Bonthen piirikunta (engl. Bonthe district) on yksi neljästä Sierra Leonen Eteläisen maakunnan piirikunnasta, aluehallinnon toisen tason alueesta. Sen pinta-ala on 3 468 neliökilometriä. Piirikunta rajautuu lounaassa Atlantin valtamereen ja kaakossa Liberiaan. Pohjoisessa naapurina on Moyamban, koillisessa Bon ja kaakossa Pujehunin piirikunta. Bonten piirikuntaan kuuluu useita mantereen lähellä sijaitsevaa saarta. Suurin kaupunki on Sherbron saarella sijaitseva Bonthe (9 975 as., 2015). Piirikunnan hallintokeskus on Mattru Jongin kaupunki (lyhyesti Matru).[4][1] Muista kaupungeista mainittakoon Gbangbama.[5]
Piirikunnan väkiluku on kehittynyt runsaan 50 vuoden aikana seuraavasti: 80 139 as. (1963), 87 561 as. (1974), 105 007 as. (1985), 139 687 as. (2004) ja 200 730 asukasta (VL2015). Vuonna 2015 Bonthen piirikunnassa asui 2,8 prosenttia Sierra Leonen väestöstä.[2] Väestö koostuu pääosin mendeistä ja sherbroista, joista jälkimmäiset ovat seudun alkuperäisväestöä. Sadekausi ajoittuu touko-marraskuulle ja sinä aikana sataa keskimäärin 168 päivänä yhteensä 3 660 millimetriä. Maatalous ja kalastus ovat väestön keskeisimmät elinkeinot.[4]
Päällikkökunnat
Piirikunta on jaettu paikallishallintoa varten 12 päällikkökuntaan (engl. chiefdom) tai kaupunkialueeseen, jotka ovat:[2][6][4]
Päällikkökunta[2][6]
|
Väkiluku (VL2015)[2]
|
Hallinnollinen keskus[6]
|
Bendu-Cha |
&&&&&&&&&&&07009.&&&&007 009 |
Bendu
|
Bonthe (kaupunki) |
&&&&&&&&&&&09975.&&&&009 975 |
Bonthe
|
Bum |
&&&&&&&&&&024031.&&&&0024 031 |
Madina
|
Dema |
&&&&&&&&&&&07512.&&&&007 512 |
Tissana
|
Imperri |
&&&&&&&&&&033772.&&&&0033 772 |
Gbangbama
|
Jong |
&&&&&&&&&&033524.&&&&0033 524 |
Mattru Jong (Matru)
|
Kpanda Kemo |
&&&&&&&&&&010442.&&&&0010 442 |
Motuo
|
Kwamebai Krim |
&&&&&&&&&&014436.&&&&0014 436 |
Benduma
|
Nongoba Bullom |
&&&&&&&&&&019747.&&&&0019 747 |
Gbap
|
Sittia |
&&&&&&&&&&021815.&&&&0021 815 |
Yonni
|
Sogbini |
&&&&&&&&&&010949.&&&&0010 949 |
Tihun
|
Yawbeko |
&&&&&&&&&&&07518.&&&&007 518 |
Talia
|
Lähteet