Tämän artikkelin nimi saattaa olla virheellinen. Ehdotettu uusi nimi on Francesco Bartolomeo Rastrelli. Hänellä oli nuorempi veli, myös arkkitehti, jonka nimi on Bartolomeo Rastrelli. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Francesco Bartolomeo Rastrelli, kastenimi François-Nicolas^[2] (ven. Франческо Бартоломео Растрелли); (1697^[2]/1700 Pariisi, Ranskan kuningaskunta – n. 29. huhtikuuta 1771 Jelgava, Kuurinmaa tai Pietari, Venäjän keisarikunta) oli italialaissyntyinen, suurimman osan elämästään Venäjällä asunut arkkitehti. Hän oli vuosina 1738-1763 Venäjän keisarillisen hovin vanhempi hoviarkkitehti ja päähoviarkkitehti sekä Pietarin taideakatemian kunniajäsen. ^[3][2]

Hänen suunnittelemiaan barokkiarkkitehtuuria sekä rokokoota edustavia rakennuksia ovat muiden muassa Katariinan palatsi vuosina 1752–1757 ja Pietarin Talvipalatsi vuosina 1754–1762 sekä Pyhän Andreaksen kirkko vuosina 1748–1767 ja Marijinskyi-palatsi Kiovassa vuosina 1752–1870, Rundāles pils vuosina 1736–1740 ja 1764–1767 sekä Jelgavan palatsi vuosina 1738–1740 ja 1763–1772 Latviassa.^[2]

Hänen vanhempansa olivat firenzeläissyntyinen, Roomassa koulutuksensa saanut kuvanveistäjä ja arkkitehti Carlo Bartolomeo Rastrelli (1675–1744) ja Caterina Osmo. Francisco Bartolomeon nuoruusvuosistaan Pariisissa ei tiedetä paljoa, mutta hän todennäköisesti sai koulutuksensa isänsä työpajassa, joka teki töitä kuningas Ludvig XIV:lle. Rastrelli saapui Pietariin ensimmäistä kertaa äitinsä ja nuoremman veljensä Bartolomeon kanssa vuonna 1717. Hänen isänsä oli vuonna 1715 tehnyt kolmivuotisen sopimuksen arkkitehtina, kuvanveistäjänä ja lavastajana ja saapunut Pietari I Suuren kutsumana Pietariin avustajansa kanssa jo maaliskuussa 1716. Vuoden 1719 jälkeen Carlo Bartolomeon sopimusta ei enää jatkettu ja isän ja hänen kahden poikansa erottaminen asiakirjoissa on vaikeaa, koska heihin viitataan vain sukunimellä.^[2] Arkkitehti kutsui itseään asiakirjoissa ja allekirjoitti nimellä "Fransois de Rastrelli".^[1]

Hän teki mahdollisesti opintomatkoja ulkomaille 1720-luvulla, koska länsieurooppalaisen arkkitehtuurin kuten Versailles'n palatsin, arkkitehti Filippo Juvarran ja Roomassa sijaitsevan Accademia di San Lucan vaikutus hänen suunnitelmissa on selvästi näkyvissä.^[2] Hän vieraili pariin otteeseen Moskovassa 1740-luvun alussa, jossa hän tutustui perinteiseen venäläiseen arkkitehtuuriin.

Rastrellin palkkasi ensimmäisenä Venäjällä maanpaossa asunut moldovalainen prinssi Dimitrie Cantemir, joka rakennutti vuosina 1721−1727 itselleen ja suvulleen Kantemirin palatsin Pietariin. Nykyiseltä nimeltään rakennus on Gromovin talo Millionajakadulla, uudelleenrakennettu vuosina 1875−1877 ja toimii Venäjän merenkulku- ja kauppalaivastorekisterin päämajana.^[4]

