Emil Kalske

Emil (Eemeli) Yrjönpoika Kalske (ent. Lamberg, ven. Эмиль Георгиевич Кальске, Emil Georgijevitš Kalske; 20. maaliskuuta 1888 Pietari, Venäjän keisarikunta[1] – 14. tammikuuta 1938 Petroskoi, Neuvostoliitto)[2] oli pietarinsuomalainen bolševikki, joka osallistui Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) ja sen sotilasjärjestön perustamiseen.

Elämänvaiheet

Kalske oli ammatiltaan metallityöläinen.[2] Hän työskenteli vuosina 1905–1915 asetehtaalla ja oli mukana ensin sosialistivallankumouksellisten (”eserrien”) ja sittemmin bolševikkien toiminnassa. Hän siirtyi joksikin aikaa Helsinkiin, mutta palasi jo vuonna 1916 Pietariin, jossa hän sai työpaikan Aivaz-tehtaalta.[3]

Kalske kuului pietarinsuomalaisen bolševikin Eino Rahjan ystäviin,[2] ja oli tämän puolison Lydia Parviaisen serkku. Kun Rahja ja Parviainen vuoden 1917 heinäkuun levottomuuksien jälkeen auttoivat pidätyksen uhkaamaa Vladimir Leniniä pakenemaan Suomeen, vietti Lenin elokuussa yhden yön ja päivän Kalskeen asunnossa Pietarin esikaupunkialueen Udelnajassa ennen rajan ylitystä junalla. Kalske piilotteli Leninin seurassa tullutta toista bolševikkijohtajaa Grigori Zinovjevia asunnossaan aina lokakuun vallankumoukseen saakka. Leninin ja Rahjan palatessa Pietariin lokakuussa 1917 Kalske otti heidät vastaan Suomen asemalla ja vei heidät asuntoonsa ennen varsinaiseen piilopaikkaan siirtymistä. Kalske sai Leniniltä vuosina 1918–1920 useita pieniä vastapalveluksia, kuten apua majoitukseen vieraillessaan Moskovassa.[4]

Kalske osallistui SKP:n perustavaan kokoukseen Moskovassa elo–syyskuussa 1918. Hän oli yksi syyskuussa 1918 perustetun SKP:n sotilasjärjestön kolmesta alkuperäisestä johtavasta jäsenestä puheenjohtaja Eino Rahjan ja sihteeri Kullervo Mannerin ohella. Kalske osallistui sotilasjärjestössä muun muassa Suomesta Neuvosto-Venäjälle tulleiden kommunistiloikkarien kuulusteluihin ja teki vääriä henkilöllisyyspapereita Suomeen lähetettäville vakoojille.[2] Hän osallistui SKP:n kolmanteen puoluekokoukseen elokuussa 1920 keskuskomitean osaston johtajana, ja oli läsnä myös neljännessä puoluekokouksessa seuraavana vuonna.[5]

Vuodesta 1923 Kalske asui Petroskoissa Neuvosto-Karjalassa.[6] Hän toimi Petroskoin tietoliikennehallinnon johtajana ja Kontupohjan paperikombinaatin yleisen osaston päällikkönä. Hänet vangittiin Stalinin puhdistusten aikana 11. heinäkuuta 1937, tuomittiin kuolemaan 4. tammikuuta 1938 ja teloitettiin ampumalla Petroskoissa 14. tammikuuta. Hänet rehabilitoitiin vuonna 1956.[2]

Muuta

Kalskeen asunto, jossa hän vuonna 1917 piilotteli Leniniä, sijaitsi puutalossa nykyisessä osoitteessa Jaroslavski prospekt 11. Huonokuntoinen talo purettiin vuonna 2005.[7]

Lähteet

  1. ↑ Arkistoyksikkö: 982 Kalske Emil Kansallisarkisto. Viitattu 26.8.2022.
  2. ↑ a b c d e Mirko Harjula: Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917–1922, s. 99, 139, 211, 483. SKS, Helsinki 2006.
  3. ↑ КАЛЬСКЕ Эмиль Георгиевич (1888-1943). (venäjäksi) IstoriaCCCR.ru. Viitattu 26.8.2022.
  4. ↑ Eino Ketola: ”Lokakuun vallankumoukseen 1917 – Suomen kautta ja Suomen avulla”, s. 43–44, 84, 256 teoksessa Lenin ja Suomi – osa II. Opetusministeriö ja Valtion painatuskeskus, Helsinki 1989.
  5. ↑ Tauno Saarela: Suomalaisen kommunismin synty 1918–1923, s. 487, 496, 499. Kansan sivistystyön liitto, Helsinki 1996.
  6. ↑ V. G. Kondratjev: Рауха Эмильевна Кальске (venäjäksi) Karjalan tasavallan kansalliskirjasto. Viitattu 26.8.2022.
  7. ↑ Деревянный жилой дом (venäjäksi) Citywalls.ru. Viitattu 26.8.2022.

Aiheesta muualla