Wolfin ensimmäinen kokonainen kausi ammattilaistasolla oli 2007–2008, jolloin hän pelasi 46 peliä ETC CrimmitschaussaSaksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla 2. Bundesligassa. [1] Hän teki yhdeksän pistettä ja pelasi ETC Crimmitschaussa myös seuraavalla kaudella 2008–2009, jolloin teki kahdeksan pistettä ja sai 120 rangaistusminuuttia 36 pelissä.[1] Wolf edusti Saksan juniorimaajoukkuettavuoden 2009 nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa. Hän teki turnauksessa yhden maalin Kanadaa vastaan[2] ja sai 53 rangaistusminuuttia kuudessa ottelussa.
Kaudella 2009–2010 Wolf siirtyi korkeimmalle sarjatasolle Deutsche Eishockey LigaanHannover Scorpionsiin. Hän pelasi kahden kauden ajan Hannoverissa ennen siirtymistään Hamburg Freezersiin vuonna 2011.[3] Hän ansaitsi paikan joukkueen ensimmäisessä hyökkäyskentällisessä parannettuaan peliä huomattavasti. Hän teki 35 pistettä 46 pelissä ennen kuin oli edellisellä kaudella tehnyt 51 peliin vain kuusi tehopistettä.[1] Hän myös oli DELin eniten jäähyllä istunut pelaaja 167 rangaistusminuutilla.[4] Kauden jälkeen NHL-joukkue Toronto Maple Leafs tarjosi try out -sopimusta vuoden 2012 kesäkauden ajaksi, mutta hän epäonnistui joukkueeseen pääsemisessä.
Wolf palasi kaudeksi 2012–2013 takaisin Hamburgiin, jossa teki uransa parhaat 17 maalia ja lisäksi 19 syöttöpistettä. Hän paransi vielä tehden seuraavalla kaudella 40 pistettä ollen jälleen jäähypörssin ykkönen 152 jäähyminuutilla.[3] Wolf pelasi myös Saksan maajoukkueessaolympiakarsinnoissa, joista se ei kuitenkaan päässyt jatkoon itse pääturnaukseen. Kauden 2013–2014 jälkeen Wolf jätti kotimaansa ja solmi Calgary Flamesin kanssa vuoden kaksisuuntaisen sopimuksen. Flames siirsi hänet AHL:ään farmiseuraansa Adirondack Phantomsiin kauden 2014–2015 aluksi. Hän teki 12 maalia ja yhdeksän syöttöpistettä pelaamissaan ensimmäisissä 35 ottelussa ennen kuin hänet nostettiin NHL:n puolelle ensimmäisen kerran 26. tammikuuta 2015.[5] Debyyttinsä NHL:ssä hän teki 31. tammikuuta 4–2 -voitossa Edmonton Oilersista.[6] Hän loukkasi jalkaansa ottelussa ja oli seuraavien kolmen ottelun ajan sivussa pelaavasta kokoonpanosta.
Perhe
Wolf on toisen sukupolven jääkiekkoilija. Hänen isänsä Manfred syntyi Kanadassa, mutta pelasi ammattilaisuransa Saksassa ja edusti Länsi-Saksaa kahdesti olympialaisissa.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:David Wolf (ice hockey)