Edgeworth David syntyi St Fagansissa, Walesissa pastori William Davidin ja Margaret Harrietten vanhimpana lapsena. Hän sai varhaisen opetuksensa isältään, mutta 12-vuotiaana hän liittyi OxfordinMagdalen Collegen kouluun. Edgeworth David opiskeli koulussa kuusi vuotta, ja sen jälkeen aloitti opintonsa Oxfordin yliopistonNew Collegessa. Hän suoritti alkututkintonsa 1878, mutta terveyden heikkenemisen takia ei pystynyt suorittamaan tutkintoaan loppuun. Toipilasaikanaan hän matkusti Kanadaan ja Melbourneen. Palattuaan Oxfordiin David osallistui geologi Joseph Prestwich luennoille ja sai alemman korkeakoulututkinnon vuonna 1881.[1]
Australiaan geologiksi ja Sydneyn yliopistoon professoriksi
Prestwichin luennot saivat Davidin kiinnostumaan geologiasta ja hän jätti isänsä harmiksi haaveensa pappisvirasta. Vuonna 1880 hän alkoi tutkia Walesissa jääkauden jättämiä jälkiä, seuraavana vuonna hän julkaisi ensimmäisen tutkimuksensa. Vuonna 1882 David osallistui Royal College of SciencessaJ. W. Juddin luennoille. Samoihin aikoihin Uudessa-Etelä-Walesissa etsittiin uutta apulaismaanmittaajaa salaperäisesti kenttätyön aikana kadonneen Lamont Youngin tilalle. Archibald Liversidge tiedusteli Englannista korvaajaa, ja Prestwichin, Juddin sekä William Boyd Dawkinsin tukema David sai paikan Australista. David saapui Sydneyyn 27. marraskuuta 1882. Hänen ensimmäisiä töitä Australiassa olivat geologisten karttojen tekeminen ja fossiilien kerääminen. Laivamatkalla Sydneyyn David oli tavannut Carolina Martha Mallettin, jonka kanssa meni naimisiin St Paulin katedraalissa 30. heinäkuuta 1885.[1]
Huhtikuussa 1886 David aloitti perusteelliset tutkimukset Hunterjoen alajuoksulla. Hän löysi apulaisensa kanssa 3. elokuuta hiilisuonen, johon perustettiin merkittävä hiilikenttä. Tutkimusten ansiosta David sai tehtäviä myös luennoitsijana, ja vuonna 1890 hän päätti hakea Sydneyn yliopiston geologian ja palentologian professorinvirkaa. Seuraavana vuonna hänet valittiinkin geologian professoriksi.[1] David oli Sydneyssä professorina vuoteen 1924 asti. Hän oli arvostettu luennoitsija ja opetti useita tulevia geologeja, mutta hän sai maineensa erityisesti yliopiston ulkopuolisista ansioista.[2]
David kiinnostui 1890-luvulla Charles Darwinin teoriasta koralliriuttojen synnystä. Hän porasi Funafutin atollilla 340 metrin syvyyteen ja teki siellä löydöksiä, jotka tukivat Darwinin teoriaa mutta eivät täysin vahvistaneet sitä.[2]
Vuonna 1907 Ernest Shackleton kysyi Davidia mukaan retkikuntaansaEtelämantereelle.[1] David sekä hänen entiset oppilaansa Douglas Mawson ja Leo Cotton liittyivät Shackletonin retkikuntaan joulukuussa 1907.[2] Maaliskuussa 1908 David johti tutkimusmatkan aikana ryhmää, joka onnistui tekemään ensimmäisen nousun Mount Erebuksen huipulle. Shackleton antoi tämän jälkeen Davidille tehtäväksi johtaa magneettiselle etelänavalle yrittävää ryhmää. David, Mawson ja nuori skottilääkäri Alistair Mackay pääsivät ensimmäisinä ihmisinä magneettiselle etelänavalle. He tekivät navalle neljän kuukauden matkan, jonka aikana he taivalsivat yhteensä 1250 kilometriä.[1] David saavutti Etelämantereen-tutkimusmatkan ansiosta kansansuosiota Australiassa.[2]
Sydneyyn David palasi maaliskuussa 1909. Ennen Etelämantereen-matkaa hän oli kerännyt rahaa matkan tukemiseksi. Nyt hän aloitti Australian-kiertueen, jonka aikana hän luennoi ja hankki varoja tieteellisten tulosten julkaisemiseen. Vuonna 1910 David luennoi matkasta myös Englannissa.[1]
Ensimmäinen maailmansota
David ja Ernest Skeats vakuuttivat ensimmäisen maailmansodan aikana Australian hallituksen luomaan ja varustamaan geologien ja kaivostyöläisten ryhmän palvelemaan rintamalla. Australian tuki hyväksyttiin Britanniassa, ja David pestattiin majurina Australian miinoituspataljoonaan. Hän lähti kohti Ranskaa ja länsirintamaa helmikuussa 1916.[1]
Sodan aikana David antoi tärkeää asiantuntemusta pohjavedestä ja taisteluhautojen sekä tunneleiden suunnittelussa. Hän loukkaantui pahoin 6. lokakuuta 1916 lähellä Vimyn harjannetta. David oli tarkastamassa kaivoa, kun hän putosi 24 metriä. Kuusi viikkoa myöhemmin hän palasi palvelukseen, vaikkei koskaan palautunut täysin onnettomuudesta. Vuonna 1918 David sai Distinguished Service Order -kunniamerkin ja hänet ylennettiin everstiluutnantiksi. Sodan jälkeen hän palasi Australiaan.[1]
Viimeiset vuosikymmenet
Vuonna 1920 David lyötiin ritariksi, kun hänestä tuli Brittiläisen imperiumin ritarikomentaja. Hän aloitti seuraavaksi suururakan, jota hän oli suunnitellut kauan. Hänen tarkoituksenaan oli kartoittaa Australian geologian kattavasti. David otti vapaata yliopistosta 1921 ja 1923–1924. Hän keräsi tutkimuksiaan varten tietoa ympäri Australiaa ja tapasi kollegoitaan. Vuonna 1924 hän erosi yliopistosta, jotta pystyi keskittymään täysin työhönsä.[1]
David ei saanut työtään ikinä valmiiksi. Hänen terveytensä heikkeni, ja hänellä oli samaan aikaan meneillään myös muita projekteja, jotka veivät aikaa. Hän kuoli Sydneyssä Royal Prince Alfred -sairaalassa lohkokeuhkokuumeeseen 28. elokuuta 1934. David sai valtiollisen hautauksen. Toimitus pidettiin Pyhän Andreaan katedraalissa, ja sen jälkeen hänet polttohaudattiin sotilaallisin menoin.[1]
.jpg)
