Carlo Pavesi (10. kesäkuuta 1923 – 24. maaliskuuta 1995) oli italialainen miekkailija ja olympiavoittaja. Hänen aseenaan oli kalpa.
Pavesi voitti urallaan neljä olympiakultaa kalpamiekkailussa. Henkilökohtaisen kultamitalin hän voitti Melbournessa 1956. Voitettuaan finaalikierroksella viisi ottelua ja hävittyään kaksi hän joutui uusintakierroksille maanmiestensä Giuseppe Delfinon ja Edoardo Mangiarottin kanssa. Ensimmäisellä uusintakierroksella kukin voitti yhden ottelun mutta toisella kierroksella Pavesi voitti molemmat ottelunsa.
Maailmanmestaruuskilpailuissa Pavesi saavutti kolme henkilökohtaista mitalia sekä joukkuemestaruuksia.
Saavutukset
- Olympiakultaa kalvan henkilökohtaisessa kilpailussa 1956
- Olympiakultaa kalvan joukkuekilpailussa 1952, 1956 ja 1960
- Olympiakisoissa kuudes kalvan henkilökohtaisessa kilpailussa 1952
- MM-hopeaa kalvan henkilökohtaisessa kilpailussa 1951 ja 1954
- MM-pronssia kalvan henkilökohtaisessa kilpailussa 1955
Lähteet