Choctawit
Väkiluku	195 764[1]
Merkittävät asuinalueet Oklahoma Texas Mississippi
Kielet	englanti, choctaw
Uskonnot	kristinusko
Sukulaiskansat	chickasawit, creekit, seminolit
Infobox OK

Choctawit ovat Pohjois-Amerikan alkuperäiskansa, joka historiallisella ajalla asui Yhdysvaltain kaakkoisosissa, nykyisten Mississippin, Alabaman ja Louisianan osavaltioiden alueelta. Choctawien alkuperäinen lukumäärä on arvioiden mukaan saattanut olla jopa 25 000 henkeä.

1800-luvulla choctawit laskettiin viiden sivistyneen heimon ("Five Civilized Tribes") joukkoon, koska he olivat omaksuneet eurooppalaista kulttuuria ja teknologiaa. Pohjois-Amerikassa choctawit muistetaan suuresta avuliaisuudestaan Irlannin 1840-luvun suuren nälänhädän aikana.

Choctawien varhainen alkuperä on tuntematon. Jotkut tutkijat ovat jäljittäneet heidän alkuperänsä Meksikoon, mutta suurin osa uskoo heidän tulleen lännestä Tyynenmeren rannikolta. Myös choctawien oma suullinen perimätieto tukee viimeksi mainittua otaksumaa. Choctawien muuttoliikkeen syyksi on arveltu joko väestön liiallista kasvua, ympäristön sodankäyntiä tai Suuren hengen antamaa kehotusta lähteä pitkälle matkalle.^[2] Jotkut choctawien omista muuttotarinoista kertovat heidän saapumisestaan itärannikolle paikkaan nimeltään Nanih Waiya, jota pitivät hallussaan vaaleaihoiset jättiläiset, jotka katosivat hyvin pian choctawien tulon jälkeen.^[3]

Choctawien ensimmäinen kosketus eurooppalaisiin tapahtui vuoden 1540 aikana. Tuolloin Meksikonlahden rannikolla ja syvässä etelässä liikkunut espanjalaisen tutkimusmatkailija Hernando de Soton johtama retkikunta kohtasi ryhmän choctaweja, jotka toivottivat kaukaiset vieraansa lämpimästi tervetulleiksi. Kultaa ja muita aarteita Amerikan mantereelta etsineillä de Sotolla ja hänen konkistadoreillaan oli takanaan jo voitokas retki inkojen maahan Perussa.

De Soto jatkoi valloittajan rooliaan Mississippijoen laaksoissa, sillä hän oli tottunut saamaan haluamansa. Espanjalaiset ottivat paikallisia intiaaneja panttivangeikseen ja vaihtoivat näitä elintarvikkeisiin. Eräs de Soton vaatimuksista oli nuorten intiaaninaisten pakottaminen oman miehistönsä viihdyttäjiksi. Choctawien ylintä päällikyyttä edustanut Tus-ka-lo-sa (Tuscaloosan kaupunki nimettiin myöhemmin hänen kunniakseen) myöntyi de Soton vaatimuksiin ja pyysi tämän noutamaan mieleisensä naiset Mabila-nimisestä kylästä.^[4]

De Soton yllätykseksi Mabila paljastui "Troijan puuhevoseksi, jossa naisten sijaan odotti satoja aseistettuja sotureita valmiina taisteluun.^[4] Intiaanit antoivat espanjalaisille mahdollisuuden poistua Mississippin alueelta ilman sodankäyntiä, mutta de Soto ei tyytynyt tähän ratkaisuun, vaan johti miehensä vastarintaan. Choctawit onnistuivat ajamaan vieraansa kylän muurien ulkopuolelle, mutta de Soto lähetti viestinviejän kauempana odottaville pääjoukoilleen. Espanjalaiset hakkasivat kylän portit auki ja tunkeutuivat väkipakolla Mabilaan. Samalla kun jalkaväki työntyi muurien sisäpuolelle niin ratsuväki odotti ulkopuolella valmiina surmaamaan jokaisen pakenevan intiaanin. Taistelun aikana suurin osa siihen osallistuneista choctaweista surmattiin, sillä rautahaarniskoihin pukeutuneilla konkistadoreilla oli aseellinen ja mahdollisesti myös määrällinen ylivoima. Taistelun aikana de Soton sotilaat polttivat Mabilan maan tasalle. Espanjalaisten menetyksistä on eriävää tietoa, mutta useamman lähteen mukaan kuolleiden määrä oli 82.^[5]

