Tämä artikkeli käsittelee vuonna 2015 valmistunutta elokuvaa. Samannimisestä vuonna 2011 valmistuneesta lyhytelokuvasta on eri artikkeli.
Bunny the Killer Thing on suomalainen vuonna 2015 ensi-iltansa saanut kauhukomedia, jonka on ohjannut Joonas Makkonen. Elokuva kertoo syrjäseudulla juhlivaa ihmisjoukkiota terrorisoivasta olennosta, joka on puoliksi ihminen ja puoliksi jänis.
Elokuvan teatteriensi-ilta oli Suomessa 6. marraskuuta 2015.[1]
Juoni
Seitsemän nuorta suomalaista kaverusta ovat matkalla viettämään viikonloppua mökille keskelle ei-mitään. Sattuman kautta kolmen ulkomaalaisen miehen seurue lähtee suomalaisten mukaan samalle mökille. Miehet tuntuvat salailevan jotakin.
Haaveet bileviikonlopusta vaihtuvat taisteluun elämästä ja kuolemasta, kun omituinen olento hyökkää metsästä. Olento on puoliksi ihminen ja puoliksi jänis, ja se jahtaa kaikkea, joka muistuttaa naisten sukupuolielimiä.
Näyttelijät
Tuotanto
Bunny the Killer Thing -kauhukomedia perustuu samannimiseen Joonas Makkosen samannimiseen lyhytelokuvaan vuodelta 2011. [2]
Elokuvan kuvaukset kestivät 35 päivää pääosin Puolangalla Kainuussa Suolijärven kylällä sekä lähialueilla. Elokuvan green screen -kohtaukset kuvattiin Kainuun ammattiopiston tiloissa. Kuvaukset alkoivat tammikuussa 2014. [3]
Elokuvan Suomen-ensi-illan jälkeisenä viikonloppuna sitä oli käynyt katsomassa 1 309 henkilöä.[4] Suomen elokuvateattereissa elokuva keräsi kokonaisuudessaan 2 177 katsojaa. Elokuva nähtiin elokuvateattereissa myös Ruotsin Haaparannalla keväällä 2016.
YouTuben ylläpito poisti trailerin ensimmäisen päivän jälkeen. Traileri ehti kerätä vuorokaudessa 68 000 katsojaa.[5]
Elokuva esitettiin ensi kerran 17. toukokuuta 2015 Ranskassa Cannesin elokuvajuhlien yhteydessä järjestettävässä Marché du Film -tapahtumassa Olympia 3 -teatterissa, ja sen maailmanlaajuisista oikeuksista solmittiin sopimus kanadalaisen elokuvamyyntiyhtiön Raven Banner Entertainmentin kanssa. Pohjoismaiden oikeuksista vastaa elokuvan tuotantoyhtiö Black Lion Pictures. [6] Bunny the Killer Thingin oikeudet on myyty tähänmilloin? mennessä 13 maahan, ja elokuvaa on esitetty parillakymmenellä elokuvafestivaalilla Euroopassa, Pohjois- sekä Etelä-Amerikassa ja Australiassa. [7] [8] Bunny the Killer Thing julkaistiin Yhdysvalloissa vuoden 2016 alussa.[9]
Kritiikki
Elokuva on saanut ulkomailla kriitikoilta vaihtelevan vastaanoton, mutta Suomessa palaute oli suurelta osin negatiivista. Helsingin Sanomissa elokuvaa sai tuomion vastenmielisenä, raiskauksilla mässäilevänä tekeleenä kriitikko Juho Typöltä, joka sanoo että alan harrastajasta ”surkeus tuntuu suorastaan henkilökohtaiselta loukkaukselta - - katselu on tuskallinen kokemus - - näyttelijöitä käy lähinnä sääliksi”. Lisäksi hän sanoo, että se on ”pohjanoteeraus ja häpeä koko genrelle”, ja pohtii mitä käsikirjoittajien päässä on liikkunut.[10]
Ilta-Sanomissa Tarmo Poussu kirjoittaa, ettei elokuvalla ole tavalliselle katsojalle mitään annettavaa. Hänen mukaansa elokuvan kömmähdyksiä ei saa anteeksi sillä, että genreen kuuluu kömpelyys. Suurimpina hän pitää elokuvallisia puutteita, toimintakohtaukset on leikattu häiritsevän sekavasti ja töksähtelevästi, eikä lähikuvat kykene hyödyntämään laajakangasformaattia.[11]
Keskisuomalaisen Marko Ahonesta ”[j]uonikuvio saattaa kuulostaa hauskalta sopivasti kännissä” ja antaa esimerkkejä elokuvan sanastosta. Hän vertaa sitä koulupoikien härskiin vitsiin ja esittää testin, jonka läpäissyt ehkä kokee elokuvan omakseen.[12]
Voima-lehden Ellen Eljaala kirjoittaa pohtiessaan Bunny the Killer Thingin syvempää merkitystä, että ”parasta elokuvassa on kuitenkin anti-suomibrändäys”. Hän nostaa esille muun muassa suomen kielen käyttöä tehokeinona kansainvälisille yleisöille. Hän jatkaa, että elokuvan tarkoituksena lienee katsojan viihdyttäminen ja mahdollisesti hämmentäminen. Eljaala viittaa myös muutama vuosi sitten ensi-iltaan tulleisiin elokuviin kuten 21 tapaa pilata avioliitto sekä Kesäkaverit, joista Bunny poikkeaa täysin, mikä on ”ehdottomasti ja pelkästään hyvä asia”. [13]
Palkinnot
Bunny the Killer Thing esitettiin ensimmäisessä elokuvafestivaalin kilpasarjassa Madridissa Espanjassa järjestettävässä alan tapahtumassa Nocturna - Madrid International Fantastic Film Festival toukokuussa 2015, jossa se sai Madness-sarjan pääpalkinnon, jonka vastaanotti palkintogaalassa elokuvan ohjaaja Joonas Makkonen.[14]
Syyskuussa 2015 Bunny the Killer Thing palkittiin Yhdysvalloissa parhaan eksploitaatioelokuvan palkinnon Arizona Underground Film Festivalilla Tucsonissa. [15]
Kolmannen kansainvälisen palkintonsa Bunny the Killer Thing voitti Argentiinassa Buenos Aires Rojo Sangre -genre-elokuvafestivaalilla marraskuussa 2015. Parhaan näyttelijän palkinnon voittivat yhdessä Orwi Manny Ameh sekä Jari Manninen rooleistaan Mr. Black ja Mr. White. Rojo Sangre on Latinalaisen Amerikan suurin genre-elokuvafestivaali. [16]
Lähteet
Aiheesta muualla