Berenike (Egypti)

Berenike
Βερενίκη
Piirros Bereniken paikasta ja raunioista. James Raymond Wellsted, 1838.
Piirros Bereniken paikasta ja raunioista. James Raymond Wellsted, 1838.
Sijainti

Berenike
Koordinaatit 23°54′37″N, 35°28′25″E
Valtio Egypti
Paikkakunta Ras Banas (Baranees), Marsa Alam, Al-Bahr al-Ahmar
Historia
Tyyppi kaupunki
Ajanjakso 275 eaa.–500-luku jaa.
Huippukausi 200-luku eaa.–200-luku jaa.
Kulttuuri antiikki
Valtakunta Ptolemaiosten valtakunta
Rooman valtakunta
Bysantin valtakunta
Alue Egypti
Aiheesta muualla

Berenike Commonsissa

Berenike (m.kreik. Βερενίκη, Berenikē, lat. Berenice, egypt. Šꜣs-ḥrt) eli Berenike Troglodytike (m.kreik. Βερενίκη ἡ Τρωγλοδυτική, Berenikē hē Trōglodytikē, lat. Berenice Troglodytica) oli antiikin aikainen kaupunki Egyptissä.[1][2][3][4] Se oli Punaisenmeren alueen merkittävin kauppasatama 200-luvulta eaa. aina 500-luvulle jaa. saakka, ja sieltä käytiin kauppaa erityisesti eteläisempään Afrikkaan, Arabiaan ja Intiaan.[5]

Maantiede

Bereniken kaupunki sijaitsi Egyptin Punaisenmeren puoleisella rannikolla eli kyseisen meren länsirannalla suunnilleen samalla korkeudella kuin Syene lännempänä Niilin varrella, suunnilleen Kravun kääntöpiirin kohdalla.[1] Nykyisin paikka on lähellä Ras Banasia[3] noin 800 kilometriä etelään Suezilta ja noin 300 kilometriä itään Assuanista.[6] Kaupunki oli rakennettu suojaisan luonnonsatamalahden pohjukkaan. Sitä suojasi vallitsevilta pohjoistuulilta suuri niemi. Lahti tunnettiin latinaksi nimellä Sinus Immundus.[1][6]

Bereniken länsipuolella kulki korkeahko vuorijono, joka erotti sen alueen muusta Egyptistä. Kaupunki oli rakennettu suhteellisen kapealle rannikkokaistalle vuorten ja meren välissä. Vuorilla kaupungin lähellä oli smaragdikaivoksia. Bereniken satama oli luonnostaan vaatimaton, mutta sitä parennettiin keinotekoisesti.[1] Berenikeen johti merkittävä tie sisämaassa Niilin varrella sijainneesta Koptoksesta. Se kulki Egyptin itäisen aavikon poikki ja sen pituus oli 258 roomalaista mailia eli noin 382 kilometriä, mikä tekee noin 11 päivän matkan. Plinius vanhempi ja Itinerarium Antonini Augusti luettelevat karavaaniasemat (hydreumata) reitin varrella.[1][7]

Bereniken paikka satelliittikuvassa.

Kaupunkia ei tule sekoittaa Punaisenmeren rannikon muihin (tai antiikin ajan muihin) Berenike-nimisiin kaupunkeihin.[1][8][9][10]

Historia

Bereniken kaupunki perustettiin hellenistisellä kaudella vuonna 275 eaa., oletettavasti korottamalla paikalla aiemmin ollut kylä kaupungiksi. Sen perusti Ptolemaios II, joka nimesi sen äitinsä Berenike I:n kunniaksi.[1][6] Kaupungin asukkaasta käytettiin etnonyymejä Berenikeus (Βερενικεύς) ja Berenikiadēs (Βερενικιάδης), feminiinissä Berenikeia (Βερενίκεια).[1]

Kaupungin perustamisen syyksi mainitaan se, että Ptolemaiokset tarvitsivat norsuja Seleukidien Syyrian vastaisia sotia varten. Niitä tuotiin meritse etelämpää Aithiopiasta, sillä Seleukidit estivät norsujen tuonnin Intiasta. Kaupungin paikan määräsi paitsi sen sopivuus satamaksi myös se, että merenkulun vaarallisuuden vuoksi satama haluttiin mahdollisimman etelään Egyptin hallussa olleella rannikolla. Norsut kuljetettiin kaupunkiin meritse erityisillä kuljetusaluksilla (elefantagoi).[6]

Kaupunki kukoisti paitsi Ptolemaiosten suosion ja turvallisen satamansa vuoksi myös siksi, että sinne Koptoksesta johtanut tie teki siitä yhdessä Myos Hormoksen kanssa tärkeimmän kauppasataman toisaalta Egyptin ja Aithiopian väliselle kaupalle ja toisaalta Syyrian ja Intian väliselle kaupalle.[1] Kaupungin väkiluvuksi on arvioitu suurimmillaan noin 10 000.[1]

Piirros Berenikestä löydetyistä temppelin raunioista. James Raymond Wellsted, 1838.