Choctawien ja muiden alueen intiaanien kohtaloa pahensi de Soton päätös jättää joukko omia isorokkoon sairastuneita miehiään paikalliseen intiaanikylään. Tästä alkaneen tuhoisan epidemian uskotaan surmanneen yli 11 000 choctawia ja heidän naapuriaan.^[6]

De Soton retkikunnan matka Pohjois-Amerikassa päättyi vuonna 1542, jolloin chickasawt ja natchezit ajoivat espanjalaiset pois Louisianan alueelta.^[6]

Seuraavan kerran choctawit kohtasivat eurooppalaisia viimeistään 1670-luvulla, jolloin Virginialaiset kauppiaat yrittivät solmia kauppasuhteita Alabaman heimoihin. Myöhemmin varhain 1700-luvulla, kun ranskalaiset alkoivat asuttaa Louisianaa, eritoten New Orleansia, Mobilea ja Biloxia, joutuivat choctawit tekemisiin myös heidän kanssaan. Myöhemmin 1730-luvulla Uusi Ranska alkoi hyödyntää suhteitaan choctaweihin käyttämällä näitä sodissa englantilaisia ja näiden liittolaisia chickasaweja vastaan. Samaan aikaan kun osa choctaweista tuki brittejä niin ranskalaismieliset Choctawt auttoivat ranskalaisia torjumaan englantilaisten yritykset vallata New Orleansin.

Etelä-Carolinasta tulleet englantilaiset kauppiaat onnistuivat 1730-luvulta lähtien vaikuttamaan choctaweihin monin lahjoin ja edullisin kauppatavaroin, joka oli laadussa ranskalaisia parempaa. Päällikkö Red Shoes johti englantilaismielisiä choctaweja, kunnes ranskalaisia suosivat choctawit surmasivat hänet. Tästä seurasi joitakin vuosia kestänyt choctawien oma sisällissota, joka päättyi Ranskaa suosivien ryhmien voittoon vuonna 1750.^[7]

Uuden Ranskan antautuessa Ison-Britannian kuningaskunnalle vuonna 1763 myös osa choctawien maista joutui englantilaisten haltuun. Ilman omaa tietoaan tai suostumustaan choctaweista tuli osa brittiläistä imperiumia. Monet heistä muuttivat Mississipin länsipuolelle, jokuset taas siirtyivät Louisianaan. Yhdysvaltain vapaussodassa (1775–1783) monet choctawien ryhmät palvelivat George Washingtonin johtamissa siirtokuntien joukoissa koko sodan ajan.^[8] Vuonna 1783 Yhdysvaltain ja choctawien välillä solmittu Hopewellin sopimus lupasi kaksi kolmasosaa nykyisestä Mississippistä choctaweille mutta seuraavien vuosien uudet sopimukset veivät suurimman osan heidän maistaan.^[9]

Pääartikkeli: Kyynelten tie

Yhdysvaltain ja Ison-Britannian välillä vuosina 1812–1815 käydyssä sodassa choctawien vaikutusvaltainen päällikkö Pusmataha toi 800 soturiaan Yhdysvaltain puolelle. Samanaikaisesti kun shawneiden johtaja Tecumseh yllytti intiaaneja liittymään brittien joukkoihin, Pusmataha kiersi kylästä toiseen varoittamassa paikallisia heimoja liittymästä englantilaisiin. Tämä taktiikka osoittautui Yhdysvaltain kannalta ratkaisevaksi. Kun kenraali Andrew Jacksonin joukot iskivät New Orleansiin tammikuussa 1815, oli Pusmataha sotureineen taistelemassa Jacksonin tukena.^[11]

