièressa ja Académie Colarossissa. Vuonna 1938 Heleniuksella oli yksityisnäyttely Gallerie Barreirossa Pariisissa.[3]

Pariisista tuli 1920-luvulla Heleniuksen toinen kotikaupunki. Helenius löysi 1920-luvulla lopullisesti hänelle luonteenomaisen ilmaisutyylin, hänestä tuli värimaalari. Pariisissa hän maalasi mm. runsaan värikkäitä puisto- ja kaupunkinäkymiä. Hänen 1920-luvun tuotannostaan löytyvät myös hänen tunnetuimmat aihepiirinsä: kukat, tanssi- ja harlekiiniaiheet, katedraalit ja enkelit. Esille nousee myös mystinen aines. Helenius oli kiinnostunut muun muassa teosofiasta.[6]

Helenius osallistui ahkerasti kotimaisiin yhteisnäyttelyihin ja piti yksityisnäyttelyitä Suomessa. Hänen uransa merkittävin näyttely oli kuitenkin yksityisnäyttely Galerie A. Barreirossa Pariisissa. Näyttelyn saama menestys merkitsi Heleniukselle Pariisin kauden huipentumaa.[7]

Helenius sai Suomen Taiteilijaseuran kunniajäsenyyden 1944. Hänen viimeiset työt ovat suunnilleen vuodelta 1954.[3] Hämeenlinnan taidemuseo järjesti Heleniuksen muistonäyttelyn vuonna 1956.

Teoksia kokoelmissa

Heleniuksen teoksia on muun muassa Ateneumin ja Hämeenlinnan taidemuseon kokoelmissa. Hämeenlinnassa on noin 250 Heleniuksen työtä. Suurin osa hänen aikuisikään eläneistä sisaruksistaan pysyi Heleniuksen lailla naimattomina, minkä vuoksi Hämeenlinnan taidemuseolle tehtiin taiteilijan jäämistöä koskeva lahjoitus.

Lähteet

Heleniuksen tunnetuimpiin teoksiin kuuluu Yksinäinen kalla (1949).[8]

Kirjallisuus

  • Ester Helenius taiteilijamatrikkelissa
  • Ester Helenius. Hämeenlinnan taidemuseo. Hämeenlinnan taidemuseon julkaisuja 2/1988.
  • Kuvataiteilijat 1986. Suomen Taiteilijaseura 1987.
  • Taiteilijattaria. Ateneumin taidemuseo. Näyttelyluettelo 68/1981.

Viitteet

  1. a b Taiteilijattaria (1981), s. 68.
  2. Ester Helenius (1988), s. 5, 22.
  3. a b c Taiteilijattaria (1981), s. 64.
  4. Ester Helenius (1988), s. 9, 11.
  5. Ester Helenius (1988), s. 7.
  6. Ester Helenius (1988), s. 8, 15.
  7. Ester Helenius (1988), s. 17.
  8. Valjakka, Timo: Kukkamaalari vangitsi kallan sielun. Helsingin Sanomat, 6.7.2016, s. B 3. Artikkelin verkkoversio.

Kirjallisuutta

  • Järvinen, Laila (toim.): Ester Helenius: Omaa kertomaa. Hämeenlinna: Karisto, 1955.
  • Kallio, Raker: ”Helenius, Ester (1875–1955)”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 707–708. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4 Teoksen verkkoversio.
  • Palin, Tutta: Ester Helenius: Värihurmion palvoja. (Kirjokansi, 113) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISSN 2323-7392 ISBN 978-952-222-702-7
  • Salin, Anne-Maj (toim.): Suomalaisen taiteen enkeleitä. (Näyttely Tikanojan taidekodissa 4.5–13.8.1995 ja Mikkelin taidemuseossa 22.9.–26.11.1995) Oulu: Pohjoinen, 1995. ISBN 951-749-228-6
  • Vainio, Marjukka: Marjukka Vainio: Hommage à Ester Helenius. Hämeenlinna: Hämeenlinnan taidemuseo, 1992. ISBN 952-9556-12-8

Aiheesta muualla

Read other articles:

Questa voce o sezione sull'argomento Cina non cita le fonti necessarie o quelle presenti sono insufficienti. Puoi migliorare questa voce aggiungendo citazioni da fonti attendibili secondo le linee guida sull'uso delle fonti. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. History of China Storia della Cina Preistoria Paleolitico c. 500 000 anni fa – c. 8500 a.C. Neolitico c. 8500 – c. 2070 a.C. Antica Dinastia Xia c. 2100-c. 1600 a.C. Dinastia Shang c. 1600-c. 1046 a.C. Dinastia Z...

 

Camille AndersonLahirCamille Constance Anderson12 Maret 1978 (umur 46)Dallas, Texas, Amerika SerikatAlmamaterUniversitas Texas di AustinPekerjaanAktris, model, pembawa acara televisi, agen real estate selebritis, dan pengusahaTahun aktif2000–sekarangAnak1Situs webwww.camilleanderson.com Camille Constance Anderson (lahir 12 Maret 1978) adalah seorang aktris, model, dan pembawa acara televisi asal Amerika Serikat.[1] Dia lahir pada tanggal 12 Maret 1978 di Dallas, Texas, Am...

