Luola on kallioperässä tai maaperässä oleva luonnonvoimien muodostama onkalo. Monet eläimet ja alkukantaiset ihmiset ovat eläneet luoliin rakentamissaan pesissä. Ihmisistä luolia ovat käyttäneet esimerkiksi sotapakolaiset, shamaanit, rikolliset, saarnaajat ja erakot. Luolat ovat toimineet myös kirkkoina.^[1] Luolien tutkimista kutsutaan speleologiaksi.

Luolat jaetaan alkuperän perusteella primääriluoliin ja sekundäärisiin luoliin. Primääriluola muodostuu samalla kun kivi sen ympärillä muuttuu kiinteäksi (esimerkiksi laavatunneli), sekundäärinen luola taas muodostuu ympäröivän kiven jo kiinteydyttyä tai kerrostuttua. Suurin osa luolista on sekundäärisiä, ja sekundääriluolia voi syntyä monella eri tavalla.

Esimerkiksi kalkkikiveen muodostuu karstiluolia veden syövyttäessä kalkkikiveen onkalon. Kiviainekseen, joka ei sisällä kalsiumkarbonaattia (esimerkiksi graniitti), ei vesi voi syövyttää onkaloita, mutta vaikkapa jääkauden aiheuttamat maankuoren liikkeet saattavat halkoa kalliota tai pinota lohkareita röykkiöiksi siten, että lohkareiden väliin muodostuu koloja. Mikäli tällainen kolo on riittävän suuri, se voidaan katsoa luolaksi.

Suomen graniittivoittoisessa kallioperässä primääriluolia ei esiinny ja monet sekundääriluolatyypitkin ovat harvinaisia. Suomessa luolaksi määritellään kallioperän tai maaperän onkalo, johon mahtuu mukavasti ainakin 2–3 ihmistä, tai kalliolipat tms. suuret tilat, joiden alle voi leiriytyä ainakin 10 ihmistä. Myös pienempi onkalo, jolla on geologista tai historiallista arvoa, voidaan laskea luolaksi.^[2]

Tyypillisimpiä luolia Suomessa ovat jääkauden muovaamat lohkareluolat, esimerkiksi Pahojärven piilokirkko. Suomessa on löydetty noin 1 000 luolaa.^[3]

• Luolatutkimus
• Luolasukellus
• Sarawakin onkalo
• Torholan luola

• Kesäläinen, Tuomo & Kejonen, Aimo ym.: Suomen luolat. Helsinki: Salakirjat, 2015. ISBN 978-952-5774-80-1

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Luola.

• Suomen luolaseura
• Suomen luolat Retkipaikassa