PROFILPELAJAR.COM

Beloselski-Belozerskin palatsi
Osoite	Nevski prospekt 41
Sijainti	Pietari, Venäjän federaatio
Koordinaatit	59°55′57″N, 030°20′40″E
Valmistumisvuosi	1848
Suunnittelija	Andrei Stackenschneider
Rakennuttaja	ruhtinatar Jelena Pavlovna Beloselskaja-Belozerskaja-Kotšubei
Omistaja	Pietarin kaupunki
Runkorakenne	tiili
Julkisivumateriaali	rappaus
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
	Infobox OKNimi-testi OK

Beloselski-Belozerskin palatsi on palatsimainen rakennus Pietarissa. Se sijaitsee Fontanka-joen ja pääkatu Nevski prospektin risteyskohdassa. Palatsi on rakennettu vuosina 1846-1848.^[1]

Rakennushistoria

Vuonna 1797 ruhtinatar Anna Grigorijevna Beloselskaja (1773-1846) osti pienen kivitalon Nevski prospektin ja Fontanka-joen kulmassa, jonka omisti I. A. Nariskin. 1800-luvun alussa arkkitehti Fjodor Demertsov puratti sen ja rakensi paikalle uuden talon, jonka pääjulkisivu oli Nevski prospektille päin. Suunnittelupiirustukset eivät ole säilyneet, mutta uusklassismin tyyliin rakennettu talo on kuvattuna Maxim Vorobjovin tekemässä säilyneessä piirustuksessa.^[2]

Palatsin tontilla oli pieni kivitalo, jota laajennettiin arkkitehti Andrei Stackenschneiderin suunnitelmien mukaan. Rakennuttajana oli tontin 1700-luvun lopulla haltuunsa saanut Beloselski-Belozerskin ruhtinassuku. Suvun jäsenissä oli taiteentuntijoita ja keräilijöitä, niinpä runsain veistoskoristein, kultauksin ja silkkitapetein rokokoon tyyliin sisustetussa palatsissa oli suuri kokoelma länsimaista taidetta ja laaja kirjasto. Ulkoisesti rakennus edustaa uusbarokkia.^[1] Palatsi sai nykyisen ylellisen asunsa keisarinna Maria Fjodorovnan hovinaisen ja hovimestarinna, ruhtinatar Jelena Pavlovna Beloselskaja-Belozerskaja-Kotšubei os. Bibikova (1812–1888) omistusaikana, joka oli ruhtinas, kenraali Esper Alexandrovitš Beloselski-Belozerskin (1802–1846) huikentelevainen leski ja kuuluisa seurapiiriemäntä. Etelä-Uralin metallitehtaista peräisin olevan Beloselski-Belozersky -suvun varallisuuden lisäksi Jelena Pavlovna peri myös omaisuuden omalta suvultaan Bibikoveilta, joilla oli Uralilla kaivos- ja metalliyrityksiä. Hän päätti uudistaa ja uudelleenrakentaa palatsin oman makunsa mukaiseksi.

Hän puratti vanhan rakennuksen ja rakennutti uuden palatsin vuosina 1846–1848, jonka suunnitteli Nikolai I:n hoviarkkitehti Andrei Stackensneider. Tämän tehdäkseen ruhtinattaren täytyi anoa keisarilta lupa tilata suunnittelutyö. Palatsi oli ainoa Stackenscheiderin yksityinen toimeksianto Pietarissa.^[2]

Palatsin pihalle rakennettiin uusia varastorakennuksia. Talon ulkoasu ja sisustus muuttuivat radikaalisti. Stackenschneider pohjasi suunnittelutyönsä 1700-luvun venäläisen barokkiarkkitehtuuriin, kuten Stroganovin palatsiin ja Fontankalla sijaitsevaan Šeremetevin palatsiin. Hän käytti laajasti barokkiarkkitehtuurin julkisivujäsentelyä ja koristelutekniikoita: portiikkia, jossa on kolmeneljäsosa pylväät ja pilastereita, kaarevia päätykolmioita, monimutkaisia ikkunakehyksiä, joissa on veistoksellisia kartusseja ja pylväitä kannattelevia atlantteja. Terrakotasta tehdyt atlantit eli jättiläisiä kuvaavat hahmot julkisivuissa on tehty tanskalaisen kuvanveistäjä David Jensenin mallien mukaan.^[2]

Pääportaikon leveät portaat, jotka on rajattu monogrammeilla koristelluilla taotuilla kaiteilla, johtavat parvikerroksen huoneisiin. Portaikko on koristeltu pilastereilla, joissa on karyatideja. Kahdessa seinäsyvennyksessä on kynttelikköjä kannattelevia veistoshahmoja.^[2]