Hänet nimitettiin hoviarkkitehdin virkaan vuonna 1730. Rastrellin työt saivat naishallitsijoiden suosion, ja hän säilytti virkansa keisarinna Annan (1730–1740) ja keisarinna Elisabetin (1741–1762) hallituskauden ajan. Vuonna 1738 hänet ylennettiin vanhemmaksi hoviarkkitehdiksi 1 200 ruplan vuosipalkalla ja virka-asunnolla entisessä Pietari I:n talvipalatsissa.^[2][3][1] Vuonna 1748 hän sai päähoviarkkitehdin viran 1 500 ruplan vuosipalkalla.^[1] Hän suunnitteli myös yksityisiä palatseja aatelisille hallitsijan erityisluvalla.^[2] Keisarinna myönsi arkkitehdille kenraalimajurin arvon ja Pyhän Annan ritarikunnan kunniamerkin.^[1]

Rastrellin viimeinen ja kunnianhimoisin projekti vuosina 1748–1757 oli Smolnan luostari Pietarissa, jonne keisarinna Elisabet oli aikonut vuonna 1741 vetäytyä nunnaksi loppuelämäkseen ennen valtaantuloaan. Suunnitellusta 140 metriä korkeasta kellotornista oli tarkoitus tulla Pietarin ja koko Venäjän korkein rakennus. Keisarinnan kuolema vuonna 1762 esti Rastrellia toteuttamasta tätä suunnitelmaa.^[3]

Pietari I:n tytär keisarinna Elisabet oli ollut epäluuloinen kaikkia niitä kohtaan, jotka olivat palvelleet hänen edeltäjiään. Käytyään läpi kaikki Pietarin arkkitehdit keisarinna oli vakuuttunut siitä, että Francesco Rastrelli on paras. Tämän vuoksi Rastrelli alkoi palvella keisarinnaa vasta vuonna 1744.

Vuosina 1744–1760 hän oli arkkitehtinä kaikissa keisarinnan hallintokauden kuuluisissa rakennuksissa:^[3]

• keisarinna Elisabetin puinen Kesäpalatsi, Pietari 1741–1744 ja sisustustyöt vuoteen 1754 asti (purettu 1797, paikalle rakennettu Mikaelinlinna)^[2]
• Anitškovin palatsin rakennustöitten loppuun saattaminen, sisätilojen viimeistely ja sisustaminen, Pietari 1746–1751^[2]
• Smolnan katedraali ja luostari, neljä kirkkoa ja luostarirakennusta 1748–1757^[3]
• kansleri Mihail Vorontsovin palatsi 1749–1757 (rakennettu uudelleen Keisarin paašikoulun sotakouluksi)^[3]
• paroni Sergei Stroganovin palatsi 1753–1754^[3]
• Katariinan palatsi 1752–1757 sekä Grotto- ja Eremitaaši-paviljongit 1753–1756 ja 1744–1754 Tsarskoje Selossa
• Pietarhovin Suuri palatsi 1747–1752 sekä palatsin kappeli 1747–1751^[3]
• kivinen Talvipalatsi 1754–1762 (Eremitaašin päärakennus), Rastrellin luomistyön huipentuma^[3]
• keisarinna Elisabetin maaseutupalatsi Moskova, 1730-1740 -luku, 1760-luku

Muita rakennuksia, jotka eivät ole säilyneet:

• Annenhofin kesäpalatsi, Lefortovossa Jauzajoen varrella Moskovassa, 1731–1735 ja sen puutarha (purettu 1736, paikalle rakennettu Katariinan palatsi, joka paloi 1746), yhteistyössä isä Carlo Bartolomeon ja veli Bartolomeon kanssa^[2]

• keisarinna Annan Talvipalatsi Pietari, 1732–1736 (asuttuna vuoteen 1742 asti, purettu 1754 Talvipalatsin tieltä), palatsiin rakennettiin vuonna 1734 eurooppalaistyylinen teatteri, joka oli Venäjän ensimmäinen^[2]
• puinen Kesäpalatsi Nevan rannalla, Pietari 1732 ja sen puutarha sekä amfiteatteri 1734–1738^[2]
• Kremlin keisarinna Elisabetin Talvipalatsi, Moskova 1747-1756 (purettu ja paikalle rakennettu 1798 Kremlin suuri palatsi, joka purettiin 1837)

