Cobra (tv-esityksessä Cobra – lain vahva käsi) on vuonna 1986 ensi-iltansa saanut toimintaelokuva. Elokuvan on ohjannut George P. Cosmatos. Cobra perustuu Paula Goslingin romaaniin Fair Game, johon perustuu myös komedia Beverly Hills kyttä.
Elokuva kertoo Marion "Cobra" Cobrettista, joka on keinoja kaihtamaton poliisi ja valmis tekemään mitä tahansa saadakseen rikolliset kiinni. Koko kaupungin poliisit ovat voimattomia väkivaltaisen ja säälimättömän murhaajan temmeltäessä kaupungissa. Viimeinen mahdollisuus on antaa tehtävä hoidettavaksi Cobralle. Tutkiessaan juttua Cobra käsittää, ettei hänellä ole vastassa vain yhtä murhaajaa, vaan kokonainen armeija murhanhimoisia sekopäitä.
Näyttelijät
Taustaa
|
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
|
Sylvester Stallonen oli alun perin tarkoitus esiintyä vuonna 1984 valmistuneessa toimintakomediassa Beverly Hills kyttä. Rooliin valittiin kuitenkin stand up -koomikko Eddie Murphy, joten Stallonen esiintyminen siirtyi parin vuoden päähän.
Arvioita
Video-oppaassa vuodelta 1994 Bello Romano sanoo elokuvan juonen olevan ”silkkaa paperia”, mutta toimintakohtausten toimivan. Hän antaa Cobralle kaksi tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”keskinkertainen”.[2]
Videopeli
Elokuvasta on tehty myös videopeli Cobra.[3]
Lähteet
Aiheesta muualla