Daehaeng (hangul: 대행; hanja: 大行, 3. helmikuuta 1927 Soul, Korea – 22. toukokuuta 2012 Soul, Etelä-Korea), syntyjään Jum Soon No (kor. 노점순, No Jeom-sun), oli eteläkorealainen buddhalainen nunna. Hän edusti zenbuddhalaisuutta (koreaksi 선, seon, toisinaan myös korealainen zen).[1]
Elämäkerta
Jum Soon No syntyi vuonna 1927 Japanin miehittämässä Koreassa. Perhe oli aluksi melko varakas. Non isä oli palvellut upseerina Korean viimeisen kuninkaan alaisuudessa ja vastusti Japanin miehitystä. Non ollessa 6-vuotias salainen poliisi tuli pidättämään tämän isän, mutta perhe onnistui pakenemaan ja jätti kaiken taakseen. Perhe asui maakuopassa ja sai ruokansa kerjäämällä tai keräilemällä sadonkorjuun tähteitä. Tämä oli musertava kokemus Non isälle, joka purki pahaa oloaan perheeseensä. Tämä puolestaan sai tyttären pohtimaan ihmisyyttä ja kärsimystä.[2].
Luostarivihkimyksen No sai korealaiselta mestarilta Hanam Jungwonilta vuonna 1948.[3]
Korean sodan aikana Daehaeng yritti itsemurhaa useaan otteeseen uskoen, että ihminen pääsee vasta kuoleman jälkeen näkemään todellisen itsensä. Eräänä päivänä hän seisoi kallion reunalla, mutta koki uskonnollisen kokemuksen oivaltaen, että ruumiin tuhoamisesta ei olisi apua. Hän vietti lähes koko 1950-luvun vaeltaen pitkin Etelä-Koreaa, minkä jälkeen hän asettui Sangwonin temppelin läheisyyteen.[2].
Vuonna 1972 Hanmaum Seon -keskus aloitti toimintansa.[4] Keskuksen tavoite jatkaa Daehaengin opettamalla tiellä, ja toimintaa on Etelä-Korean lisäksi kuudessa eri maassa.[5] Keskus kuuluu eteläkorealaiseen Jogye-sääntökuntaan.[6]
Daehaeng kuoli Soulissa 22. toukokuuta 2012.[7]
Kirjoja
Daehaengin kirjoittamia kirjoja ovat muun muassa:
- Inner Path of Freedom (1999)
- Practice in Daily Life (2002)
- Find the Treasure Within (2002)
Daehaengin koreankielisiä kirjoja on käännetty useille kielille kuten englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, kiinaksi ja japaniksi.[7]
Lähteet
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Henkilöt | |
---|