Earl King (oikealta nimeltään Earl Silas Johnson IV, 7. helmikuuta 1934 New Orleans, Louisiana, Yhdysvallat – 17. huhtikuuta 2003 New Orleans, Lousiana, Yhdysvallat)^[1][2] oli yhdysvaltalainen rhythm and blues -kitaristi, laulaja ja lauluntekijä. Vaikka Kingistä ei ikinä tullut varsinaista supertähteä, häntä pidetään yhtenä neworleansilaisen R&B:n suurista nimistä, jonka kirjoittamia lauluja ovat hänen itsensä lisäksi levyttäneet muun muassa Jimi Hendrix, Fats Domino, Dr. John, Professor Longhair, The Meters ja Stevie Ray Vaughan.

King lauloi jo nuorena gospelkuorossa New Orleansissa. Sitten hän innostui paikallisesta R&B- ja blues-musiikista ja alkoi soittaa kitaraa suurimpana esikuvanaan Guitar Sliminä paremmin tunnettu muusikko Eddie Jones. King aloitti levytysuransa vuonna 1953 ja sai ensimmäisen paikallisen R&B-hittinsä "A Mother's Love" seuraavana vuonna. 1950-luvun loppupuoliskolla hän levytti Ace-levymerkille, jolla hän toimi myös studiokitaristina ja tuottajana. Hänen tärkeä yhteistyökumppaninsa alkuaikoina oli pianisti Huey "Piano" Smith, jonka soitto on oleellisessa roolissa esimerkiksi yhdellä Kingin isoimmista hiteistä "Those Lonely, Lonely Nights" (1955).

King siirtyi 1960-luvun alussa Imperial-levymerkille, jolla hän työskenteli muun muassa Dave Bartholomew'n kanssa. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan näiltä ajoilta ovat esimerkiksi "Trick Bag" (1962) ja eritoten "Come On" (1960, tunnettu myös nimellä "Let The Good Times Roll"), josta Jimi Hendrix teki version Electric Ladyland -levylleen vuonna 1968. King kirjoitti myös Lee Dorseylle listoille nousseen kappaleen "Do-Re-Mi" (1962) ja Professor Longhairille etenkin New Orleansissa klassikon asemassa olevan laulun "Big Chief", jonka alkuperäislevytyksessä vuonna 1964 hän vastasi kappaleen sekä laulu- että vihellysosuudesta.

King keskittyi 1970-luvulla lähinnä laulujen kirjoittamiseen, kun taas konsertti- ja levytysrintamalla oli hiljaisempaa; levytyksistä mainittavin oli ehkä Allen Toussaintin tuottama single "Street Parade" ja samanniminen albumi vuodelta 1972 (tosin albumi julkaistiin laajalti vasta kymmenen vuotta myöhemmin). Aktiivisempi vaihe Kingin uralla alkoi uudestaan 1980-luvulla, ja hän julkaisi vielä kolme studioalbumia sekä jatkoi esiintymistä lähes kuolemaansa saakka.

Earl King kuoli 69-vuotiaana diabeteksen aiheuttamiin komplikaatioihin keväällä 2003.^[3]

• That Good Old New New Orleans Rock 'n Roll (1977)
• Street Parade (1982; levytetty 1972)
• Glazed (1986; Roomful of Blues -yhtyeen kanssa)
• Sexual Telepathy (1990)
• Hard River to Cross (1993)