Erik Gustaf Boström (11. helmikuuta1842 – 21. helmikuuta1907) oli ruotsalainen poliitikko. Hän toimi maansa pääministerinä kaksi kertaa, ja lisäksi ulkoministerinä, valtiovarainministerinä ja kansanedustajana.[1]
Boström opiskeli Uppsalan yliopistossa, mutta vanhempiensa kuoleman jälkeen palasi hoitamaan suvun sääntöperintötilaa. Lähiseudun maanviljelijät kunnioittivat häntä ja äänestivät Boströmin valtiopäiväedustajakseen vuonna 1876. Tuohon aikaan keskustalainen maaseudun puolue oli voimissaan, mutta sen veropolitiikasta oli kiistoja. Boströmillä sanottiin olevan talonpoikaisjärkeä, kammo byrokratiaa kohtaan ja kyky ymmärtää maanviljelijöiden huolia. Puolue hajosi 1883, ja Boström liittyi niin kutsuttuun Uuteen keskustaan.[1]
Vuonna 1891 Boströmistä tuli pääministeri. Tuohon aikaan Ruotsin politiikassa kiisteltiin vapaakaupan ja protektionismin välillä, ja Boström kannatti protektionismia. Boströmin erityisenä tavoitteena oli sotavoimien vahvistaminen. Hän sai valtiopäivät luopumaan vanhasta ruotujaosta ja siirtymään lähemmäksi yleistä asevelvollisuutta.[1]
Toisella pääministerikaudellaan Boström yritti turhaan laajentaa äänioikeutta kaikille 25 vuotta täyttäneille miehille. Hän ei myöskään onnistunut säilyttämään Ruotsi-Norjan personaaliunionia. Norjalaiset kokivat, että heidän maataan kohdeltiin siirtomaana eikä tasaveroisena valtioliittokumppanina.[1][2]
Lähteet
↑ abcdS. J. Boethius: Erik Gustaf BoströmSvenskt biografiskt lexikon. Viitattu 30.12.2018. (ruotsiksi)
↑Elisabeth Elgán, Irene Scobbie: Historical Dictionary of Sweden, s. 46. Rowman & Littlefield, 2015. ISBN 9781442250710Teoksen verkkoversio Viitattu 31.12.2018. (englanniksi)