Elvis Is Back! on Elviksen ensimmäinen albumi sen jälkeen, kun hänet kotiutettiin Yhdysvaltain armeijasta. Ensimmäisenä äänityspäivänä paikalla olivat ”Eversti” Tom Parker, hänen apulaisensa Tom Diskin ja levy-yhtiö RCA:n edustajat. Nämä halusivat nähdä, olisiko Elviksellä vielä tallella ”se jokin” kahden univormussa vietetyn vuoden jälkeen.[2] Levytyskokoonpanossa olivat tutut muusikot: kitaristi Scotty Moore, pianisti Floyd Cramer, rumpali D. J. Fontana ja taustalaulukvartetti The Jordanaires. Muut mukana olleet olivat levyttäneet vain kerran aikaisemmin Elviksen kanssa.[3] Yksi uusi mies sessioissa oli Charlie Hodge, jonka kanssa Presley oli ystävystynyt asepalvelusaikanaan. Hodge tulisi olemaan Presleyn vakituinen avustaja, Memphis Mafian jäsen sekä luottomies Elviksen aloittaessa tauon jälkeen konserttiesiintymiset uudelleen vuosikymmenen lopussa. Kovien paineiden alla äänityssessiot olivat menestykselliset, albumi koko vuosikymmenen kohokohta ja yksi Presleyn omista suosikeista töidensä joukossa. Musiikillisesti hän siirtyi kauemmas 1950-luvun rock and roll -soundistaan ja yhdisteli tällä albumilla doo-wopia, gospelia ja bluesia. Mukana oli jopa jazzahtavia sävyjä, kun hänen versionsa ”Fever”-kappaleesta seurasi uskollisesti Peggy Leen versiota vuodelta 1958. Äänityssessioiden myötä Presley siirtyi lähemmäksi popmusiikkia, joka leimasi hänen myöhempää tuotantoaan.[4]Elvis Is Back! on myös hänen toisen albuminsa ohella sellainen, jossa äänitysessiot toteutettiin varta vasten albumikokonaisuuden aikaansaamiseksi.
Alkuperäistä 12 raitaa sisältävää albumia vastaava CD-levy julkaistiin ensi kerran vuonna 1988.
18. toukokuuta1999 julkaistu CD sisältää kuusi bonusraitaa, jotka on äänitetty samoissa kahdessa sessiossa kuin itse albumikin ja julkaistu kolmena singlenä. Nuo singlet, Stuck on You, Are You Lonesome Tonight? ja It’s Now or Never olivat kaikki Billboardin singlelistan kärjessä. Myös B-puolet pärjäsivät Top 40 -listalla. ”It’s Now or Never” oli muunnos vuoden 1898napolilaisesta laulusta ”’O Sole Mio” ja ”Are You Lonesome Tonight?” on balladi vuodelta 1926. Se on ainoa yksittäinen laulu, jonka ”Eversti” on pyytänyt Elvistä levyttämään.[7]
Vuonna 2008Sony BMG Music Entertainment on julkaissut albumin sarjassaan Original Album Classics 5xCD (RCA 88697295572CD4). Uudelleenjulkaisu sisältää bonuskappaleet ”Stuck on You”, ”Fame and Fortune”, ”Are You Lonesome Tonight?”, ”I Gotta Know”, ”A Mess of Blues” ja ”It’s Now or Never”.
18. tammikuuta2011 Legacy Records julkaisi version, jossa yhdellä levyllä on kokonaisuudessaan vuoden 1999 uudelleenjulkaisu sekä single Surrender. Bonuslevy sisältää kokonaisuudessaan albumin Something for Everybody, Surrenderin B-puolen ”I Feel So Bad” sekä singlet (Marie’s The Name) His Latest Flame ja Good Luck Charm B-puolineen.
Muita uudelleenjulkaisuja ovat Steve Hoffmanin remasteroima Digital Compact Cassette (DCC) Gold CD, joka on valmistettu alkuperäisistä nauhoista vuonna 1997 sekä laajennettu laitos keräilijöille suunnatulla Follow That Dream -levymerkillä 1. huhtikuuta2005. 29. marraskuuta2019 Follow That Dream -levymerkki julkaisi uuden 4 CD-levyä sisältäneen laajennetun version albumista. Tuo julkaisu sisälsi alkuperäisen albumin lisäksi samoissa levytyssessioissa taltioidut singleillä julkaistut kappaleet sekä kaikki noissa sessioissa tallennetut Sony Music Entertainmentin arkistoissa tallella olevat vaihtoehtoiset otot noista kappaleista.