Brutalismi

Ison-Britannian sisäministeriön entinen rakennus Lontoossa.
Louis Kahnin suunnittelema Phillips Exeter Academy Library, 1965–1971.
Ohio History Center.
Geiselin kirjasto Kalifornian yliopistossa.

Brutalismi eli betonibrutalismi on modernistisen arkkitehtuurin suuntaus, joka kehittyi 1950-luvulla reaktiona hillitylle modernismille.[1] Suuntausta kutsutaan joskus myös uusbrutalismiksi. Brutalismi suosi rakennusten selkeän konstruktiivista hahmotusta ja viimeistelemättömiä materiaalipintoja.[2] Käsite syntyi alun perin Englannissa.[3] Suuntaus kukoisti 1950–1970-luvuilla.

Nimen pohjalla on karkeaa tarkoittava sana brutaali. Puhdaslinjainen muotokieli ja viimeistelemättömät betonipinnat ovat tyypillisiä brutalismia edustaville rakennuksille. Betonirakenteet ovat pelkistettyjä eikä raakabetonipinnoille ole tehty silottavaa käsittelyä. Seinäpinnoissa ja julkisivuissa näkyvät valumuottien jäljet ja pinta jätetään maalaamattomaksi.[4]

Kansainvälisesti maineikas tyylin edustaja on Le Corbusier, joka myös käytti termiä brutalismi ensimmäisenä 1950-luvulla.[4]

Brutalismi Suomessa

Suomessa arkkitehti Viljo Revell on mainittu betonibrutalismin edustajaksi.[4] Vuosina 1958–1961 hän suunnitteli betonisen Vatialan siunauskappelin,[5] jonka parabolisen holvikaaren muotoon rakennetun kirkkosalin seinät käsiteltiin ruiskubetonilla. Revellin yhdessä Heikki Castrénin kanssa suunnittelema Helsingin Kaivokadulla sijaitseva City Center eli Makkaratalo valmistui 1967. Rakennuksessa oli Keskuskadun puolella isot betoniset ajorampit, joita pitkin ajettiin autolla betonisen parvekekaiteen eli ”makkaran” taakse parkkitasanteelle.[4]

Myös Järvenpään kirkkoa on luonnehdittu tyyliltään betonibrutalistiseksi.[6][7] Brutalismin tunnetuimpiin suomalaisiin edustajiin kuului myös Aarno Ruusuvuori (mm. Tapiolan ja Huutoniemen kirkot). Marjatta ja Martti Jaatisen Oulun monumentaalikeskustan suunnitelma voitti 1962 asemakaavan suunnittelukilpailun. Tästä betonibrutalismin edustajasta valmistui kuitenkin vain osa, teatteri ja kirjasto.[8][9]

Merkittäviin suomalaisen brutalismin edustajiin kuuluu myös Espoossa sijaitseva Teknologföreningenin osakuntatalo Urdsgjallar, jonka suunnitteli Kurt Moberg. Rakennus valmistui vuonna 1966,[10] mutta sen purkamista alettiin valmistella vuonna 2020, koska uuden talon rakentaminen tulisi halvemmaksi kuin huonokuntoisen rakennuksen saneeraus.[11]

Lähteet

  1. Lindqvist, Mikko & Sirén-Valanta, Susanna: Arkkitehtuurisanasto Virtuaalinen arkkitehtuurikävely. 16.10.2000. Helsingin yliopiston avoin yliopisto/Tutkimus- ja koulutuskeskus Palmenia. Viitattu 11.02.2018.
  2. Valkeapää, Leena (toim.): Taidehistorian sanasto (PDF) 1997. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 10.1.2018.
  3. Viljo Revell Didrichsenin taidemuseo. Arkistoitu 11.2.2018. Viitattu 10.02.2018.
  4. a b c d Standertskjöld, Elina: Arkkitehtuurimme vuosikymmenet 1960–1980, s. 20. Helsinki: Suomen rakennustaiteen museo & Rakennustietosäätiö RTS, 2011. ISBN 978-951-682-981-7
  5. Vatialan siunauskappeli Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Viitattu 10.02.2018.
  6. Kirkon suunnittelija on Erkki Elomaa Keski-Uusimaa. 21.2.2011. Arkistoitu 11.2.2018. Viitattu 10.02.2018.
  7. Pakarinen, Hannes: Järvenpään Kirkko ja betonibrutalismi SidePlayer. Viitattu 10.02.2018.
  8. Arkkitehtitoimisto Pia Krogius: Oulun pääkirjaston rakennushistoriaselvitys (s. 4) ouka.fi. 2.11.2012. Viitattu 10.02.2018.
  9. Oulun rantakorttelien julkinen kaupunkitila Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Viitattu 10.02.2018.
  10. Brutalism hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  11. Lönnqvist, Niclas: Legendariskt teknologhus rivs. Hufvudstadsbladet, 18.9.2020, s. 10. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.9.2020.