Berenike oli merkittävä kauppakaupunki edelleen roomalaisella kaudella, jolloin sen kautta kuljetettiin itämaista kauppatavaraa Aleksandriaan ja edelleen Roomaan.[6] Roomalaisella kaudella kaupunki muodosti jonkinlaisen oman hallintoalueen, jonka prefektistä käytettiin nimitystä praefectus (montis) Berenicidis.[1] Kaupunki taantui 200-luvulta jaa. lähtien, jolloin levottomaksi muuttunut aika vei pohjan pitkän matkan kaupalta.[6] Se säilyi kuitenkin olemassa aina 500-luvulle saakka.[5][11]

Kaupungin paikka tunnistettiin jo 1600-luvulla ja sen tutkimukset alkoivat 1800-luvulla. Varsinaisia arkeologisia kaivauksia paikalla on tehty vuodesta 1994 lähtien. Vuosina 1994–2001 niitä suorittivat yhdysvaltalaiset ja hollantilaiset arkeologit ja vuodesta 2008 yhdysvaltalaiset yhdessä puolalaisten arkeologien kanssa.[12][13]

Rakennukset ja löydökset

Tutkimuksissa kaupungin kooksi on arvioitu pohjois-eteläsuunnassa noin 490 metriä ja itä-länsisuunnassa noin 610 metriä.[1] Kaupungin paikalta on löydetty muun muassa pieni egyptiläistyylinen Serapeion eli Serapikselle omistettu temppeli, jonka koko on ollut noin 31 × 13 metriä. Sen seinät oli koristeltu kreikkalaistyylisillä reliefeillä sekä hieroglyfeillä.[1][12][14]

Löydöksiin kuuluu myös muun muassa muita pyhäkköjä ja rakennuksia[15][16] sekä hautoja[17] ja laajoista kauppayhteyksistä kertovaa esineistöä.[15] Myös Koptokseen johtaneen tien varren karavaaniasemista on löydetty joitakin jäänteitä.[1]

Lähteet

  1. a b c d e f g h i j k l m n Smith, William: ”Berenice (1)”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. Berenice/Berenike Pleiades. Viitattu 19.10.2020.
  3. a b Berenike (Red Sea) 26 Arab Saleh (Baranees) - Βερενίκη ToposText. Viitattu 19.10.2020.
  4. Strab. xvi. p.770, xvii. p. 815; Plin. Nat. 6.23, 26, 29, 33; Steph. B. sub voce Arrian. Peripl. M. Rub.; Itin. Antonin. p. 173f.; Epiphan. Haeres. 66.1.
  5. a b Introduction The Berenike Project. ArchBase. Viitattu 19.10.2020.
  6. a b c d e f Brief history of Berenike The Berenike Project. ArchBase. Viitattu 19.10.2020.
  7. Plinius vanhempi: Naturalis historia 6.23; Itinerarium Antonini Augusti 172–.
  8. Smith, William: ”Berenice (2)”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  9. Smith, William: ”Berenice (3)”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  10. Smith, William: ”Berenice (4)”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  11. Present situation of the site The Berenike Project. ArchBase. Viitattu 19.10.2020.
  12. a b Excavation history The Berenike Project. ArchBase. Viitattu 19.10.2020.
  13. The Berenike Project ArchBase. Viitattu 19.10.2020.
  14. Hense, Martin: The Great Temple of Berenike OpenEdition Books. Viitattu 19.10.2020.
  15. a b Berenike 1994-1999 The Berenike Project. ArchBase. Viitattu 19.10.2020.
  16. Hughes, Robert E.: Religions in Berenike The Berenike Project. ArchBase. Viitattu 19.10.2020.
  17. Kennedy, Shanna: Ring cairn graves at Berenike, burials of the Blemmyes? The Berenike Project. ArchBase. Arkistoitu 5.10.2018. Viitattu 19.10.2020.

Aiheesta muualla

Read other articles:

Plakat ke-96 dari Ernst Haeckel, menampilkan beberapa invertebrata laut. Invertebrata laut adalah invertebrata yang tinggal di habitat laut. Invertebrata adalah sebuah istilah payung yang meliputi semua hewan selain anggota vertebrata dari filum Chordata. Rujukan List of Animal Phyla Wikimedia Commons memiliki media mengenai Marine invertebrates.

