Shackleton syntyi Irlannissa ja hänen isänsä oli lääkäri. Hän asui lapsena vähän aikaa Dublinissa ennen kuin hänen vanhempansa muuttivat pysyvästi Englantiin. Perheeseen kuului kaksi poikaa ja kahdeksan tytärtä. Shackleton kävi koulun Dulwich Collegen sisäoppilaitoksessa. Hän lähti 16-vuotiaana brittiläisen kauppalaivan palvelukseen. Hän toimi muun muassa laivan perämiehenä ja luutnanttina. Shackleton avioitui Emily Dormannin kanssa 1904.[3]
Shackleton liittyi elokuussa 1901 Robert Falcon Scottin retkikuntaan. Matka tehtiin Discovery-laivalla Etelämantereelle McMurdonsalmeen. Tavoitteena oli päästä etelänavalle. Scott, Shackleton ja tohtori Edward Wilson lähtivät matkaan yhdeksällätoista rekikoiralla ja viidellä reellä. Retkikunta saavutti 82. leveysasteen ja 17 minuuttia. Shackleton sairastui matkalla keripukkiin, ja häntä oli kuljetettava reellä.[4]
Nimrodin tutkimusmatka oli Shackletonin ensimmäinen itsenäinen. Shackleton onnistui järjestämään rahoituksen retkelle alkuvuodesta 1907. Elokuussa 1907 Shackletonin alus Nimrod lähti kohti Etelämannerta. Mukana retkellä oli yhdeksän koiraa ja viisitoista ponia. Vain kahdeksan ponia saatiin asemapaikalle eri syistä, loput jouduttiin teurastamaan jo satamassa. Lopuistakin poneista neljä kuoli jo asemapaikalla: jäljelle jäi neljä ponia.[5]
Shackleton lähti lokakuun 29. päivänä 1908 Kap Roydsin tukikohdasta Great Ice Barrierin jäätiköltä neljän ponin ja kolmen miehen kanssa (Frank Wild, tohtori Eric Marshall ja luutnantti Jameson Adams). Ponit osoittautuivat virheratkaisuksi; matkan edistyessä ne ammuttiin yksi kerrallaan niiden voimien loppuessa, paitsi viimeinen, Socks: se putosi joulukuun alussa jäähalkeamaan. Retkikunta saavutti kuitenkin 88. leveysasteen ja 23 minuuttia ja pääsivät vain 160 kilometrin päähän etelänavasta, mutta kun muonavarat uhkasivat loppua, he joutuivat kääntymään takaisin. Englantiin palattuaan Shackleton sai aatelisarvon, ja hänestä tuli kansallissankari.[5]
Seuraavat pari vuotta Shackleton makseli Nimrodin matkan velkoja, saneli bestsellerin ja muutti Nimrodin maksulliseksi museoksi.[6]
Shackleton lähti Antarktiksen ylitysretkelle Endurance-laivalla 8. elokuuta 1914. Etelä-Georgian saarelta retkikunta lähti eteenpäin 5. joulukuuta. Laiva juuttui jäihin 18. tammikuuta 1915 ja haaksirikkoutui 27. lokakuuta, jolloin retkikunta siirtyi jäälle. Jäiden rikkoontuessa 9. huhtikuuta 1916 retkikunta siirtyi pelastusveneisiin ja onnistui 15. huhtikuuta pääsemään Etelämantereen pohjoisosassa olevalle pienelle Elefanttisaarelle. Shackleton lähti 24. huhtikuuta kuuden miehen kanssa 1 287 kilometrin pituiselle avunhakumatkalle Etelä-Georgian saarelle pienellä James Caird -nimisellä pelastusveneellä. He pääsivät saarelle 10. toukokuuta, mutta heidän piti vielä ylittää saari päästäkseen sen itärannalle valaanpyyntiasemalle, jonne Shackleton saapui 20. toukokuuta. Tämän jälkeen Shackleton pyrki pelastamaan Elefanttisaarelle jääneen miehistönsä, mutta jäiden vuoksi yritykset epäonnistuivat. Vasta 30. elokuuta 1916 chileläinen avomerihinaaja Yelcho onnistui pääsemään Elefanttisaarelle ja toi haaksirikkoiset Punta Arenasiin.[7]