Kirjallisuutta

  • Highmore, Ben: The Art of Brutalism: Rescuing Hope from Catastrophe in 1950s Britain. New Haven: Yale University Press, 2017. ISBN 978-0-300-22274-6
  • Holmila, Paula: Arkkitehtuurimuseon 60-lukunäyttelyä varten tutkittiin perusteellisesti vuosikymmenen ristiriitaisia ilmiöitä: Betonibrutalismin kunnian palautus koittaa. Betoni, 2016, nro 3, s. 62–69. Artikkelin verkkoversio. (PDF)

Aiheesta muualla

Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Read other articles:

Lokasi Yonggang-dong di Gyeongju. Yonggang-dong adalah dong (setingkat dengan kecamatan) yang terletak di Gyeongju, Provinsi Gyeongsang Utara, Korea Selatan. Luas daerahnya 5,06 km2 dengan jumlah penduduk 15.817 jiwa.[1] Referensi ^ 용강동 Yonggang-dong 龍江洞 (dalam bahasa Korean). Doosan Encyclopedia. Diakses tanggal 2009-08-17. Pemeliharaan CS1: Bahasa yang tidak diketahui (link) Pranala luar (Korea) The official site of the Yonggang-dong office Diarsipkan 2006-02-0...

 

Invasi JamaikaBagian dari Perang Inggris-Spanyol (1654–60)Peta Jamaika dari abad ke-17Tanggal19–27 Mei 1655LokasiSantiago (Jamaika)17°57′18″N 76°52′03″W / 17.9551°N 76.8676°W / 17.9551; -76.8676Hasil Kemenangan InggrisPerubahanwilayah Jamaika diduduki Inggris, diserahkan kepada Spanyol tahun 1670Pihak terlibat Spanyol Persemakmuran InggrisTokoh dan pemimpin Juan Ramírez de Arellano William Penn Robert Venables Kekuatan 1.500 pemukim[1] 7.000 pr...

 

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada Maret 2023. Gunung Tua dapat mengacu pada beberapa hal berikut: Gunung Tua, Sosa, Padang Lawas Gunung Tua, Tanah Pinem, Dairi Gunung Tua, Tugala Oyo, Nias Utara Gunung Tua Baru, Padang Bolak, Padang Lawas Utara Gunung Tua Jae, Panyabungan, Mandailing Natal Gunung Tu...

Pour les articles homonymes, voir Juda. Pour un article plus général, voir Israël antique. Royaume de Judaמַמְלֶכֶת יְהוּדָה 931 av. J.-C. – 586 av. J.-C. Localisation du Royaume de Juda (en jaune).Informations générales Capitale Jérusalem Langue(s) Hébreu Religion Culte de YHWH Histoire et événements 930 av. J.-C. Fondation 609 av. J.-C. mort de Josias à Megiddo 2 adar 597 av. J.-C. prise de Jérusalem par les Babyloniens 586 av. J.-C. Siège de Jérus...