Rastrelli yhdisti "kansainvälisen" barokin ja rokokoon elementtejä paikalliseen venäläiseen perinteeseen, josta hän otti esimerkiksi julkisivuissa käyttämänsä kirkkaat värit. ^[2][3]

Venäläinen ornamentiikka varsinkin sisustussuunnittelussa yhdistyi Rastrellin teoksissa vapaasti ranskalaisiin rocaille-aiheisiin eli rokokoohon, jota on nimitetty myös "venäläiseksi barokki-rocailleksi". Rastrellin arkkitehtuurissa Versailles'n palatsin vaikutus on ilmeinen: arkkitehtuuri, joka on elävä esimerkki aurinkokuningas Ludvig XIV:n 1600-luvun lopun hallituskauden "suuresta tyylistä", yhdistää elementtejä klassismista ja barokista. Toinen Rastrellin tyylin piirre on maallisuus, jossa kirkkojen ja maallisten rakennusten sommitteluerot tasoittuvat. Tämän todistaa eräs Katariina II:n lausunnoista, joka heitettiin moitteena edellisen arkkitehtuurin aikakaudelle: "Pyhäkkö on tullut mahdottomaksi erottaa juhlasalista".^[5]

Rastrelli kehitti rakennusten julkisivujen pystysuoraan jaksottamiseen monimutkaisen synkopoidun rytmin kolmella erilevyisellä ikkuna-aukolla: pieni, keskikokoinen ja suuri. Ikkuna-aukkoja on 12 eri tyyppiä, joissa on 22 tyyppiä hieman erilaisia ​​kehyksiä, joita täydentävät 32 erilaista veistoskoristelutyyppiä, kuten viisi eri kapiteelityyppiä ja neljä erityyppistä kartussia.^[6]

Uusi keisarinna Katariina II hylkäsi barokkiarkkitehtuurin vanhanaikaisena "kermavaahtona" ja suosi muotiin tullutta uusklassismia.^[3] Jo vuonna 1760 arkkitehdin työt olivat alkaneet vähetä ja suuren perheen ylläpitoon meni rahaa. Päähoviarkkitehdin virka vaati edustustehtäviä kuten osallistumista hovin naamiaisiin kaksi kertaa viikossa. Rastrelli joutui alivuokraamaan talonsa tiloja sekä myymään maalauksia, hevosiaan sekä arvoesineensä.^[1]

Vuonna 1762 elokuussa Rastrelli lähetettiin perheineen lomalle "Italiaan vuodeksi hoitamaan sairauttaan, täydellä palkalla ilman vähennyksiä" 5 000 ruplan kertakorvauksella.^[1] Palattuaan vuotta myöhemmin Pietariin hän sai tietää epäsuosioon joutuneitten taide- ja kultturivaikuttaja Ivan Ivanovitš Šuvalovin ja entisen asiakkaansa, kansleri Mihail Illarionovitš Vorontsovin lähdöstä Venäjältä sekä että Pietariin oli kutsuttu ranskalainen arkkitehti Jean-Baptiste Vallin de la Mothe suunnittelemaan Talvipalatsin sisätilat uudelleen.^[1]

Ikääntynyt arkkitehti vetäytyi omasta pyynnöstään lokakuussa 1763 eläkkeelle Kuurinmaalle 1 000 ruplan vuosieläkkeellä.^[2] Vuodesta 1764 lähtien hän valvoi Kuurinmaan herttua Peter von Bironin Rundāles pils ja Jelgavan palatsin rakennuttamista ja sisustamista.^[3] Hän matkusti Berliiniin ja tarjosi palveluitaan vuonna 1766 myös Fredrik Suurelle ilman menestystä. Vaimo, paronitar Maria Anna von Walles kuoli Jelgavassa helmikuussa 1767, jonka jälkeen Rastrelli oli pakotettu myymään huonekalut, vaunut, hopeat ja koruja.^[7] Syksyllä 1770 hän palasi takaisin Pietariin.^[2]