 

Not to be confused with Australian Document of Identity. Australian Certificate of IdentityThe front cover of an Australian biometric Certificate of IdentityTypeTravel documentIssued by AustraliaPurposeInternational travel documentEligibilityNon-Australian citizensExpirationMaximum of 3 years The Australian Certificate of Identity (COI) is a biometric travel document issued by the Department of Foreign Affairs and Trade to individuals who are not Australian citizens and are about to leav...

 

Questa voce o sezione sull'argomento edizioni di competizioni calcistiche non cita le fonti necessarie o quelle presenti sono insufficienti. Puoi migliorare questa voce aggiungendo citazioni da fonti attendibili secondo le linee guida sull'uso delle fonti. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. Questa voce sull'argomento stagioni delle società calcistiche italiane è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Segui i suggerimenti de...

Vincenzo Italiano Italiano con il Padova nel 2011 Nazionalità  Italia Altezza 175 cm Peso 67 kg Calcio Ruolo Allenatore (ex centrocampista) Squadra  Fiorentina Termine carriera 4 maggio 2014 - giocatore Carriera Giovanili 19??-1993 Ribera Squadre di club1 1993-1994 Partinicaudace6 (0)1994-1996 Trapani7 (0)1996-2005 Verona196 (21)[1]2005 Genoa9 (0)2005-2007 Verona52 (3)2007-2009 Chievo72 (9)2009-2012 Padova79 (9)[2]2012-2013 P...

 

Guam vehicle license plates GuamCurrent seriesSloganTano Y ChamorroSize12 in × 6 in30 cm × 15 cmMaterialAluminumSerial formatAB 1234(coded by municipality)IntroducedFebruary 27, 2009 (2009-02-27)HistoryFirst issued1916 (1916)vte The U.S. unincorporated territory of Guam first required its residents to register their motor vehicles and display license plates in 1916. In 1956, the United States, Canada, and Mexico came to an agreement with the...

 

Cet article est une ébauche concernant l’Amérique précolombienne, le Mexique et l’éducation. Vous pouvez partager vos connaissances en l’améliorant (comment ?) selon les recommandations des projets correspondants. Glyphe nahuatl représentant un calmecac (codex Mendoza, recto du folio 61). Le calmecac (mot nahuatl signifiant « alignement de maisons », composé de « calli », « maison », et « mecatl », « lien »)[1] ét...

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada November 2022. Hisayasu Nagata永田 寿康 Anggota Dewan Perwakilan JepangMasa jabatan1999 – 31 Maret 2006Daerah pemilihanPrefektur Chiba Informasi pribadiLahir(1969-09-02)2 September 1969Nagoya, AichiMeninggal3 Januari 2009(2009-01-03) (umur 39)Keb...

 

Disease characterized by rapid swelling Medical conditionAngioedemaOther namesAngiooedema, Quincke's edema, angioneurotic edemaAllergic angioedema: this child is unable to open his eyes due to the swelling.SpecialtyAllergy and immunology, emergency medicineSymptomsArea of swelling[1]Usual onsetMinutes to hours[1]TypesHistamine mediated, bradykinin mediated[1]Risk factorsFamily history[2]Diagnostic methodBased on symptoms[2]Differential diagnosisAnaphyla...

 

Elections to the Massachusetts Senate 1908 Massachusetts Senate elections ← 1907 November 4, 1908 1909 → All 40 seats in the Massachusetts Senate21 seats needed for a majority   Majority party Minority party   Party Republican Democratic Seats won 34 6 Seat change 3 3 Popular vote 294,676 175,085 Percentage 60.6% 36.0% Elections in Massachusetts General 1942 1944 1946 1948 1950 1952 1954 1956 1958 1960 1962 1964 1966 1970 1974 1978 1982 1986 1990...

English cricketer (1852–1899) Billy BarnesBarnes in 1893Personal informationFull nameWilliam BarnesBorn(1852-05-27)27 May 1852Sutton-in-Ashfield, NottinghamshireDied24 March 1899(1899-03-24) (aged 46)Mansfield Woodhouse, NottinghamshireBattingRight-handedBowlingRight-arm fast-mediumRoleAll rounderInternational information National sideEnglandTest debut (cap 21)6 September 1880 v AustraliaLast Test12 August 1890 v Australia Domestic team information Yea...

 

Two 19th-century state conventions in the United States The 1849 handwritten copies of the Constitution of California in both English and Spanish. The California Constitutional Conventions were two separate constitutional conventions that took place in California during the nineteenth century which led to the creation of the modern Constitution of California. The first, known as the 1849 Constitutional Convention of Monterey, held in September and October 1849 in advance of California attaini...

