Maineensa kasvaessa Euroopan oopperataloissa 1960-luvun mittaan Ross alkoi saada tarjouksia myös Metropolitan-oopperasta, jossa hän lopulta debytoi vuonna 1970 Turandotin roolissa. Hän korvasi esityksessä lyhyellä varoitusajalla Birgit Nilssonin. Rossin muita rooleja Metropolitan-oopperassa olivat Tosca, Amelia, Lady Macbeth ja Santuzza. Viimeisen kerran Ross esiintyi Metropolitan-oopperassa 24. marraskuuta 1979 Aidan roolissa James Conlonin johtamassa esityksessä. Esitystä seuranneena aamuna hän heräsi kasvohalvausoirein, joiden todettiin johtuvan vaikeasta Bellin halvauksesta. Sairastuminen päätti Rossin oopperauran, mutta hän esiintyi jonkin aikaa vielä 1980-luvulla konserttisalissa etenkin Taiwanissa ja Hongkongissa. Vuonna 1996 Ross lauloi ensimmäistä kertaa moniin vuosiin Giulio Gari Foundationin järjestämässä gaalakonsertissa. Siellä hän tulkitsi George GershwininKesäyönRichard Woitachinpianosäestyksellä.[1]