Kirjaston lukusalissa seinät on paneloitu puulla, jonka alareunassa on kullattua kaiverruskoristelua ja seinän yläosa on päällystetty vaalealla silkkikankaalla. Valkoisesta Carraran marmorista tehdyn takan yläpuolella on kohokuvana puttofiguureja sekä veistokoristeltu kultakehyksinen peili, jonka keskellä on koristeellinen maalauskenttä.^[2]

Pienessä kultaisessa salongissa, joka on violetin salongin, vihreän salongin ja valkoisen salongin tapaan sisustettu uusrokokootyyliin, seinät on verhottu damastilla. Ovissa ja ovenpäällyskentissä on 1700-luvun ranskalaisen koulukunnan maalauksia. Pienessä aulassa on ovenpäällyskentissä Van Loo-suvun taidemaalareitten ja 1700-luvun ranskalaisten mestareiden maalauksia. Kattopaneelit on muovailtu stukkokoristelulla ja koristeltu leikkiviä puttoja kuvaavilla maalauskentillä. Suuren eteisaulan (entinen taidegalleria) seinissä on leveät suorakaiteen muotoiset aukot, jotka on koristeltu karyatideilla.^[2]

Suvun metalli- ja kaivostoiminnan tuoton huononnuttua palatsi myytiin vuonna 1883 ja siirtyi vuonna 1884 keisariperheelle. Sinne muutti Aleksanteri II:n poika, suuriruhtinas Sergei Aleksandrovitš Romanov, joka oli juuri kihlautunut tulevan puolisonsa kanssa. Hän teetti palatsiin vuonna 1888 joitakin muutoksia lisäämällä slaavilaistyylisen kappelin ja laajan kirjastotilan. Nykyinen ulkoseinien punainen väritys on peräisin vuonna 1897 tehdyn julkisivun kunnostustyön ajalta.^[1]

Suuriruhtinas murhattiin vuonna 1905 ja leski Elisabet Fjodorovna perusti luostarin, ryhtyi nunnaksi vuonna 1909 sekä myi koko omaisuutensa.^[1] Palatsin hän testamenttasi kasvattipojalleen suuriruhtinas Dmitri Pavlovitš Romanoville.

Ensimmäisen maailmansodan aikana, tammikuusta 1916 tammikuuhun 1918, palatsi oli Anglo-Russian Hospital -sairaalan tukikohta, Britannian Punaisen Ristin vapaaehtoisvoimin toimiva sairaala, joka perustettiin hoitamaan venäläisiä sotilaita. Sen henkilökuntaan kuului brittiläisiä lääkäreitä ja sairaanhoitajia, ja sitä johtivat lady Muriel Paget ja lady Sybil Gray, jotka perustivat kenttäsairaalat myös Volyniaan, Bukovinaan ja Karpaatto-Ukrainaan.

Vallankumouksen jälkeen

Suuriruhtinas Dmitri Pavlovitš myi palatsin juuri ennen Venäjän helmikuun vallankumousta vuonna 1917. Kaksi vuotta myöhemmin se kansallistettiin, ja siellä toimi alueneuvosto vuoteen 1991 asti, jolloin se nimettiin kunnalliseksi kulttuurikeskukseksi.

Ruhtinatar Jelena Pavlovna Kotšubei, Franz Xaver Winterhalter 1860-luku

Palatsin kirjasto siirrettiin lokakuun 1917 vallankumouksen jälkeen suurimmaksi osaksi julkisen kirjastolaitoksen haltuun. Neuvostoaikana palatsia isännöi Kommunistisen puolueen piirikomitea.^[1]

Sisustus tuhoutui pahoin toisen maailmansodan aikana, ja entisöitiin alkuperäiseen asuunsa vuonna 1954. Palatsi ei ole museo, vaan on ollut kulttuurikäytössä, siellä järjestetään muun muassa kamarimusiikkikonsertteja. Siihen pääsee tutustumaan myös kiertokäynneillä.^[1]

2000-luku

Tulipalo syttyi palatsin katon sisäpuolella 28. helmikuuta 2012. Venäjän uutismedia, televisio ja turistit kertoivat tästä. Ilmeisesti vauriot saatiin hallintaan, ja ainoat vauriot olivat ullakolla ja palatsin pääkerrokset olivat vahingoittumattomat. Konsertteja ja erikoistapahtumia järjestetään edelleen palatsissa, kuten on ollut siitä lähtien, kun rakennus tuli Pietarin kaupungin omaisuudeksi.