Delhin sulttaanikunta

Etelä-Aasian historia ja Intian historia

kivikausi 70 000–3300 eaa.
• Mehrgarh-kulttuuri • 7000–3300 eaa.
Indus-jokilaakson kulttuuri 3300–1700 eaa.
Myöhäinen Harappan-kulttuuri 1700–1300 eaa.
Veda-kausi 1500–500 eaa.
• rautakausi • 1200–500 eaa.
Mahajanapadat 700–300 eaa.
Magadha-valtakunta 684–320 eaa.
• Maurya-valtakunta • 321–184 eaa.
Keskiaikaiset kuningaskunnat 230 eaa.–1279
• Sātavāhana • 230 eaa.–199
• Kušana • 60–240
• Gupta • 300–550
• Pala • 750–1174
• Chola • 250 eaa.–1279
islamilaiset sulttaanikunnat 1206–1596
• Delhin sulttaanikunta • 1206–1526
• Deccanin sulttaanikunnat • 1490–1596
Hoysala 1040–1346
Kakatiya 1083–1323
Vijayanagara 1336–1565
Suurmogulien valtakunta 1526–1707
Sikhivaltio 1801-1849
Marathivaltakunta 1674–1818
Siirtomaakausi 1757–1947
Itsenäinen Intia 1947 eteenpäin
Valtioiden historiat
Bangladesh • Bhutan • Intia
Malediivit • Nepal • Pakistan • Sri Lanka
Alueelliset historiat
Bengal • Himachal Pradesh • Orissa
Pakistanin historialliset alueet • Pohjois-Intia
Etelä-Intian historia • Tiibet
Erityisalojen historiat
Dynastiat • Talous • Indologia • Kielet • Kirjallisuus
Merenkulku • Armeija • Tiede ja tekniikka • Aikajana
malline:

Delhin sulttaanikunta tarkoittaa niitä viittä islaminuskoista dynastiaa, jotka hallitsivat Pohjois-Intiassa yleensä Delhi pääkaupunkinaan vuosina 1206–1526. Niitä olivat mamelukit eli orjadynastia (1206–1290), Khalji-dynastia (1290–1320), Tughluq-dynastia (1320–1413), Sayyid-dynastia (1414–1451), ja Lodi-dynastia (1451–1526).

Delhin sulttaanikunnan vaiheita vuosina 1206–1526.

Arabit olivat jo 700-luvun alussa valloittaneet alueita Induksen suulta. Myöhemmin turkinsukuiset muslimit työntyivät syvemmälle Intiaan ja seldzukkipäällikkö Muhammad Ghurin valloitti 1100-luvun lopussa läntisen Pohjois-Intian. Hänen kenraalinsa, orjataustainen mamelukki Qutb-ud-din Aybak julistautui sulttaaniksi ja perusti Delhin sulttaanikunnan 1206. Sen valta keskittyi varuskuntakaupunkeihin ja talous perustui verojenkeruuseen ja ryöstösaaliin kokoamiseen.[1] Sulttaanikunnan hallinto nojautui alempiin yhteiskuntaluokkiin sekä orjiin, joita käytettiin korkeissakin asemissa hallinnossa ja armeijassa. Myös myöhemmät sulttaanikunnat turvautuivat samaan keinoon, jonka avulla pyrittiin lisäämään hallinnon vakautta.[1]

Sulttaanikunnan pohjalta alkoi kehittyä erityinen intialainen islam, mutta hindulaisuus ei kadonnut sen rinnalta. Timur Lenk hävitti sulttaanikuntaa vuonna 1398 aiheuttaen hajaannusta. Vuosina 1350–1550 sulttaanikunta oli vajonnut taantumaan.[1] 1400-luvun lopulla Lodi-dynastia nosti Delhin uudelleen Pohjois-Intian hallitsevaksi voimaksi. Valtakunnan hävitti lopullisesti Mogulivaltakunnan perustaja Babur vuonna 1526.

Intiassa asuu nykyään maailman toiseksi suurin muslimiväestö, 172 miljoonaa vuonna 2016, mutta se on silti vain 15% Intian koko väkiluvusta.[2]

Lähteet

  • Kumar, Sunil: Delhi sultanate. Teoksessa:; Böwering, Gerhard (toim.) The Princeton Encyclopedia of Islamic Political Thought, s. 127–128. Princeton University Press, 2013.
  • Parpola, Asko, toim.: Intian kulttuuri. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-18365-6

Viitteet

  1. ↑ a b c Kumar, 2013
  2. ↑ The countries with the 10 largest Christian populations and the 10 largest Muslim populations 1.4.2019. Pew Research Center. Viitattu 8.1.2021.