Elämän tie (ven. «Доро́га жи́зни», ”Doroga žizni”) oli toisen maailmansodan aikaisen Leningradin piirityksen aikana Leningradin suurkaupungin ainoa liikenne- ja huoltoreitti, joka yhdisti sen muuhun Neuvostoliittoon. Reitti kulki Laatokan lounaisosan kautta syyskuusta 1941 maaliskuuhun 1943. Avoveden aikana liikenne tapahtui laivoilla Uudesta-Laatokasta ja Kobonasta Karjalankannaksen itärannalla sijaitsevaan Osinovetsin satamaan. Talvella järven ylitti Kobonasta Vahanovaan (ven. Vaganovo) ja Kokkeroon (Kokkorevo) johtanut noin 30 kilometrin pituinen jäätie. Laatokan rannalta Leningradiin liikenne tapahtui rautateitse.^[1]

”Elämän tiellä” oli erityisen suuri merkitys talvella 1941–1942, jolloin sen kautta kuljetettiin Leningradiin yli 360 000 tonnia tarvikkeita, kuusi aseistettua jalkaväkidivisioonaa ja panssariprikaati. Samaan aikaan kaupungista evakuoitiin 539 400 ihmistä ja noin 3 700 rautatievaunullista teollisuuden laitteita ja muuta omaisuutta. Kaikkiaan reitin kautta kuljetettiin yli 1,6 miljoonaa tonnia tavaraa ja evakuoitiin lähes 1,4 miljoonaa ihmistä. Leningradin energiahuoltoa varten Laatokan pohjaan laskettiin sähkökaapeli ja putkijohto.^[2]

Sodan jälkeen ”Elämän tien” varrelle on pystytetty lukuisia muistomerkkejä. Niistä huomattavimmat ovat ”Murrettu rengas” Vahanovan lähellä, ”Rumpalinmäki” Seuloskoissa ja ”Elämän kukka” Kovalan kylän (ven. Kovaljovo) lähellä. Osinovetsissa toimii vuonna 1972 avattu museo.^[2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Elämän tie Wikimedia Commonsissa

• Elämän tie Pietari-tietosanakirjassa (venäjäksi)