Ensimmäisen sukupolven Captiva perustuu samalle Theta-pohjalevylle kuin sisarmallinsa Opel Antara, mutta on siitä poiketen seitsenpaikkainen. Australaasiassa Captivaa myytiin Holden-merkkisenä, Etelä-Koreassa puolestaan Daewoo Winstorm -nimisenä vuoteen 2011 saakka. Tämän jälkeen myös siellä mallia alettiin myydä Chevroletina.
Vuoden 2007 Euro NCAP -kolaritestistä Captiva sai tulokseksi neljä tähteä viidestä.[1]
Pariisin autonäyttelyssä syksyllä 2010 esiteltiin erityisesti keulastaan uudistunut Captiva. Takavalojen laseista tuli läpinäkyvät. Uutena moottorina oli 3,0-litrainen (258 hv) V6-bensiinimoottori.[2] Uudistettu malli ylsi nyt Euro NCAP -kolaritestissä täyteen viiteen tähteen.[3]
Toinen kasvojenkohotus tuli vuoden 2015 lopulla, jolloin auto sai jälleen muutoksia keulan ilmeeseen. Myös kojelautaa uudistettiin. Mallin myynti Euroopassa kuitenkin päättyi, kun General Motors päätti lopettaa Chevrolet-merkkisten autojen myynnin Euroopassa. Vuonna 2018 Captivan korvasi useimmilla markkina-alueilla Chevrolet Equinox.
Toisen sukupolven Captiva esiteltiin marraskuussa 2018 Bogotan autonäyttelyssä. Malli on uudelleennimetty kiinalaisvalmisteinen Baojun 530, ja sitä myydään ainoastaan Etelä-Amerikassa ja Kaakkois-Aasiassa.[4]
Moottorina on turboahdettu 1,5-litrainen (145 hv) bensiinimoottori ja voimansiirtona kuusivaihteinen manuaalivaihteisto tai portaaton CVT-automaattivaihteisto.[4] Kaikki mallit ovat etuvetoisia.