Choctawien ansiot sodassa eivät taanneet heille erityisasemaa muihin heimoihin nähden. Kun Mississippistä tuli Yhdysvaltain osavaltio 1817, paineet paikallisten choctawien siirtämisestä muualle nousivat vahvasti esille. Osa choctaweista siirtyikin oma-aloitteisesti lännemmäksi, jäljelle jääneiden laatiessa oman perustuslain kansansa turvaksi. Mississippin osavaltio lakkautti lain muutamaa vuotta myöhemmin ja vuonna 1830 presidentti Andrew Jackson ajoi kongressissa läpi uuden lain, jonka nojalla choctawit ja muut itäiset heimot siirrettäisiin saman vuosikymmenen kuluessa Mississippijoen länsipuolelle perustettavaan erilliseen intiaaniterritorioon. Choctawit vastustivat hanketta, mutta taipuivat lopulta kirjoittamaan sopimuksen kun Yhdysvallat uhkasi julistaa sodan niskuroivia choctaweja vastaan.^[12]

Suurin osa choctawien maista (yli 50 000 km²) myytiin joko valtiolle tai yksityisille rikkaille valkoisille. Liittohallituksen mukaan 5 miljoonaa dollaria käytettiin muuton aiheuttamiin kuluihin, ja choctawien oli tarkoitus saada loput 3 miljoonaa dollaria. Suurin osa tästä summasta ei kuitenkaan kulkeutunut koskaan choctawien käsiin.^[13]

Yhdysvaltain sotaväen nimellisessä valvonnassa choctawt aloittivat kävelynsä Mississippistä Oklahomaan lokakuussa 1831. Matkan pituudeksi tuli noin 885 kilometriä. Pakkomuuton aikana liittovaltion määrärahat muuttoon osoittautuivat riittämättömiksi. Ruokatavarat ja muut tarvikkeet loppuivat ja kulkureitin varrella olevat kauppiaat vaativat kohtuuttomia hintoja elintarvikkeistaan huomattuaan choctawien aseman. Vaikeissa olosuhteissa tapahtuneen pakkomuuton aikana tuhansia choctaweja menehtyi nälkään ja kylmyyteen.^[14]

Alue supistui heti ensimmäisten pakkomuuttojen aikaan nykyisen Oklahoman osavaltion muotoon. Choctawit saivat kunnian nimetä intiaaniterritorio omalla kielellään okla homma eli "punaisen kansan maa".^[15] Territorion maaperä osoittautui karuksi ja viljelymahdollisuudet huonoiksi. Hallituksen niukat muonavarat sekä vihamielisten läntisten heimojen hyökkäykset alensivat choctawien määrää entisestään. Oklahomaan alkoi kuitenkin nousta nopeasti yhä uusia reservaatteja, kun chickasawit, cherokeet, seminolit ja creekit seurasivat choctawien viitoittamaa “Kyynelten polkua”. Myöhemmin he muodostivat yhdessä "viiden sivistyneen heimon" liiton, jonka sisäisessä hallintojärjestelmässä oli jäljellä enää rippeet omasta kulttuurista. Yhdysvaltain sisällissodan aikana choctawit palvelivat Etelävaltioiden joukoissa.^[16]

1880-luvulla choctawien ja muiden sivistyneiden heimojen maa-alueet joutuivat Yhdysvaltain huomion kohteeksi. Vuonna 1887 tehty laki liikamaiden luovuttamisesta valtiolle ei koskenut sivistyneitä heimoja, mutta 1898 kirjoitetun uuden palstoituslain myötä suurin osa heidän maistaan siirtyi valkoisille viljelijöille. Vuonna 1907 choctawien autonominen hallinto lakkautettiin ja heille myönnettiin Yhdysvaltain kansalaisoikeudet Oklahoman muututtua intiaaniterritoriosta osavaltioksi.^[17]

Ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa choctawt saavuttivat mainetta "koodipuhujina". Heidän lähettämänsä viestit perustuivat choctawien omaan kieleen, jota saksalaisten sotajoukot eivät pystyneet murtamaan. Vuonna 1989 Ranskan valtio palkitsi choctawien koodipuhujat maansa korkeimmalla kunniamerkillä "Knight of the National Order of Merit of Francella".^[18] Yhdysvaltain hallitus myöntyi antamaan myöhästyneen tunnustuksen koodipuhujille vuonna 2004.^[19]

1950-luvulla Oklahoman choctawit perustivat uudelleen perinteisen hallintonsa ja kehittivät uusia vuosittaisia juhlapäiviä kansansa historian muistoksi. Myös itäisille mailleen jääneet choctawit alkoivat pitää säännöllisesti omia kokoontumisiaan, joissa markkinatoimintaan yhdistettiin perinteisiä joukkuepelejä.^[19] choctawien asema parani entisestään 1970-luvun intiaaniaktiivien toiminnan tuloksena. Saman vuosikymmenen lopulla he ostivat presbyteerisen collegen kampuksen Durantista Oklahomasta, ja perustivat sinne ensimmäisen kansallisen pääkaupunkinsa. Samalla he nimesivät itsensä Oklahoman choctawien kansakunnaksi ja omaksuivat hallituksen, jota johti kasanäänestyksellä valittu ylin päällikkö. Choctawien omat poliisivoimat organisoitiin valvomaan kansan etuja.^[20]

Choctawien taloudellista tilannetta kohensi ratkaisevasti vuonna 1987 perustettu bingohalli, joka tuotti ensimmäisenä intiaanien pelipaikkana yli miljoonan dollarin voitot. Tämän turvin choctawit kehittivät monia eri palveluita ja projekteja kansansa tulevaisuuden parantamiseksi.^[18]

Nykyään Choctawien liikeyritykset tuottavat satoja miljoonia dollareja vuodessa ja työllistävät yli 6 000 työntekijää. Seitsemän kasinon lisäksi heillä on muun muassa tuotantotekniikkaan perustuvaa liiketoimintaa, hallinto- ja palvelualan yritys, yli kymmenen rekka-autoilijoiden majoituspaikkaa ja useita tupakkakauppoja. Liikeyritysten tuotolla pyritään tukemaan choctawien koulutusmahdollisuuksia, terveydenhuoltoa ja sosiaalipalveluita.^[21] Choctawien nykyhallituksen rakenne noudattaa vuoden 1984 perustuslakia. Hallituksen kolme haaraa ovat toimeenpaneva, lainsäädännöllinen ja oikeudellinen. Päällikkö ja apulaispäällikkö johtavat toimeenpanovaltaa, ja molemmat päälliköt valitaan neljän vuoden välein. Heimoneuvosto käsittää 12 henkilöä, jotka edustavat maantieteellisia alueita. Choctaweilla on myös yleistoimivaltainen tuomioistuin heimoriitoja varten.^[22]

Menestymisen myötä choctaweista on tullut eräs suurilukuisimmista Yhdysvaltain intiaanikansoista. Vuoden 2010 väestönlaskennassa choctawien määräksi saatiin 195 764.^[1] Heidän alkuperäisen kulttuurinsa elvytys on tuottanut tuloksia, ja oman kielen taitajia löytyy yli 10 000.^[23]

Choctawit asuivat alun perin suurissa kylissä, jotka suojattiin paaluaidoin. Asuntojen rakennustarvikkeina käytettiin monia eri materiaaleja; rakennusten kehikot tehtiin puusta, katot ruohosta tai sokeriruo'osta ja seinät savesta, kaarnasta ja eläinten nahoista. Asunnon lattialla palava tuli ja kalkkunan höyhenistä tehdyt peitteet pitivät asukkaat lämpiminä talven yli.^[24]