 

July 4–5, 2019, earthquakes in California 2019 Ridgecrest earthquakesRidgecrestLos AngelesBakersfieldLas VegasSacramentoSan DiegoTijuanaUTC time  A: 2019-07-04 17:33:49 B: 2019-07-05 11:07:53 C: 2019-07-06 03:19:52 D: 2020-06-04 01:32:11ISC event  A: 616217956 B: 616043696 C: 616203758USGS-ANSS  A: ComCat B: ComCat C: ComCat D: ComCatLocal date  A: July 4, 2019 (2019-07-04) B: ...

В Википедии есть статьи о других людях с фамилией Курье. Поль-Луи Курье Дата рождения 4 января 1772(1772-01-04)[1][2][…] Место рождения Париж, Королевство Франция Дата смерти 10 апреля 1825(1825-04-10)[1][2][…] (53 года) Место смерти Эндр и Луара, Центр — Долина Луары, метро...

 

53rd weekly Torah portion The beginning of Parashat Haazinu, Deuteronomy 32:1–4, as it appears in a Torah scroll Haazinu, Ha'azinu, or Ha'Azinu (הַאֲזִינוּ‎—Hebrew for listen when directed to more than one person, the first word in the parashah) is the 53rd weekly Torah portion (פָּרָשָׁה‎, parashah) in the annual Jewish cycle of Torah reading and the 10th in the Book of Deuteronomy. It constitutes Deuteronomy 32:1–52. The parashah sets out the Song of Mos...

 

École supérieure des technologies industrielles avancéesHistoireFondation 1985 (création)1996 (ESTIA)2017 (statut actuel)StatutType Établissement d'enseignement supérieur consulaire (EESC)Forme juridique Autre personne morale de droit privé (d)Président Patxi ElissaldeDevise « Des métiers d'avenir dans le monde entier »Membre de CGE, CDEFI, Aerospace Valley, Groupe ISAESite web www.estia.frChiffres-clésÉtudiants 723 (en 2017)Enseignants 45Enseignants-chercheurs 30 (dont...

Questa voce sugli argomenti Nazionali di calcio e beach soccer è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Questa voce sull'argomento sport in Spagna è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Spagna Uniformi di gara Casa Trasferta Sport Beach soccer ConfederazioneUEFA Codice FIFASPA SoprannomeHispanos Selezionatore Christian Méndez Ranking FIFA5º Campionato mondiale di beach soccer Partecipazioni14 ...

 

Mekanisme pinositosis(tengah). Pinositosis (peminuman seluler) merupakan salah satu jenis endositosis di mana sel meneguk tetesan fluida ekstraseluler dalam vesikula kecil.[1] Karena salah satu atau seluruh zat terlarut yang larut dalam tetesan tersebut dimasukkan ke dalam sel, pinositosis tidak bersifat spesifik dalam substansi yang ditranspornya.[1] Sebaliknya, endositosis yang diperantarai reseptor bersifat sangat spesifik karena adanya reseptor berupa ligan yang hanya teri...

 

PDS 70 Cakram protoplanet PDS 70 dengan planet baru PDS 70b (kanan) Data pengamatan Epos J2000      Ekuinoks J2000 Rasi bintang Sentaurus Asensio rekta  14j 08m 10.15451d[1] Deklinasi  -41° 23′ 52.5766″[1] Magnitudo tampak (V) 12[2] Ciri-ciri Kelas spektrum K5[3] Indeks warna U−B 0.71[4] Indeks warna B−V 1.06[4] AstrometriKecepatan radial (Rv)3.13[1]...

Type of skepticism relating to religion Religious skepticism is a type of skepticism relating to religion. Religious skeptics question religious authority and are not necessarily anti-religious but rather are skeptical of either specific or all religious beliefs and/or practices. Socrates was one of the most prominent and first religious skeptics of whom there are records; he questioned the legitimacy of the beliefs of his time in the existence of the Greek gods. Religious skepticism is not t...

 

Juillet 1898 Nombre de jours 31 Premier jour Vendredi 1er juillet 18985e jour de la semaine 26 Dernier jour Dimanche 31 juillet 18987e jour de la semaine 30 Calendrier juillet 1898 Sem Lu Ma Me Je Ve Sa Di 26 1er 2 3 27 4 5 6 7 8 9 10 28 11 12 13 14 15 16 17 29 18 19 20 21 22 23 24  30 25 26 27 28 29 30 31 1898 • Années 1890 • XIXe siècle Mois précédent et suivant Juin 1898 Août 1898 Juillet précédent et suivant Juillet 1897 Juillet 1899 Chronologies par z...