Hänen viimeiset vuotensa kuluivat epäselvissä liiketoimissa italialaisten taidekauppiaiden kanssa.^[2] 24. helmikuuta 1769 Rastrelli matkusti Italiaan ostamaan italialaisten taiteilijoiden maalauksia Venetsiasta, Firenzestä ja Milanosta. Seuraavana vuonna hän toi 33 maalausta Pietariin myyntiin. Samalla hän lähetti Taideakatemialle hakemuksen tulla valituksi kunniajäseneksi.^[8] Akatemia hyväksyi tämän pyynnön 9. tammikuuta 1771, vain joitakin kuukausia ennen hänen kuolemaansa.^[2] Hänen tarkkaa kuolinpäiväänsä ja hautapaikkaansa ei tiedetä.^[1] Hänen eläkkeensä peritymispäivä vävylle on kirjattu 29. huhtikuuta 1771.

Rastrellilla oli yhteistyökumppaneina arkkitehdit K. I. Blank, Ivan Fjodorovitš Mitšurin (1700–1763), A. P. Jevlastšev ja Vasili Baženov^[1] sekä useita oppilaita, joista tuli merkittäviä arkkitehtejä, kuten Savva Tševakinski, Juri Felten ja Moskovassa vaikuttanut Dmitri Uhtomski (1719–1774). Hänen johdollaan syntyi kukoistava venäläinen käsityöläisten, kuvanveistäjien ja koristetaitelijoiden koulukunta, ja hänen arkkitehtuurinsa oli ennennäkemätöntä ja edelläkävijä Venäjän valtakunnan alueella. ^[2]

Hänen taidekäsityöläisten ryhmäänsä kuuluivat kuvanveistäjät ja puunkaivertajat itävaltalainen Johann Franz Duncker (1715–1795), ranskalainen Louis Rolland (1711–1791), ranskalainen kuvanveistäjä sekä Pietarin taideakatemian kuvanveiston opettaja Nicolas-François Gillet (1709–1791). Pronssiosat valoi italialainen keltavaluri Alessandro Martelli. Ikkunoiden ja ovien veistetyt koristeet teki Stephanus Claudius Girardon, kuuluisan ranskalaisen kuvanveistäjän kaima. Taidemaalarit ja sisustajat olivat italialaisia: kattomaalauksiin erikoistunut roomalainen Giuseppe Valeriani (1708−1761), venetsialainen lavaste- ja freskomaalari Pietro Gradizzi (n. 1700−1771), Angelo Carboni, Francesco Martini (sienalaisen renessanssikoulun taiteilijan kaima), bolognalainen Antonio Battista Peresinotti (1708–1778) sekä venetsialaiset lavaste- ja koristemaalari Andrea Urbani (1711–1798), Francesco Salvator Fontebasso ja Carlo Zucchi.

Elämänsä viimeisinä vuosina Rastrelli toisti mielellään seuraava lausetta:

"Arkkitehtia arvostetaan täällä vain silloin, kun häntä tarvitaan." ^[1]

Francesco Bartolomeo Rastrelli avioitui saksalaissyntyisen paronitar Maria Anna von Wallesin (1710– helmikuu^[1] 1767) kanssa.^[2]

Heille oli syntynyt kolme lasta vuoden 1737 väestönlaskennan mukaan.

• Giuseppe Jacopo (1733 – joulukuu 1737), kuoli nelivuotiaana koleraan^[2]
• Eleonora (1735 – tammikuu 1738), kuoli kolmivuotiaana koleraan^[2]
• Elisabetta Caterina (s. 1734) meni naimisiin 1750-luvun puolivälissä^[1] arkkitehti Francesco Bertogliatin, isänsä avustajan kanssa.^[2] He asuivat samassa Sablukovin talossa, Nevski prospekt 48.^[1] Vävy peri appensa eläkkeen tämän kuoltua.^[2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bartolomeo Rastrelli Wikimedia Commonsissa

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.