Choctawien yhteiskuntajärjestelmä oli tasa-arvoinen ja sodankäynti perustui vapaaehtoisuuteen enemmän kuin kansan yhteiseen päätökseen.^[25] Choctaweihin kuului monia keskenään liittoutuneita heimoja, jotka ryhmittyivät neljäksi päähaaraksi; okla fataya (pitkäkasvuinen kansa) lännessä), okla tannap (toisen puolen kansa) idässä sekä pienemmät ryhmät okla hannali ja kunsha etelässä. Tämän lisäksi choctawien kylät jakaantuivat eksogaamisiin vastakkaisryhmiin eli punaisiin ja valkoisiin sodan ja rauhan kyliin, joissa valtaa pitivät sota- ja siviilipäälliköt.^[20]

Choctawien varhaiset klaanit periytyivät äidin puolelta ja olivat osittain sidoksissa maantieteelliseen sijaintiinsa. Nämä klaanit jakaantuivat moniin pienempiin paikallisiin klaaneihin, jotka tunnetaan nimellä iksa. Paikallisklaanien jäsenet eivät saaneet avioitua keskenään, vaan puoliso oli valittava toisista klaaneista.^[26]

Choctawit jakoivat alueensa erilaisiin taloudellisiin käyttövyöhykkeisiin. Jokivarsien kylissä kukoistivat naisten hoitamat puutarhat. Kauempana kylien ulkopuolella sijaitsivat pellot, joissa miehet ja naiset osallistuivat maatöihin. Euro-amerikkalaiset pitivät choctaweja etelän ahkerimpina ja taitavimpina maanviljelijöinä. Kun peltojen sato väheni, raivattiin metsästä uutta peltoa. Tärkein tuote maissi takasi lähes kaksi kolmasosaa choctawien ravinnontarpeesta. Myös mantelikurpitsa, auringonkukka ja pavut kuuluivat choctawien viljelykasveihin. Maataloustuotteiden ylijäämä myytiin naapureille.^[27]

Myös metsästys ja kalastus kuuluivat olennaisena osana choctawien elinkeinoihin. Lännentulppaanipuusta koverrettuja kanootteja käytettiin kalastuksen ohella kauppamatkojen tekoon. Kaupankäynnin helpottamiseksi choctawit kehittivät erityisen kauppakielen, jossa viittomakieleen yhdistettiin naapurikansojen yleisimpiä sanoja.^[24] Saatuaan 1700-luvun aikana ensimmäiset hevosensa choctawit innostuivat niiden kasvattamisesta. He tekivät toisinaan ratsain matkoja läntisimmille alueille, mutta tasankojen ratsastavia metsästäjiä heistä ei tullut. Sen sijaan he kävivät paljon tuottoisaa hevoskauppaa preerioilla samoilevien heimojen kanssa.^[17]

Alkuperäisessä uskonnossaan choctawit kunnioittivat aurinkoa maailmankaikkeuden tärkeimpänä voimana. Tämän jumaluuden suurin apulainen maan päällä oli tuli, joka välitti auringolle hyvät ja pahat viestit.^[28] Tärkein choctawien perinteisistä juhlista oli vihreän maissin seremonia, jossa aurinkojumalalle uhrilahjaksi tarkoitettu maissi sytytettiin palamaan. Tilaisuus toimi kiitospäivänä ja sen yhteydessä toimitettiin puhdistatumisen rituaali, jossa tavoiteltiin anteeksiantoa vuoden aikana tehdyille synneille.^[29]

Choctawien hautajaisista on säilynyt varhaisia kuvauksia: Kun kylän asukas oli kuoli, hänen peitelty ruumiinsa asetettiin puualustalle ja nostettiin puunhaaraan 2 - 3 metrin korkeuteen. Vainajan lihan irrottua "luunkerääjät" nostivat luut lavalta, repivät jäljellä olevat jänteet irti ja koristelivat pääkallon. Lopuksi luut aseteltiin laatikkoon, joka kuljetettiin kylän laidalla sijaitsevaan luutaloon. Kaksi kertaa vuodessa tämä varasto tyhjennettiin. Tuolloin vainajan omaiset kerääntyivät luutaloon ja asettivat laatikoista otetut luut niiden lopulliseen lepopaikkaansa maahan. Luunkerääjät palkittiin työstään lahjoilla.^[30]