 

Branch of pharmacology A graph depicting a typical time course of drug plasma concentration over 96 hours, with oral administrations every 24 hours. The main pharmacokinetic metrics are annotated. Steady state is reached after about 5 × 12 = 60 hours. Pharmacokinetics (from Ancient Greek pharmakon drug and kinetikos moving, putting in motion; see chemical kinetics), sometimes abbreviated as PK, is a branch of pharmacology dedicated to describing how the body affects a specific substance afte...

Pour les articles homonymes, voir Favier. Jean FavierJean Favier en 2005.FonctionsPrésidentComité d'histoire de la ville de Paris (d)2007-2013Danielle TartakowskyPrésidentAcadémie des inscriptions et belles-lettres1995Jean MarcadéPierre ToubertPrésidentBibliothèque nationale de France1994-1997Pierre-Jean RemyPrésidentSociété nationale des antiquaires de France1993Jean-Pierre CalluAndré MandouzePrésidentAssociation des lauréats du concours général1988-2002Maurice DruonJean-Jacq...

 

Batipuah AtehNagariPemandangan Alam Batipuh AtehNegara IndonesiaProvinsiSumatera BaratKabupatenTanah DatarKecamatanBatipuhKode Kemendagri13.04.02.2003 Luas10,30 km²Jumlah penduduk3.724 jiwaSitus webbatipuahateh.desa.id Batipuah Ateh merupakan salah satu nagari yang termasuk ke dalam wilayah kecamatan Batipuh, Kabupaten Tanah Datar, Provinsi Sumatera Barat, Indonesia. Nagari ini merupakan pusat pemerintahan kecamatan Batipuh yang berjarak 30 km² dari ibu kota kabupaten,Batusangkar....

 

Pour les articles homonymes, voir Vinca. Vinča Винча Vinča vue du ciel Administration Pays Serbie Province Serbie centrale Région ŠumadijaPodunavlje District Ville de Belgrade Municipalité Grocka Code postal 11 351 Démographie Population 6 779 hab. (2011) Géographie Coordonnées 44° 45′ 36″ nord, 20° 37′ 11″ est Localisation Géolocalisation sur la carte : Serbie Vinča Géolocalisation sur la carte : Serbie Vinča ...

Strada statale 290di AlimenaLocalizzazioneStato Italia Regioni Sicilia Province Palermo Enna DatiClassificazioneStrada statale InizioSS 120 presso bivio Madonnuzza FineSS 121 presso stazione di Enna Lunghezza47,520[1] km Provvedimento di istituzioneD.M. 16/11/1959 - G.U. 41 del 18/02/1960[2] GestoreANAS Manuale La strada statale 290 di Alimena (SS 290) è una strada statale italiana della Sicilia che prende il nome dall'omonimo comune. Indice 1 Percorso 1.1 Tabe...

 

Rapid transit system in Bengaluru, Karnataka, India Namma MetroNamma Metro trains on the Purple Line and Green LineOverviewOwnerBengaluru Metro Rail Corporation Limited (BMRCL)LocaleBengaluruTransit typeRapid transitLine numberOperational Purple Line Green Line Under Construction Yellow Line Pink Line Blue Line Under Planning Orange Line Grey Line Red Line Number of stations66[1]Daily ridershipAverage: 6,36,000 (Apr 2023-Mar 2024)[2]Annual ridership232.8 million (2023)[3&#...

 

Professional rugby union team from Houston, Texas Rugby teamHouston SaberCatsFull nameHouston SaberCatsFounded2017; 7 years ago (2017)LocationHouston, TexasGround(s)SaberCats Stadium (Capacity: 4,000)PresidentMike SheehanCoach(es)Pote HumanCaptain(s)Johan MomsenTop scorerSam Windsor (432)Most triesSam Windsor (14)League(s)Major League Rugby2023Elimination round 3rd (Western Conference) Team kit Official websitewww.houstonsabercats.com The Houston SaberCats are an American pr...

Paula Cristina Gonçalves Paula Gonçalves a Wimbledon 2016 Nazionalità  Brasile Altezza 173 cm Peso 62 kg Tennis Carriera Singolare1 Vittorie/sconfitte 320 - 221 Titoli vinti 0 WTA, 7 ITF Miglior ranking 158º (15 agosto 2016) Risultati nei tornei del Grande Slam  Australian Open Q2 (2017)  Roland Garros Q1 (2016)  Wimbledon Q1 (2016)  US Open Q1 (2016) Doppio1 Vittorie/sconfitte 227 - 165 Titoli vinti 1 WTA, 24 ITF Miglior ranking 95º (29 febbraio 2016) Altri tor...

