Caveman’s Valentine – luolamies (The Caveman’s Valentine) on vuonna 2001 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen elokuva jonka on ohjannut Kasi Lemmons. Sen pääosia näyttelevät Samuel L. Jackson, Ann Magnuson ja Aunjanue Ellis. Elokuvan käsikirjoitus perustuu sen käsikirjoittajan George Dawes Greenin palkittuun menestysromaaniin Luolamies.[1][2]
Juoni
Caveman’s Valentine – luolamies -elokuvan päähahmo on Romulus Ledbetter (Samuel L. Jackson) joka on rastatukkainen koditon skitsofreenikko, joka on opiskellut Juilliardissa, ja on loistava pianisti, mutta sairastumisensa vuoksi asustaa luolassa New Yorkin keskuspuistossa. Ajoittain Romuluksella on selkeitä hetkiä, mutta harhojensa vallassa hän raivoaa ja uskoo että hänen vainoojansa, Cornelius Gould Stuyvesant asuu Chrysler Buildingissä, jonka huipulta tämä lähettää häntä ahdistavia säteitä.[1][3]
Eräänä ystävänpäivänä Romulus löytää luolansa ulkopuolelta jäätyneen miehen ruumiin, ja poliisi kuittaa sen itsemurhana, mutta Romulus ei usko siihen, vaan alkaa tutkimaan kuolemaa omin päin murhana. Hän on aluksi varma että murhaaja on Stuyvesant, mutta alkaa sitten epäillä kuuluisaa homoseksuaalia valokuvaajaa David Leppenraubia (Colm Feore), jonka epäillään kiduttaneen kauniita poikia saadakseen heistä taiteellisia valokuvia.[1][3]
Näyttelijät
Lähde: [1]
Lähteet
Aiheesta muualla