Choctawien suosituin vapaa-ajan harrastus oli Lacrossen kaltainen joukkuepeli Ishtaboli tai stickball, joka pyrittiin pelaamaan hyvässä hengessä. Kontaktit vastapuoleen olivat rajuja, ja aiheuttivat monia luokkaantumisia, joskus jopa kuolemantapauksia. Toisinaan pelit käytiin eri kylien välillä ja osanottajia saattoi olla satoja. Kylien asukkaat löivät vetoja omiensa puolesta ja menettivät joskus suuria omaisuuksia. Valmentajina toimineet henkimiehet luottivat enemmän loitsuihinsa kuin varsinaiseen pelistrategiaan. Miesten saatua ottelunsa päätökseen myös naiset saivat pelata omat pelinsä.^[31]

Choctawt olivat yleisesti rauhantahtoisina ja pitivät musiikkia ja runoutta sotimista tärkeämpänä. Laulukilpailut olivat kylien välillä yleisiä. Melodiat ja sanoitukset pidettiin piilossa niiden ensiesitykseen saakka. Toisesta kylästä saapuneet "lauluvarkaat" saattoivat vakoilla kilpailijoiden esitysten harjoituksia ja käyttää näin saatuja tietoja hyväkseen. Laulujen aiheet liittyivät jokapäiväiseen elämään ja kuolemaan.^[31]

Choctawit on kuvattu aikalaiskertomuksissa vieraanvaraisiksi ja avuliaiksi intiaaneiksi. Heidän teeskentelemätön ystävällisyytensä tunnettiin laajalti siirtolaisten ja myöhempien aikojen amerikkalaisten keskuudessa. Vieraat toivotettiin aina tervetulleiksi kyliin ja metsästysleireille. Kuultuaan vieraittensa asian choctawit kutsuivat nämä aterioimaan. Lisäksi vieraat saivat esittää omat ruokatoivomuksensa taloudesta vastaaville choctaw-naisille.^[32]

Merkittävin osoitus choctawien avuliaisuudesta on maaliskuulta 1847, jolloin he kerääntyivät Scullyvilleen Oklahomaan keräämään avustusrahastoa Irlannin nälkäänäkeville. Choctawit olivat aiemmin itse kokeneet saman kohtalon, ja tunsivat suurta myötätuntoa irlantilaisten ahdinkoa kohtaan. Irlannissa ei koskaan ole unohdettu choctawien antamaa avustusta.^[33]

• Andersson, Rani-Henrik & Henriksson, Markku: Intiaanit: Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia. Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3
• Cushman, H.B: History of the Choctaw, Chickasaw and Natchez Indians. Theclassics, 2013. ISBN 978-1230203348 (englanniksi)
• Henriksson, Markku: Alkuperäiset amerikkalaiset: Yhdysvaltain alueen intiaanien, inuitien ja aleutien historia. Helsinki: Gaudeamus, 1986. ISBN 951-662-385-9
• Higdon, David & Talley, Brett: Haunted Tuscaloosa. History Press, 2012. ISBN 978-1609495732 (englanniksi)
• Keller Reeves, Carolyn: The Choctaw Before Removal. University Press of Mississippi, 1985. ISBN 978-1578066858 (englanniksi)
• O'Brien, Gregg: Pre-Removal Choctaw History: Exploring New Paths (Civilization of the American Indian. University Press of Oklahoma, 2008. ISBN 978-0806139166 (englanniksi)
• Pesantubbee, Michelene: Choctaw Women in a Chaotic World. University New Mexico Press, 2005. ISBN 978-0826333346 (englanniksi)
• Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit: Intiaanikansojen kulttuuri ja historia Rio Grandelta Yukonjoelle. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 605) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-662-536-3
• Waldman, Carl: Atlas of North American Indian. Fact on file Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9 (englanniksi)
• Waldman, Carl: Encyclopedia of Native American tribe. Chesmark Book, 2006. ISBN 978-0816062744 (englanniksi)

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Choctaw’t.

• Choctaw Chronology (Arkistoitu – Internet Archive)