 

Artikel ini perlu dikembangkan agar dapat memenuhi kriteria sebagai entri Wikipedia.Bantulah untuk mengembangkan artikel ini. Jika tidak dikembangkan, artikel ini akan dihapus. artikel ini perlu dirapikan agar memenuhi standar Wikipedia. Tidak ada alasan yang diberikan. Silakan kembangkan artikel ini semampu Anda. Merapikan artikel dapat dilakukan dengan wikifikasi atau membagi artikel ke paragraf-paragraf. Jika sudah dirapikan, silakan hapus templat ini. (Pelajari cara dan kapan saatnya untu...

 

« Poutou » redirige ici. Pour les autres significations, voir Poutou (homonymie). Philippe Poutou Philippe Poutou en 2020. Fonctions Conseiller municipal de Bordeaux En fonction depuis le 28 juin 2020(3 ans, 9 mois et 5 jours) Élection 28 juin 2020 Maire Pierre Hurmic Conseiller métropolitain de Bordeaux Métropole En fonction depuis le 28 juin 2020(3 ans, 9 mois et 5 jours) Élection 28 juin 2020 Président Alain Anziani Biographie Date de naissan...

Vous lisez un « article de qualité » labellisé en 2007. Si ce bandeau n'est plus pertinent, retirez-le. Cliquez ici pour en savoir plus. Cet article ne cite pas suffisamment ses sources (avril 2021). Si vous disposez d'ouvrages ou d'articles de référence ou si vous connaissez des sites web de qualité traitant du thème abordé ici, merci de compléter l'article en donnant les références utiles à sa vérifiabilité et en les liant à la section « Notes et référence...

 

يفتقر محتوى هذه المقالة إلى الاستشهاد بمصادر. فضلاً، ساهم في تطوير هذه المقالة من خلال إضافة مصادر موثوق بها. أي معلومات غير موثقة يمكن التشكيك بها وإزالتها. (أغسطس 2023)   لمعانٍ أخرى، طالع ماركوس (توضيح). ماركوس (بالإسبانية: Rafael Sebastián Guillén Vicente)‏  معلومات شخصية الميلاد...

 

Shinkansen seri 0Shinkansen seri 0 berjalan melintasi Stasiun Fukuyama di jalur Sanyo Shinkansen, JR West pada 18 Oktober 2008Beroperasi1 Oktober 1964; 59 tahun lalu (1964-10-01) – 14 Desember 2008; 15 tahun lalu (2008-12-14)PembuatHitachi, Kawasaki Sharyo, Kinki Sharyo, Kisha Seizo, Nippon Sharyo, Tokyu Car CorporationTahun pembuatan1963–1986Tahun rehabilitasi1990–1998Tahun diafkirkan2000–2008[butuh rujukan]Jumlah sudah diproduksi3,216 kereta[butuh k...

この記事は検証可能な参考文献や出典が全く示されていないか、不十分です。出典を追加して記事の信頼性向上にご協力ください。(このテンプレートの使い方)出典検索?: コルク – ニュース · 書籍 · スカラー · CiNii · J-STAGE · NDL · dlib.jp · ジャパンサーチ · TWL(2017年4月) コルクを打ち抜いて作った瓶の栓 コルク(木栓、�...

 

Pour les articles homonymes, voir Metaxás. Andréas Metaxás Ανδρέας Μεταξάς Fonctions Premier ministre de Grèce 15 septembre 1843 – 11 mars 1844(5 mois et 25 jours) Monarque Othon Ier Prédécesseur Othon Ier Successeur Konstantínos Kanáris Biographie Date de naissance 1786 Lieu de naissance Céphalonie (république de Venise) Date de décès 19 septembre 1860 Lieu de décès Athènes (royaume de Grèce) Nationalité Grecque Parti politique Parti russe Professi...

 

Museo Nacional Centro de Arte Reina Sofía (2005) di Madrid Monolith untuk Expo.02 (2002) di Swiss Zlatý Anděl (2001) di Praha Culture and Convention Center (2000) di Lucerne Dentsu Building (1998) di Tokyo Jean Nouvel (lahir 12 Agustus 1945) adalah seorang arsitek Prancis. Nouvel belajar di École des Beaux-Arts di Paris dan anggota pendiri Mars 1976 dan Syndicat de l'Architecture. Ia telah memperoleh sejumlah penghargaan sepanjang kariernya, termasuk Penghargaan Aga Khan untuk Arsitektur ...