Myös retkikunnan ryhmä, jonka tehtävänä oli ollut asettaaselvennä varastoja Rossinmeren puolelle Aurora-laivalla, oli joutunut pulaan. Shackleton palasi Etelämantereelle kokoamaan retkikuntansa viimeiset rippeet. Hän palasi Englantiin toukokuussa 1917. Tämän jälkeen Shackleton teki nopeatempoisen luentomatkan Yhdysvaltoihin. Palattuaan Englantiin keskelle ensimmäistä maailmansotaa Shackleton haki vapaaehtoisena armeijaan, koska hän ymmärsi palveluksen olevan tulevien yritysten rahoittamisen ehto. Hallitus ymmärsi hänen julkisuusarvonsa ja lähetti hänet Etelä-Amerikkaan houkuttelemaan Argentiinaa ja Chileä mukaan sotaan ympärysvaltojen puolelle. Shackleton lähti Buenos Airesiin lokakuussa 1917 ja palasi Englantiin huhtikuussa 1918. Hän yritti edelleen päästä asepalvelukseen, mutta lopulta hän päätyi Huippuvuorten kautta Murmanskiin, jossa hänen nimikkeenään oli "arktisesta kuljetuksesta vastaava miehistöupseeri".[8]
Sodan jälkeen Shackleton saneli loppuun Endurancen tutkimusmatkasta kertovan kirjan South, joka ilmestyi vuonna 1919. Velkoja maksaakseen Shackleton joutui luopumaan kaikista oikeuksistaan teokseen. Näin Shackleton oli varaton ja vailla ansiotyötä.[8]
1921–1922 Shackletonin-Rowettin tutkimusretki
Vuonna 1920 Shacklekh, ton ilmoitti haluavansa uudestaan antarktisille seuduille. Hänen tavoitteenaan oli Etelämantereen ympäripurjehdus Quest-laivalla. Matkaan lähdettiin Lontoosta syyskuussa 1921. Shackletonin terveys alkoi horjua, ja Riossa hän sai sydänkohtauksen mutta kieltäytyi tutkimuksista, ja matka jatkui etelään. Laiva saapui Etelä-Georgian saarelle 4. tammikuuta 1922. Shackleton sai sydänkohtauksen ja kuoli 5. tammikuuta kello 2.50 Questillä, joka oli ankkurissa saarella. Tutkimusmatkailijan ruumis haudattiin omaisten toivomuksesta Etelä-Georgian Grytvikeniin. Hänen viimeiset sanansa olivat: "Sinä haluat minun aina luopuvan jostakin. Mistä toivot minun nyt luopuvan?"[8]
Jälkikirjoitus
James Caird -säätiö perustettiin vuonna 1994 vaalimaan Shackletonin saavutusten muistoa. Säätiön puheenjohtajana on toiminut Shackletonin nuorin poika Edward Shackleton ja vuodesta 1995 pojantytär Alexandra Shackleton. Shackletonin etelänavan ylitysretkestä on kuvattu vuonna 2002 Charles Sturridgen ohjaama kaksiosainen televisioelokuva, jonka pääosassa Shackletonia esittää Kenneth Branagh.lähde?
Shackletonin hauta Etelä-Georgiassa Grytvikenissä on suosittu matkailukohde. Hänen muistoaan vaalimaan on nimetty RRS Ernest Shackleton -niminen laiva. Scottin napa-alueiden tutkimuksen instituutissa (engl.Scott Polar Research Institute) Cambridgen yliopistossa on Shackletonin muistokirjasto.lähde?
Lähteet
Caroline Alexander: Endurance : Shackletonin legendaarinen Antarktiksen retki. Suomentanut Tapio Pekola. Otava, 1999. ISBN 951-1-16156-3
.jpg)
