Christophe Lemaitre (s. 11. kesäkuuta 1990 Annecy)[1] on ranskalainen pikajuoksija.
Ura
Lemaitre sijoittui alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2007 neljänneksi 100 metrillä ja viidenneksi 200 metrillä. Vuonna 2008 hän voitti kultaa alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa 200 metrillä. Torinon EM-hallikilpailuissa 2009 hän karsiutui 60 metrillä välierissä.[2] Lemaitre voitti alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa Novi Sadissa 2009 kultaa 100 metrillä ajalla 10,04. Aika oli uusi kisaennätys ja nuorten Euroopan ennätys.[3] Lemaitren debyytti aikuisten MM-kilpailuissa Berliinissä 2009, päättyi 100 metrin juoksussa varaslähdön takia toisiin alkueriin.[4] 4×100 metrin viestin loppukilpailussa hän juoksi kahdeksanneksi sijoittuneen Ranskan joukkueen ankkuriosuuden.[5]
9. heinäkuuta 2010 Lemaitre juoksi Ranskan mestaruuskilpailuissa ajan 9,98, mikä oli ensimmäinen kymmenen sekunnin rajan alitus valkoihoiselta juoksijalta. Aika oli myös Ranskan ennätys.[6] Lemaitre itse katsoo, että keskustelu rodusta ja ”valkoihoisista juoksijoista” on absurdia ja osoittaa huonoa makua.[7]
Barcelonan EM-kilpailuissa 2010 Lemaitre voitti kultaa 100 metrin juoksussa ajalla 10,11[8] ja 200 metrin juoksussa ajalla 20,37[9]. Hän voitti kultaa myös Ranskan pikaviestijoukkueessa.[10] Pariisin EM-hallikisoissa 2011 hän sai pronssia 60 metrillä ajalla 6,58. Daegun MM-kilpailuissa 2011 hän sijoittui 100 metrillä neljänneksi ajalla 10,19[2] ja sai 200 metrillä pronssia Ranskan ennätysajalla 19,80[11]. Lemaitre oli myös mukana MM-hopeaa voittaneessa pikaviestijoukkueessa.[12] Helsingin EM-kilpailuissa 2012 Lemaitre voitti kultaa 100 metrin juoksussa ajalla 10,09[13] ja juoksi myös Ranskan pikaviestijoukkueessa, joka sai pronssia ajalla 38,46. Lontoon olympialaisissa hän sijoittui 200 metrillä kuudenneksi ja Ranska pikaviestissä lopulta kolmanneksi, kun edelle sijoittunut Yhdysvaltain joukkue hylättiin Tyson Gayn dopingkäryn takia[14][15][16].
Moskovan MM-kilpailuissa 2013 Lemaitre sijoittui 100 metrin juoksussa seitsemänneksi ajalla 10,06, mutta loukkaantui juoksussa eikä voinut osallistua 200 metrin juoksuun eikä 4×100 metrin viestiin.[17] Zürichin EM-kisoissa 2014 Lemaitre sai hopeaa sekä 100 että 200 metrin juoksussa ja pronssia pikaviestissä.[18][19][14] Pekingin MM-kilpailuissa 2015 hän karsiutui 100 ja 200 metrin välierissä sekä oli pikaviestissä viides.[14]
Rion olympialaisissa 2016 Lemaitre voitti 200 metrin juoksussa pronssia ajalla 20,12. 100 metrillä hän karsiutui välierissä. Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hän karsiutui 200 metrin välierissä ja oli pikaviestissä viides.[14]
Henkilökohtaiset ennätykset
- Ulkoradat
- 100 m: 9,92 (2011)
- 200 m: 19,80 (2011)
- Sisäradat
- 60 m: 6,55 (2010)
- 200 m: 20,43 (2016)
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|