Tämä artikkeli käsittelee 1100-luvulla syntynyttä kreiviä ja keisaria. Balduin I käsittelee Jerusalemin kuningasta
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Hän peri Flanderin äidiltään kreivitär Margareetalta ja Hainautin isältään kreivi Balduinilta ja hän oli siten Luoteis-Euroopan merkittävimpiä mahtihenkilöitä. Hänestä tuli ristiretken myötä Latinalaisen keisarikunnan ensimmäinen keisari vuonna 1204 (hallitsi vain 1204–1205). Hänen kömpelö diplomatiansa aiheutti kuitenkin jo seuraavana vuonna sodan BulgariantsaariKalojania (eli Johannesta) vastaan, vaikka tämä olisi bysanttilaisiin kohdistuvan vihamielisyytensä vuoksi ollut myös mahdollinen liittolainen. Balduin jäi Adrianopolin luona käydyssä taistelussa vangiksi ja kuoli vankeudessa. Häntä seurasi Konstantinopolin keisarina hänen veljensä Henrik Flanderilainen (1206–1216) ja Flanderi-Hainautin lääninherrana hänen alaikäinen tyttärensä kreivitär Johanna.