Perheen muutettua Eidsvolliin 1817 Camilla kasvoi Eidsvoldin pappilassa ja vietti teini-ikänsä herrnhutilaisessa sisäoppilaitoksessa. Hän oli innokas lukija sekä kirjeiden ja päiväkirjojen kirjoittaja. Ikävystyttäväksi sanottu arkipäivä Eidsvoldin pappilassa kouli hänestä kirjoittajan, joka pystyi kirjoittamaan "ilman erityistä aihettakaan". Collett rakastui onnettomasti runoilija Johan Sebastian Welhaveniin. Suhde oli tuomittu epäonnistumaan, koska Welhaven oli muun muassa hänen veljensä Henrik Wergelandin kiihkeimpiä kritisoijia ja siksi perheen epäsuosiossa.[2] Vuonna 1834 Collettin isä kustansi Camillan oleskelun Pariisissa, taustalla toive saada suhde loppumaan. Kolme vuotta myöhemmin suhde olikin ohitse.[3]
Ura ja loppuelämä
Camillan kirjailijanura alkoi hänen avioiduttuaan 1841 juristin ja kirjallisuuskriitikon Peter Jonas Collettin kanssa. Hän alkoi kirjoittaa novelleja ja esseitä. Peter oli hänen "sparraajansa" ja suuri henkinen kannustaja. He kirjoittivat myös artikkeleita yhdessä. Avioliitto kesti vain kymmenen vuotta Peterin äkilliseen kuolemaan saakka (1851), ja Collett jäi yksin pariskunnan neljän pikkupojan kanssa. Talousvaikeuksien vuoksi hän joutui myymään talonsa ja kolme vanhinta poikaa kasvoivat sukulaisten luona. Nuorin poika muutti äitinsä mukana aina uuteen asuinpaikkaan.[4]
Collettin suuri esikoisromaani Amtmandens Døtre julkaistiin vasta hänen leskeksi jäätyään (1854–1855). Se oli ensimmäinen yhteiskuntakriittinen romaani Norjassa ja samalla ensimmäinen naisasiaromaani, jossa käsiteltiin naisten elinoloja ja puutteellisia oikeuksia päättää omasta elämästään. Läpi kirjallisen uransa Collett nosti esiin naisasiaa, ja häntä pidetäänkin kotimaassaan feminismin pioneerina, jopa "ensimmäisenä feministinä". Kirjallinen tuotanto oli myös tärkeä tulonlähde pienellä eläkkeellä elävälle naiselle ja eräs harvoista yksineläville naisille mahdollisista tulonlähteistä aikanaan.[2] Hän kuoli Kristianiassa (nyk. Oslo) 82-vuotiaana 1895.