 

この項目には、一部のコンピュータや閲覧ソフトで表示できない文字が含まれています(詳細)。 数字の大字(だいじ)は、漢数字の一種。通常用いる単純な字形の漢数字(小字)の代わりに同じ音の別の漢字を用いるものである。 概要 壱万円日本銀行券(「壱」が大字) 弐千円日本銀行券(「弐」が大字) 漢数字には「一」「二」「三」と続く小字と、「壱」「�...

 

Village in West Yorkshire, England Human settlement in EnglandEast MortonEast Morton Memorial Institute and Post OfficeEast MortonLocation within West YorkshirePopulation1,169 OS grid referenceSE100423Civil parishKeighleyMetropolitan boroughCity of BradfordMetropolitan countyWest YorkshireRegionYorkshire and the HumberCountryEnglandSovereign stateUnited KingdomPost townKEIGHLEYPostcode districtBD20Dialling code01274PoliceWest YorkshireFireWest Yorkshire...

密西西比州 哥伦布城市綽號:Possum Town哥伦布位于密西西比州的位置坐标:33°30′06″N 88°24′54″W / 33.501666666667°N 88.415°W / 33.501666666667; -88.415国家 美國州密西西比州县朗兹县始建于1821年政府 • 市长罗伯特·史密斯 (民主党)面积 • 总计22.3 平方英里(57.8 平方公里) • 陸地21.4 平方英里(55.5 平方公里) • ...

 

This article relies excessively on references to primary sources. Please improve this article by adding secondary or tertiary sources. Find sources: Electricity Act 1947 – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (January 2009) (Learn how and when to remove this message) United Kingdom legislationElectricity Act 1947Act of ParliamentParliament of the United KingdomLong titleAn Act to provide for the establishment of a British Electricity Authority ...

 

Verschiedene RFID-Transponder Universelles RFID-Handlesegerät für 125 kHz, 134 kHz und 13,56 MHz; optional Barcode Gerät für UHF Tags, 630 mW Leistung RFID-Bluetooth-Handlesegerät für 13,56 MHz, mit Ferritantenne zum Auslesen sehr kleiner Transponder aus Metall Mobiles Android-5.1-Gerät mit LF- und HF-RFID in einem Gerät RFID (englisch radio-frequency identification [ˈɹeɪdɪəʊ ˈfɹiːkwənsi aɪˌdɛntɪfɪˈkeɪʃn̩] „Identifizierung mit Hilfe elektromagn...

Deep-fried butter di State Fair of Texas, 2009 Deep-fried butter atau dalam bahasa Indonesia bisa dipadankan dengan nama mentega goreng adalah makanan ringan yang terbuat dari mentega yang dilapisi dengan adonan atau tepung roti dan kemudian digoreng.[1] Hidangan ini sering disajikan di pameran di AS; di antaranya, State Fair of Texas di Dallas, Texas, dan Iowa State Fair di Des Moines, Iowa. Sejarah Amerika Serikat Abel Gonzales Jr., dari Texas menemukan Deep-fried butter[2]&...

 

Tudou, Inc.URLhttp://www.tudou.com/ Tipesitus web PendaftaranOpsional(wajib mengunggah)BahasaTionghoaBerdiri sejak15 Februari 2005Lokasi kantor pusatShanghai NegaraRepublik Rakyat Tiongkok Peringkat Alexa▼ 2,292 (November 2018[update])[1]StatusAktif Tudou, Inc. (Hanzi sederhana: 土豆网; Hanzi tradisional: 土豆網; Pinyin: Tǔdòu Wǎng; harfiah: 'Potato Net') adalah sebuah situs web berbagi video yang bermarkas besar di Shanghai, China, dimana para pengg...

 

Remigio Hernani Ministro del Interior del Perú 14 de octubre de 2008-19 de febrero de 2009Presidente Alan GarcíaPrimer ministro Yehude SimonPredecesor Luis Alva CastroSucesor Mercedes Cabanillas Información personalNacimiento 1 de septiembre de 1948 (76 años)Arequipa, Perú PerúResidencia Jesús María, LimaNacionalidad PeruanaInformación profesionalOcupación Policía y PolíticoRango militar General de la PNPPartido político Vamos Perú[editar datos en Wikidata] Remigi...

Egyptian goddess of the sky This article is about the Egyptian sky goddess. For the goddess in the cosmology of Thelema, see Nuit. NutThe goddess Nut, wearing the water-pot sign (nw) that identifies her.Name in hieroglyphs SymbolSky, Stars, CowsGenealogyParentsShu and TefnutSiblingsGebConsortGebOffspringOsiris, Isis, Set, Nephthys, Horus the ElderEquivalentsGreek equivalentUranus[1] Nut /ˈnʊt/[2] (Ancient Egyptian: Nwt, Coptic: Ⲛⲉ[citation needed]), also known by...

 

Type of fricative consonant sound This article includes a list of general references, but it lacks sufficient corresponding inline citations. Please help to improve this article by introducing more precise citations. (September 2013) (Learn how and when to remove this message) Sibilants (from Latin: sībilāns : 'hissing') are fricative consonants of higher amplitude and pitch, made by directing a stream of air with the tongue towards the teeth.[1] Examples of sibilants are the c...