Damian Galiński |
---|
Henkilötiedot |
---|
Syntynyt | 1991 |
Kansalaisuus |
Puola |
Kyokushin-ottelija |
Aktiivisena |
2009–2017 |
Pituus |
190 cm[1] |
Paino |
102 kg[1] |
Painoluokka |
superraskassarja |
Vyöarvo |
1. dan |
|
Infobox OK |
Damian Galiński (s. 1991[1]) on puolalainen superraskaansarjan karateka. Hän on Kyokushinin moninenkertainen EM-mitalisti ja sijoittui parhaimmillaan MM-kilpailuissa kuudenneksi. Galiński on myös kolminkertainen Puolan mestari.
Kilpaura
Galiński saavutti 2013 Puolan Openissa hopeaa hävittyään loppuottelussa hallitsevalle mestarille Patryk Sypieńille.[2] Hän saavutti samana vuonna myös Puolan mestaruuden superraskaassasarjassa voitettuaan loppuottelussa kolminkertaisen Puolan mestarin Marcin Sieradzkin.[3]
Galiński saavutti 2014 Puolan mestaruuskilpailuissa hopeaa hävittyään loppuottelussa Maciej Mazurille.[3] Marraskuussa hän saavutti EM-hopeaa hävittyään Euroopan Openin loppuottelussa Patryk Sypieńille.
Toukokuussa 2015 Galiński sijoittui EM-kilpailuissa neljänneksi hävittyään pronssiottelun Djema Belkhodjalle.[4] Myöhemmin marraskuussa Galiński saavutti Euroopan Openissa uransa toisen EM-mitalin. Hän oli vielä marraskuun lopulla mukana MM-kilpailuissa.[1]
Galiński voitti 2016 Puolan Openissa pronssia.[2]
Hän saavutti 2017 Puolan Openissa hopeaa hävittyään loppuottelussa hallitsevalle mestarille Maciej Mazurille.[2] Huhtikuussa Galiński sijoittui painoluokallisissa MM-kilpailuissa kuudenneksi.[5] Toukokuussa hän taas eteni EM-kilpailuissa superraskaansarjan loppuotteluun saakka, jossa hän hävisi mestaruuden Konstantin Kovalenkolle.[4] Galiński sijoittui vielä neljänneksi marraskuussa Euroopan Openissa hävittyään pronssiottelun Patryk Sypieńille.[6]
Lähteet