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada Oktober 2022. Terdapat beberapa tafsir dari rujukan Alkitab untuk Elia sebagai orang Tisbe. Orang Tisbe adalah sebuah demonim yang disematkan kepada Nabi Elia dalam Perjanjian Lama (1 Raja–Raja 17:1, 1 Raja–Raja 21:17–28, 2 Raja–Raja 1:3–8 dan 2 Raja–Raj...

 

Labour InternationalAbbreviationLIMembership 2000 (2023)ChairFiona UrquhartParent organisationLabour PartyWebsitewww.labourinternational.net Labour International is an organisation for members of the Labour Party who live outside the United Kingdom.[1] It is recognised by the National Executive Committee as a constituency Labour Party.[2] The purpose of the organisation is to represent Labour members who live abroad, whether temporarily or permanently; to help maximise the La...

 

Spatially explicit study of lakes, streams, and wetlands as they interact with landscapes Landscape limnology is the spatially explicit study of lakes, streams, and wetlands as they interact with freshwater, terrestrial, and human landscapes to determine the effects of pattern on ecosystem processes across temporal and spatial scales. Limnology is the study of inland water bodies inclusive of rivers, lakes, and wetlands; landscape limnology seeks to integrate all of these ecosystem types. The...

Stasiun Shimonoshō下庄駅駅Stasiun ShimonoshōLokasi578 Shimonoshō, Kameyama, Mie(三重県亀山市下庄町578)JepangOperatorJR CentralJalurJalur Utama KiseiSejarahDibuka1891PenumpangFY2010354 per hari Sunting kotak info • L • BBantuan penggunaan templat ini Stasiun Shimonoshō (下庄駅code: ja is deprecated , Shimonoshō-eki) adalah sebuah stasiun kereta api di Tsu, Prefektur Mie, yang dioperasikan oleh Central Japan Railway Company (JR Central). Stasiun tersebut b...

 

American historian and journalist (1890–1971) Allan NevinsBornJoseph Allan Nevins(1890-05-20)May 20, 1890Camp Point, Illinois, U.S.DiedMarch 5, 1971(1971-03-05) (aged 80)San Mateo, California, U.S.Alma materUniversity of Illinois (MA)SpouseMary Fleming RichardsonScientific careerInstitutionsColumbia UniversityDoctoral studentsBernard BellushMargaret ClappLouis FillerPhilip S. FonerCarlton C. QualeyJames A. Rawley Joseph Allan Nevins[1] (May 20, 1890 – March 5, 1971) was ...

 

Questa voce o sezione sull'argomento Architettura è priva o carente di note e riferimenti bibliografici puntuali. Sebbene vi siano una bibliografia e/o dei collegamenti esterni, manca la contestualizzazione delle fonti con note a piè di pagina o altri riferimenti precisi che indichino puntualmente la provenienza delle informazioni. Puoi migliorare questa voce citando le fonti più precisamente. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento.  Bene protetto dall'UNESCOLe Strade ...

Genocide of native indigenous inhabitants of a territory The neutrality of this article is disputed. Relevant discussion may be found on the talk page. Please do not remove this message until conditions to do so are met. (June 2024) (Learn how and when to remove this message) A request that this article title be changed to Genocide of indigenous peoples is under discussion. Please do not move this article until the discussion is closed. Part of a series onGenocideof Indigenous peoples I...

 

Alex PowerAlex tra i membri della Fondazione Futuro, a fianco della Donna Invisibile UniversoUniverso Marvel Nome orig.Alexander Power AutoriLouise Simonson June Brigman EditoreMarvel Comics 1ª app.agosto 1984 1ª app. inPower Pack (vol. 1[1]) n.1 1ª app. it.novembre 1990 1ª app. it. inX-Marvel n.9 Caratteristiche immaginariePoteri Assorbimento e rilascio di energia Controllo della gravità Volo Controllo su massa e dimensioni Telecinesi Alex Power è un person...