Brittiläinen yksikköjärjestelmä (engl.British Imperial System) on Isossa-Britanniassa ja monissa muissa kansainyhteisön maissa vanhastaan käytössä ollut mittayksikköjärjestelmä. Siihen perustuu suurelta osin myös muun muassa Yhdysvalloissa käytössä oleva yksikköjärjestelmä (U.S. Customary System), jossa kuitenkin nesteiden tilavuusyksiköt ovat samannimisiä, mutta hieman erisuuria kuin brittiläisessä järjestelmässä.
Brittiläinen järjestelmä on kehittynyt nykyiselleen vähitellen vuosisatojen kuluessa. Sen yksiköt on alkujaan määritelty toisistaan riippumatta, usein ihmisruumiin osien mukaisesti, mutta nykyisin ne on standardoitu niin, että saman suureen yksikköjen suhteet ovat kokonaislukuja, joskaan eivät kymmenjärjestelmän mukaisia. Koska nykyisin on lisäksi määritelty, että jaardi on tarkalleen 0,9144 metriä ja naula tarkalleen 453,59237 grammaa[1], voidaan muidenkin brittiläisten yksiköiden suuruudet SI-yksikköinä ilmoittaa tarkasti.
Nykyisin ollaan brittiläistä järjestelmää käyttävissä maissakin vähitellen siirtymässä SI-järjestelmään osittain brittiläisten yksiköiden hankalien muuntokertoimien, osittain kansainvälisten yhteyksien vuoksi. Monissa yhteyksissä vanhoja yksiköitä kuitenkin edelleen käytetään. Muutamat niistä ovat kansainvälisestikin laajassa käytössä. Maaöljyä mitataan kansainvälisessä kaupassa barreleina ja kultaatroy-unsseina.
Varsinkin maatalousmaan pinta-alan yksikkönä käytetään myös eekkeriä (engl.acre). Yksi eekkeri on 10 neliöchainia[2] eli 4 840 neliöjaardia = 4 046,856422 m2 eli noin 0,405 hehtaaria. Eekkeri on sellaisen suorakulmion pinta-ala, jonka pitkän sivun pituus on yksi furlong ja lyhyen yksi chain. Yksi square furlong on siis 10 eekkeriä.
Tilavuusyksiköt
Tilavuusyksikköinä voidaan käyttää pituusyksiköiden kuutioita. Suurempia kuin kuutiojaardia ei kuitenkaan juuri käytetä.
Laivojen tilavuuden yksikkö, rekisteritonni, on 100 kuutiojalkaa eli 2,83164846592 m3.[2]
Vetomitat
Nestemäisille ja toisinaan kiinteillekin aineille käytetään edellisistä poikkeavia mittayksiköitä, ns. vetomittoja. Ne ovat kuitenkin eri suuria brittiläisessä ja amerikkalaisessa järjestelmässä. Perustana on kummassakin maassa gallona. Britanniassa gallona on määritelty 10 vesinaulan tilavuudeksi. Nykyisin määritelmää on tarkennettu niin, että kyseessä on 10 naulan tilavuus tietyssä lämpötilassa ja paineessa, jossa sen tiheys SI-yksikköinä on 0,998 859 g/ml.[3] Britanniassa samoja yksiköitä käytetään myös kiinteille aineille. Yhdysvalloissa käytetään nesteille vanhempaa järjestelmää, jossa gallona on määritelty tarkalleen 231 kuutiotuumaksi.[1][3] Kiinteille aineille käytetään suurelta osin saman nimisiä, mutta hieman suurempia yksiköitä, jotka on määritelty siten, että bushel on tarkalleen 2 150,42 kuutiotuumaa.[1]. Näin ollen brittiläinen gallona on noin 4,5461 litraa,[2] amerikkalainen gallonan nestemitta tarkalleen 3,785 411 784 litraa ja kiinteiden aineiden gallona noin 4,404 883 770 86 litraa.[4]
Näitä on käytetty sekä massan että painon ja sen mukaisesti muunkin voiman yksikköinä. Voiman yksikkönä ne tarkoittavat voimaa, jolla maa vetää puoleensa vastaavan yksikön suuruista massaa. Arkielämässä ei yleensä ole merkitystä sillä, käsitetäänkö ne massan vai painon yksiköiksi, mutta tieteessä ero on tärkeä, samoin myös muodostettaessa johdannaisyksiköitä esimerkiksi energialle, teholle ja paineelle. Brittiläisessä absoluuttisessa järjestelmässä (British absolute system) naula on määritelty massayksiköksi, varsinkin insinöörien käyttämässä gravitaatiojärjestelmässä (British gravitational system) sitä vastoin voimayksiköiksi[7].
Muutamille tavaralajeille käytetään kuitenkin näistä poikkeavia yksiköitä. Tärkeimmät niistä ovat apteekkitavaroiden ja jalometallien yksiköt. Molemmissa perusyksikkönä on grain, joka on 1/7000 naulaa[8] (64,79891 mg). Myös apteekkarin unssi on yhtä suuri kuin kullan yksikkönä käytetty troy-unssi, mutta muuten yksiköt poikkeavat toisistaan.
Brittiläiseen yksikköjärjestelmään liittyvä mekaanisen energian yksikkö on jalkanaula (engl.foot-pound). Se on energiamäärä, joka tarvitaan yhden naulan painon nostamiseksi yhden jalan korkeuteen, ja se on 1,35581795 joulea.[10]Lämpöenergian yksikkö, British thermal unit, BTU on lämpömäärä, joka tarvitaan lämmittämään yksi naula vettä yhden Fahrenheit-asteen verran, noin 1,06 kilojoulea.[11]
Tehon yksikkönä käytetty brittiläinen hevosvoima on teho, jolla voidaan nostaa 33 000 naulan massa nopeudella 1 jalka minuutissa; se on 745,699872 W wattia eli hieman suurempi kuin muissa maissa käytetty hevosvoima, joka on noin 735,5 wattia.